Whitsunday Islands

19.-20.9

Pe-su liveboat-trip Whitsundays-saarille

Olin tosiaan varannut reissun tuonne merelle. Apollosta oltiin sanottu pelkkää hyvää, joten luulin sen myös pitävän paikkaansa...! Hyvin pian mulle selvisi, että kyseessä oli ennemminkin ”Partyboat”-retki eikä niinkään, että ihmiset olisivat keskittyneet sukeltamiseen ja snorklaamiseen. Pikkasen ärsytti, koska matkatoimistossa sanottiin, että Apollo oli nimenomaan erikoistunut sukeltamiseen. Sain sitten katsoa ja kuunnella ihmisten kännisekoiluja seuraavaan aamuun asti. Kaikki todellakin joivat goonia (=valkoviinipussi pahvilaatikossa, jota voi kantaa mukana) ja kaljaa, minkä jaksoivat. Myös miehistön jäsenet kipparia lukuunottamatta. Australiassa on muuten nollatoleranssi veneitä ajaessa. Ei antanut mulle kovin hyvää ammattillista kuvaa näistä kahdesta muusta miehistön jäsenestä, koska joivat muiden mukana. Ihmeteltiin sitä muutaman muunkin kanssa. Se on ennen kaikkea turvallisuuskysymys, että miehistö on selvinpäin! Eikä ihmiset todellakaan kunnioittaneet muita laskemalla volyymeita alemmas, kun osa porukasta meni nukkumaan. En itse nukkunut ollenkaan ensimmäisenä yönä.

Ihmiset poltti kans röökejänsä ihan missä sattuu yläkannella, joko tietämättömyyttään tai sitten niitä ei yksinkertaisesti kiinnostanut. Esim. ilmatankkien vieressä minkäänlainen avotulen teko on tiukasti kielletty, koska jos yksi tankki on vahingossa jäänyt vähänkin auki ja se saa kipinän tulesta....No, kuvitelkaa seuraukset veneellä, jossa on 29 päihtynyttä ja minä ainoana selvänä. Mikä on tässä retkessä älyttömintä, ihmiset maksavat tästä ”snorklausretkestä” 450-500 AUD eli noin 340-375€. Siitä, että saavat purjehtia ja olla muiden kanssa humalassa!

Purjehdusvene oli yllättävän pieni ajatellen, että meitä oli siinä lähemmäs 40 henkeä miehistö mukaanluettuna. Nuorimmat meistä olivat 19- vuotiaita ja vanhimmat lähellä 40. Ihmisiä oli Kanadasta, Ameriikoista (Kentuckysta), Saksasta, Ranskasta, Irlannista ja minä ainoana suomalaisena taas.

Menin aamulla katsomaan auringon nousun, mikä tarkoitti sitä, että heräsin tunnin yöunien jälkeen klo 5.30. Ehdin hyvin joogata ennen kuin aurinko oli kokonaan ylhäällä ja alkoi olla polttavan kuuma. Muut ottivat innoissaan vastaan noita ihosyöpäsäteitä tuolta taivaalta suurimman osan päivää ja olivat silloin kerrankin hiljaa, niin mä pujahdin pitkin päivää nukkumaan alakertaan.

Reissuun kuului osana ilmainen ”sukellus” (Lainausmerkeissä siksi, että se oli sellainen intro-sukellus.), joka tapahtui hyvin matalassa vedessä ja lyhyen aikaa. Ihan kiva, mut saman ois voinut snorklaillakin. Ensimmäisen varsinaisen sukelluksen pääsin tekemään vasta iltapäivällä. Sukellusohjaaja oli tosi töykeä (kuului ehkä hänen luonteenseensa) ja oli kiva, kun sille päälle sattui. Vaikka kaikki sukeltajat oli luokitettuja sukeltajia (AOWD:läisiä) ei saatu sukeltaa pikkuruisella riutalla edes pareittain, mitä ihmettelin kovasti, kun kerran saatiin Jennyn kanssa sukeltaa keskellä Isoa Valliriuttaa kahdestaan. :O Ohjaaja myös tarkisti kaikkien kamat siitäkin huolimatta, että oltiin tehty buddycheckit (tarkistat, että kaverilla, jonka kanssa sukellat, on kaikki sukellusvälineet kunnossa ja oikein laitettu). Että kiitti vain luottamuksesta!

Ammattimaista kuvaa miehistöstä mulla lievensi myös sukelluksia edeltänyt älytön kamojen säätäminen! Miehistö ei ollut tarkistanut sukelluskamoja etukäteen tai kukaan ei ylipäänsä edes kysynyt esim. tasapainotusliivin kokoa multa etukäteen ja siksi mulle haettiin erikseen liivi toiselta potskilta, joka oli mulle silti vielä liian iso ja josta oli hajonnut yksi eteenpantava lukko-osa. Sukelluksilla huomasin myös, että toinen liivin kiristyslenkeistä bcd:ssä ei pitänyt. Mun tankkiin piti vaihtaa o-rengas, koska se vuoti, kun regun laittoi paikoilleen. Myös regu meni kans kerran vielä vaihtoon, kun ei toiminut tuo ensisijainen ilmanottoletku. On normaalia, että joku o-rengas hajoo aina jollakin reissulla, mutta että näin paljon sattuu. HALOO, tällaiset asiat kuuluu tarkistaa siellä kaupassa/toimistossa ennen reissuun lähtöä! Pitäis olla aika itsestäänselvä asia kokeneilla sukellusohjaajille!

Ruokamäärä oli tosi pieni joka aterialla. Kyllä mä selvisin, mutta mietin vain niitä miehiä, että niillä taisi jäädä nälkä. Toisaalta ne sitten korvasit puuttuvat kalorit kaljalla. Illalla mulla oli vielä yösukellus auringonlaskun jälkeen. Aika huisia, vaikken paljoa mitään erikoista nähnytkään. Lisäksi yksi sukeltajista panikoi ja oli menossa pintaan, mikä ei todellakaan ollut hyvä juttu. Saatiin rauhoitettua se ja pystyttiin jatkamaan. Onneksi ei päässyt pintaan asti, sillä silloin olisi pitänyt lähteä vauhdilla lähimpään painekammioon. :/

Seuraava päivänä päästiin käymään sillä kuuluisalla Whiteheaven beachilla. Oli ihanaa, kun sain olla hetken seitsemän kilometriä pitkällä rannalla täysin yksin sillä aikaa, kun muut kiipesivät kukkulalle. Siitä ei mennyt kauaa, kun ”turistilaumat” saapuivat. Näin varjossa maatessani yhden iso liskon. Korppikotkatkin tuli raakkumaan siihen viereen ja lokkipariskunta tuli ihmettelemään mua. Ne oli tosi uteliaita, muttei millään lailla agressiivisia. Whiteheaven beachillahan ei ole hiekkaa vaan sellaista hyvin hienojakoista hiekkajauhetta ennemminkin. Kun siinä käveli, se narskui jalkojen alla. Äänestä tuli mieleen sellainen rengaskumi. Nähtiin pari kilppariakin matkalla takas potskille. Vietettiin rannalla kolme tuntia ja jo silloin aamulla oli todella kuuma! Päivällä ja illalla käytiin sitten taas sukeltamassa. Ihmiset olivat suurimmaksi osaksi juoneet juomansa edellisenä iltana, joten saatoin käydä nukkumaan ajoissa. Melkein heti yösukelluksen jälkeen eli noin kahdeksan aikaan illalla. Suurin osa nukahti muutenkin heti auringonlaskun jälkeen.

Käytiin vielä sunnuntaina, viimeisenä retkipäivänä, sukeltamassa vielä kerran ennen purjehdusta takaisin Airlie Beachille. Olin ihan poikki, kun pääsin takas hostellille. Otinkin päikkärit ja kävin vain kaupassa. Vettä ripotti muutenkin vähän väliä kuuroina taivaalta, että päätin vain olla loppupäivän.

Illalla meillä oli retken afterpartyt paikallisessa yökerhossa, Phonexissa. Kävin hakemassa ilmaisen pitsan sieltä ja lähdin takas hostellille, kun muut jäivät juomaan ja viettämään iltaa. Olin niin väsynyt jo muutenkin, että halusin vain nukkumaan. Ilmaisen ruuan takia tosin olen valmis hetken aikaa valvomaan jo ihan siitä syystä, että ruoka on ihan älyttömän hintaista, vaikka söisi vain tarjousruokia.

Kuinka kaikki voikaan mennä pieleen yhtenä päivänä

18.-19.9

Sattui jotain hassua hostellihuoneessa. Olin katsomassa papereitani läpi tai tekemässä jotain muuta yhtä tähdellistä, mitä kaikki tekevät reissussa ollessaan (!), kun sisään huoneeseen astui uusi ihminen. Automaattisesti alettiin puhumaan toisillemme englantia, kunnes tyttö kysyi mistä olen. Oltiin molemmat Suomesta! Mikä sattuma! Naurettiin ihan sikana sille. Meidän puhe kuulosti lähinnä englantisuomelta, kun molemmat hakivat suomenkielisiä sanoja puhuakseen edes jotenkin ymmärrettävää suomea.

Olin aiemmin Cairnsistä ostanut paikallisen prepaid-liittymän, jota yritin nyt sinnikkäästi saada toimimaan koko päivän tuloksetta. Täällä soitat itse prepaid-liittymästä johonkin numeroon, josta sitten varsinainen liittymä aktivoidaan. Eipä toiminut. Yritin hoitaa asiaa myös netissä. Nettisivulla, jota ei ollut. Jepa. Näin hyvin toimii Telstra. Jos jotain hyvää tuossa puljussa on niin se, että asiakkailla on mahdollista saada apua chatti-keskustelun välityksellä. Yrittivät kovasti jokaisella kolmella kerralla auttaa mua, jolloin sain yhteyden sinne, mutta hostellin netti päätti joka kerralla kaatua aina silloin kriittisimmällä hetkellä.

Pähkäilin myös liian myöhään keskiviikkona päiväreissun varaamista Whitsundays Islandeilla torstaiksi. Myöhästyin vain minuutin viimeisestä paikasta. MINUUTIN! Kävin myös postissa. Yritin kovasti lähettää itselleni pakettia Phuketin pääpostiin. Vaatteita ja kenkiä lähinnä. En kuitenkaan onnistunut lähettämään tavaroita eteenpäin. Vielä. Sain kantaa paketin takas keskellä päivää, koska olin kaikessa kiireessä unohtanut vihon hostellille, jossa oli Phuketin postin osoite. Jepjep. Ei pikkasen turhauttanut, kun mulla oli mennyt koko päivä hukkaan saamatta mitään oikeastaan aikaiseksi.

Seuraava päivä sujui onneksi jo paremmin. Ensinnäkin muutin toiseen hostelliin yhdeksi yöksi. Ei olisi pitänyt. Siitä tuennempana. Oltiin toisen suomalaisen kanssa sovittu treffit Airlie Beachin laguunille. Olin siellä kaks tuntia, varjossa ja hyvin aurinkorasvaan peitettynä! Enpä palanut. Jeeee! Suuntasin takas hostellille mielessäni ruoka ja päivätorkut. Kävin hakemassa viereisestä kaupasta evästä ja laitoin riippumaton varjoon riippumaan ja itseni levyttämään siihen. Aijai! Maailman paras paikka nukkua tai ottaa päivätorkkuja! Postipaketinkin lähettäminen onnistui, mutta älyttömän kallista se on! 4,3 kg paketti maksoi lähettää Airlie Beachista Phuketiin 86AUD (noin 64€). Olin iltaa vasten sitten niin laiska, että kävin hostellin viereisestä mäkkärissä hakemassa iltamurkinaa. Kyllä, mäkkäri ja Subway löytyy näinkin pienestä paikasta! Makso muuten 9€, mikä oli vielä halvimmasta päästä. Joojoo. Tiedän, tiedän. Pitäisi syödä paikallista, mutta miten syöt sitä, kun ei Ausseissa ole varsinaista omaa ruokakulttuuria? Ai niin, täällä ei mäkkäreissä ole tarjottimia. Saat kaiken siinä ruskeassa paperipussissa. Ihan sama otatko mukaan vai syötkö paikanpäällä.

Ärsyttävintä matkustamisessa on muuten aina ainainen pakkaaminen edestakaisin. Se oli mun illan kohokohta. Not nice. Mun hostellihuone oli täynnä pelkkiä juovia teinejä. Lopulta yks aussi osoittautui pahemmaksi tapaukseksi kuin meidän suomalaisten katujuopot! Useinmiten kun näille ihmisille sanoo nätisti, että viittittekö olla hiljempaa, se riittää. Eipä riittänyt tälle herralle kolmelta yöllä. Jos luulette, että suomalaiset juo paljon, tulkaa tänne! Saatiin siinä sitten riita aikaiseksi siitä, kuinka ihmisiä tulisi (!) kunnioittaa. Sain kuulla kaikki haukkumanimet läpi. Se siitä aussien ystävällisyydestä. Ja onneksi mullahan ei kello soinut vasta kuin kuudelta aamulla kolmen päivän sukellusreissulle. En hirveästi nukkunut sinä yönä, jos ollenkaan.

Airlie Beach

16.-17.9

Olin haltioissani, kun sain kuulla, että saisin viettää päivän Caravellassa (hostellissa) ilmatteeksi, kun en tarvitse huonetta. Sain käyttää suihkuja, vessoja, pyykinpesua, nettiä, keittiöitä ja poolia ihan vapaasti aina iltaan saakka. Sain pakata kaikki kamat uudestaan, kun olin ne perjantaina jättänyt kaiken varastoon. Siinä meni PIENI tovi. Se huono puoli noissa muutaman päivän retkissä on, että joudun aina pakkaamaan ja purkaamaan tavarat, koska joka kerralla tarvii hieman eri tavaroita.

Oltiin sovittu ihmisten kanssa, että pidetään mini-reunion laguunilla. Laguuni on miljoonia maksanut tekouima-allas hiekkarannalla kaikkine faciliteetteineen sataman vieressä. Se on rakennettu, että cairnsiläiset voisivat käydä uimassa. Meri kun vetäytyy joka päivä kymmeniä metrejä kauemmaksi vuorovesivaihtelun vuoksi eikä meressä olisi muutenkaan mahdollista uida. Eipä meitä sitten ilmestynyt kuin mä ja yksi englantilainen paikalle. Muidenkin piti tulla, mutta kaikki taisivat olla niin väsyneitä, että vetäytyivät omiin oloihinsa. Mäkin kurvasin eka jätskikiskan kautta hakemassa vähän energiaa. Jatkuva sukeltaminen on oikeasti fyysisesti rankkaa puuhaa! Kokeilaa itse! Levitin sitten päälleni +50 suojakerrointa ja illalla näki hyvin, mistä olin palanut. Selässä oli hieno kädenjälki siinä kohtaa, mistä olin palanut. Australiassa otsonikerros taitaa olla maailman ohuin, joten +25 asteessakin palaa alle 10 minuutissa, jos ei ole lätrännyt litrakaupalla aurinkorasvan kanssa. Vaikka täällä on nyt vielä kevät, on UV-säteily jo pahimmalla mahdollisella tasolla jo heti aamusta.

Lars (saksalainen) tuli vielä käymään hostellilla jutskailemassa mun kanssa ennen kuin lähdin yöbussilla jatkamaan eteenpäin. Kertoi mulle pienen salaisuuden, mistä löydän halvalla surffausopetusta. Enkä varmana jaa sitä! Sori. :D Larsilla oli käynyt tosi huono tuuri juuri ennen tuota sukellusreissua. Larsilta varastettiin koko rinkka mukanaan mm. tabletti, erittäin kallis sukelluskamera, paluulippu Saksaan ja passi. Tämän vuoksi ihmisillä on vakuutukset myös matkatavaroille, kun tapahtuu se pahin mahdollinen. Rinkka vietiin sillä välin auton etupenkiltä, kun Lars oli ollut pakkaamassa takana. Onneksi luottokortti ja puhelin sentään säästyivät! Niillä pääsee jo yllättävän pitkälle tuollaisessa tilanteessa.

Greyhoundin kuskeilla on muuten mielenkiintoinen työasu, johon kuuluu valkoiset polvipituiset sukat. Myös miehillä. En tajunnut tätä vasta kuin seuraavana aamuna herättyäni. Sellaset samantapaiset, mitä skotit käyttää kiltin kanssa.

Bussi tuli Airlie Beachille puolilta päivin. Jaoin taksin kolmen muun tytön kanssa transit-centeristä, kun ei ollut tietoa, kuinka kaukana kenenkin hostelli oli. ”Keskustaan” oli matkaa vain 2,5km, mutta keskellä päivää kuumassa painavien matkatavaroiden kanssa, ei ketään meistä innostanut lähteä kävelemään tuota matkaa. Airlie Beach on TODELLA pieni paikka. Yksi pääkatu vain, joka kulkee paikan läpi ja jonka varrella on kaikki kaupat. Jotain pienuudesta kertoo se, että vakituisia asukkaita on täällä vain noin 7000. Reppureissaajat, kuten mä, tulevat tänne vain sen vuoksi, että täältä tehdään oikeastaan 99% retkistä viereisille Whitsundays Islandeille.

Mä olin varannut itselleni kaksi yötä Nomads-hostellista. Ensimmäiseksi huomasin, että respan työntekijät olivat todella happamia ja oli tuskan takana näille työntekijöille, että pääsin checkaamaan itseni sisälle. Nomads on retkeilymajoitusalue yhdistettynä hostelliin. Uudestaan en samaan hostelliin menisi; Sain ensimmäiseksi huoneeseen mennessäni sprayjata vessan ja suihkutilan ikkunat hyttysmyrkyllä, ettei sieltä kävele sisään mitään ökkömönkiäisiä päiväs- tai yöaikaan. Käsittelin varmuuden vuoksi myös mun lakanat, kun seinillä kiipeili muutama iso muurahainen. Yhteiskeittiö oli tosi siivottomassa kunnossa ja mun huonekaverilta oli pöllitty ruuat edellisenä iltana. Ruoat lähtee täällä kuulema hostelleissa kävelemään nopeasti, mutta luottokortit ja kamerat pysyvät paikoillaan...? Ruokailuvälineetkin sai käyttöön ainoastaan antamalla pantin respaan, jonka sai palautukseen jälkeen takaisin. Netti maksoi kans erikseen (4AUD) eikä se edes toiminut koko aikaa. Kun en saanut sitä ensin toimimaan, kävelin respaan koneen kanssa. Respatyöntekijä oli vaan, että ei se oo hänen vikansa, jos ei netti toimi...! Asiakaspalvelusta ollut ikinä kuullutkaan varmaan! Tuntui ennemminkin, että asiakkaat olivat heille vain vaivaksi. Repsahtanut ja kulahtunut paikka työntekijöitä myöten. Harmi. Käytin loput päivästäni ottamalla pienet päikkärit, kävin varaamassa viikonlopuksi sukellusresissun, tutkimassa läheisen ostarin shoppailumahdollisuuksia (jotka olivat olemattomat) sekä höpötin illalla huonekaverin kanssa kolme tuntia. Heh.

Sukellusta

9.-10.9

Huomaan jo nyt, että kieli on kääntynyt suurimmaksi osaksi englanniksi. Suomeksi saa etsiä sanoja vähän väliä. Joten älkää ihmetelkö, jos tekstiin eksyy englantia. :) Otin pari päivää ”ihan” rennosti: Nukuin 13h yöunet, useammat päikkärit, kävin kuntonyrkkeilemässä ja uimassa, hakemassa kaupasta ruokaa, pesin koneellisen pyykkiä, shoppailin sukelluskamoja Pro Divesta ja ostin uudet havainnakset. Läpsyttimet. Vaikka yritän elää niin halvasti kuin mahdollista, on mulla päivässä mennyt helposti 40€ pelkkään peruselämiseen (sis. kolme omatekemää ruokaa ja asumisen hostellin dormissa). Australia on ihan pirun kallis maa verrattuna Suomeen. Tiesin, että tää on kallis paikka, mutten arvannut, että näin kallis!

Niin..kävinhän mä kans Cairnsin Bottanic Gardenilla ihmettelemässä erikoisia kasveja, puita ja kolistelemassa bambuja sademetsän puolella. Linnut on täällä tosi värikkäitä. Ihan omanlaisiaan. Sellasia midsize. On myös outoa, kun ei tarvitse pelätä, että lokki hyökkää kimppuun, kun syö jäätelöä rannalla/ satamassa/ lähellä merta. Varpuset on kans puolet pienempiä. Ehkä nekin kuntoilee samalla tavalla kuin cairnsiläiset. Aina ennen töitä aamulla ja uudestaan töiden jälkeen illalla.

11.-16.9

Great Barrier Reef, do I need to say more? Jouduin tosin odottamaan kolmeen asti pickuppia Divers Deniltä. Taisin myös olla hieman yli-innokas, kun pakkasin sukelluskamat jo tiistaina valmiiksi. Heh. :D Meitä ol 23 sukeltajaa + 13 miehistön jäsentä (kapteeni, kokki, ”isäntä&emäntä”, neljä instructoria, dive master, diving supervisor, purseri, kapteeni ja insinööri). Nuorimmat taisivat olla siinä kahdenkympin hujakoilla ja vanhimmat eläkkeellä. Ainakin neljä Kanadasta, neljä Englannista, kaksi Italiasta, muutama kiwi (Uudesta- Seelannista) ja saksalainen sekä sekalainen ryhmä, joiden taustoja en ole ehtinyt/ jaksanut kysyä.

Pootti näytti ulkoa aika karulta ja elämää nähneeltä, mutta oli sisältä tosi siisti ja mukava. Välillä vaan pelotti, kun toi meidän insinööri Dan tuntui juoksevan vähän liiankin usein konehuoneessa...! Dan oli ihan mahtava vitsiniekka. Sillä löytyy juttua aiheesta kuin aiheesta, vaikkakin näyttää perus englantilaiselta jalkapallohuligaanilta. :D Meidän kokki laivalla, Kat, oli ihan super! Oli vääntänyt meille täällä neljän neliön keittiössä kunnon pihvit, bataattiperunamuussin, kreikkalaisen salaatin oikean fetan ja oliivien kera, meksikolaista ruokaa, hamppareita, suklaakakkua....odotin aina ruoka-aikoja vesi kielellä. :)

Mistä edes aloittaisin sukeltamisesta ja sen ihanuudesta! Oli ihanaa jakaa 22 muun kanssa sama intohimo sekä kokemuksia eri sukelluskohteista ja sukelluksista. Jotkut oli sukeltaneet muutaman kerran, kokeneimmat lähemmäs 5000 kertaa! Hui! Vesi oli kristallinkirkasta aina 30 metriin saakka ja alemmaskin, jos virrat eivät ole sotkeneet pahasti eikä ollut ollut pahempia myrskyjä.

Saatiin sukelluksilla aivan mahtavia kuvia! Goprot on ihan leikkikaluja verrattuna oikeisiin sukelluskameroihin. Mun oman gopron kotelo päätti sitten vuotaa ja kamera oli riisissä kuivumassa neljä päivää. Onneksi huomasin sen heti pinnalla ennen sukeltamista. Kuulin kans eräältä miehistön jäseneltä, että hänen kameransa on kaikkine härpäkkeineen maksanut lähemmäs kymppitonnin hänelle! Toisaalta se maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin, kun katsoo kuinka upeita kuvia sillä saa! Mä pistän kyllä ilomielin sen verran rahaa sukelluskameraan, sitten kun on rahaa, sen sijaan, että esimerkiksi maksaisin sillä oman kämpän lainoja pois tai ostaisin auton. Sukelluksesta on tullut niiiiiiiiiiiiiiiiiin suuri intohimo, ettei sitä voi laskea rahassa millään. Ei sitten millään.

Sukellettiin viisi sukellusta päivässä. Aamulla noustiin ylös klo 6.50 ja ensimmäinen sukellus tehtiin 8.30. Toinen sukellus klo 10.30 ja sen jälkeen oli lounas klo 12. Lounaan jälkeen oli kolmannen ja neljännen sukelluksen vuoro klo 14 ja 15.30. Sitten syötiin taas klo 17.30 Ja taas sukellettiin klo 19.30. Sitä rytmiä elettiin neljä päivää. Puolen minuutin pikasuihkussa sai käydä aina sukellusten välissä tai sitten kahdeksan minuutin suihkussa illan päätteeksi. Makea vesi kun oli säännösteltyä ja sen piti riittää melkein viideksi päiväksi. Mun sukelluspari, Jenna, on aivan mahtava! About samanikäinen tyttö kuin mä. Naurettiin ja hassuteltiinn jatkuvasti! Molemmat ollaan käyty AOWD, joten saatiin sukellella riutoilla kahdestaan ilman ohjaajaa. Jippii! :)

Oli kyllä ollut jokaisen euron arvoinen reissu! Ihania ihmisiä ja persoonia joka ikinen, joka potskilla olo! Kaikki oli aidosti kiinnostuneita toisistaan ja heti oli joku huolehtimassa, jos oli mieli maassa tai sitten naurettii yhdessä maha kippurassa. Yksinkin sai olla jos haluaa, mutta ei tarvinnut. Juuri sundeckillä (veneen katolla) kikateltiin ekana iltana riippumatoissa kahden muun tytön kanssa ihan vain väsymyksestä tyhmille pienille asioille. Yksinkertaista, mutta sitäkin isompi muisto.

Korvakin oli täysin tukossa ja kipeä. Jouduin harmikseni jättämään pari sukellusta väliin, mikä harmittaa ihan pirusti. Ei se raha niinkään, mutta se kaikki, mikä multa jää näkemättä.

Botskilla tuli hieman kiirus aamulla, kun mun piti pakata kaikki mun kamat sukelluskamoja myöten. Heh. Aikaa mättää aamupalaa nassuun ja pakkaamiseen oli puoli tuntia. Ehdin just. Otettiin sundeckillä vielä ryhmäkuva.Harmi,että jonkun miehistöstä piti aina puuttua. Olisitte nähneet sen kamera määrän! Yuki (japanilainen), joka kuulu miehistöön, otti kahdella kameralla koko ajan kuvia. Meidän piti mennä vielä pikku busseilla yhtiön kaupalle check outtaamaan ittemme. Yritin automaattisesti mennä istumaan pelkääjän paikalle, oikealle puolelle autoa, kunnes tajusin, että niin tosiaan Australiassa se ratti on siellä oikealla puolella ja pelkääjän paikka on vasemmalla puolella. Dan oli kuolla nauruun. Kiitti. Yukia jään kyllä kaipaamaan, oli ihanaa herätä joka aamu sen herätyksiin: ”Guud morniiiiing! Brakfaaaaaaaaaaast!”. Sillä on ihmisellä on kans ihanin nauru ikinä!

Köyhänä

Pääsin lentokentällä turvatarkastukseen asti ja enköhän piipannut heti! Koru, jota kannan kaulassani. Koru, joka muistuttaa maailman tärkeimmästä ihmisestä. Sielunkumppanista. Se sen oli pakko olla. Halusi vain ilmoittaa, että mukana ollaan. Niin mä tahdon ajatella. Noooh...sitten sainkin tämän pienen ajatuksen jälkeen juosta romujeni kanssa toiseen päähän lentokenttää, aina lähtöportille 37 asti. Tuli vähän kiirus. Heh. Hitto, pitääkö mun lentojen AINA lähteä sieltä kauimmaisesta nurkasta! Ehkä ei pitäisi lentää kauas...eiku. :D

Lentokone oli fullybooked. Dämet. Siinä meni toivo business-luokan paikasta, kun sitä lähtöportilla vielä kysäsin. Olin muuten tilannut lentokoneeseen erikoisruuan etukäteen, jota ei sitten kuulunut eikä näkynyt. Ihana ihana lentoemäntä ”taikoi” mulle ruuat business-luokasta: Kookoskeittoa, banaania, jugurttia. Sain syödä ihan oikeista astioista, kun muut söivät perushuonoilla muoviruokavälineillä. Ei huono. ;) Sain kylkiäisenä vielä Finnairin voucherin, jonka saan tuhlata paluumatkalla ruokiin, juomiin tai tax freehen, kunhan muistan vain pitää sen tallessa. Joo niin varmaan. Paperilappusethan ei ikinä huku.

En ymmärrä, miten Singaporen kenttä valitaan uudestaan ja uudestaan maailman parhaaksi lentokentäksi. Sitä se ei ole ainakaan nettiyhteyksien osalta. Luulin, että mun vanha kone vuoden 97 windowsilla oli hidas, mutta kyllä Singaporen kenttänetti vei voiton tässä hitaudellaan. Sisäänkirjauduin ja uloskirjauduin sähköpostiin ja facebookiin kokonaiset 20 minuuttia! Omalla uudella läppärillä olisi varmasti päässyt langattomaan käsiksi, mutta yhteyden luomiseksi olisi pitänyt antaa oma puhelinnumero, johon olisi tullut sitten salasana, jolla surffailla kentällä. Ei huvittanut niin paljon. Muutamat ärräpäät taisi ihmiset siinä vieressä kuulla, kun kirosin netin hitautta. Se meinaan oli toooooooooodella hidas.

Ravintolamaailmassa ei paljoa ollut valinnan varaa, jollei halunut poistua omasta terminaalista. Päädyin turvallisen tuttuun mäkkäriin. Se oli HALVIN! Eikä mua jaksanut innostaa kiukustuneena ja väsyneenä alkaa selvittämään paikallisten eri ketjuruokaloiden ruokalistoja, varsinkin kun nuo silmälaseiksi kutsutut kapistukset olivat ja ovat edelleen repun pohjalla. Singaporen kenttä on toki hyvä niille, joilla on pitkät vaihtoajat ja jotka haluavat tuhlata (ja joilla cashia on siihen). Budjettimatkalaisena sitä laskee omat roposensa aika tarkkaan.

Vaihtoaikaa kannattaa tosiaan varata ihan hyviksi, jos Chiangin kautta lentää (vaikkei niin paljon kuin esim. Schipholiin), mäkin kävelin 20 minuuttia mun lähtöportille erittäin rivakkain askelin. Oli ihanaa ja outoa tutkailla ympäristöään, kun olikin itse se joka erottui joukosta eikä muut. Singaporelaisilla naisilla on kaikilla siististi laitetut hiukset ja huolellisesti punatut huulet, olivat he työuniformussa tai matkustajina. Intialaisia on näykynyt suhteessa todella paljon muihin kansalaisuuksiin verrattuna...aussien lisäksi! On hauskaa kuunnella eri aussiaksentteja ja yrittää arvailla, mistä päin Australiaa kukin on. Varmasti menisivät pieleen mun arvaukset.

Toinen lento Brisbaneen. Kahdeksan tuntia 12 tunnin sijaan tuntuu jo lyhyeltä lennolta! Sain kärkyttyä itselleni tyhjän rivin ja nukahdinkin hetkessä kun pääsin vaakatasoon. Kaks tyynyä yhden sijaan. Aina parempi. Tosin intialainen (lihava!) mamma toisella puolella käytävää katsoi mielenkiinnolla mun vääntäytymistä kahdelle penkille. Helposti se onnistuu, kun on aika pieni ja ihmeelliset kehon asennot ei satu. Pääsin muuten taas syömään ihan oikeilla välineillä ja business-luokan ruokaa. Eri juustolaatuja ja hedelmiä. Sinihomejuustoa, vanhaa hyvää goudaa, tuoretta papaijaa ja melonia sekä dragon fruittia. Namii! Harmi, että tajusin vasta liian myöhään ahmiessani juustoja, että kuva unohtui! Hups. :D

Bribaneissa ei sitten mikään mennytkään hyvin. Seikkailin lentokentällä melkein kaksi tuntia ennen kuin löysin muutaman mutkan kautta oikean terminaalin. Oletin, että lento Cairnsiin olisi lähtenyt transit-terminaalista. Eipä lähtenyt. Löysin itseni tuon jälkeen kansainvälisten lentojen terminaaliin, jossa sain tietää kahden turvatarkistuksen ja viiden passintarkistuksen jälkeen, että en enää ehtisi lennolleni. Siinä vaiheessa tuli itku. Olin ollut valveilla yli 30h ja syönyt vain hedelmiä. Menin Qantasin tiskille ja ihana työntekijä ymmärsi tilanteeni. Hän siirsi minut seuraavalle Cairnsiin lähtevälle lennolle ilman lisämaksua. Hurrreiiiii! Pieniä iloja, mutta sillä hetkellä se tuntui aivan sanoinkuvaamattoman suurelta jutulta. Löysin lopulta tieni oikeaan terminaaliin ja oikealle portille. Sain torkuttua tunnin verran. Toisen tunnin nukuin koneessa, kun sain kokonaisen rivin itselleni. Enpä ollut hetkeen nukkunut yhtä makeasti kuin tuolloin koneessa.

Kentältä otin shuttle bussin suoraan hostellille. Olin niin koomassa jo siinä vaiheessa, että en löytänyt itseäni edes oikeaan huoneeseen, vaikka sainkin hyvin simppelit ohjeet. Eivät aivot vain enää toimineet. Onneksi aussit ovat todella ystävällistä väkeä ja respan työntekijä saattoi mut huoneeseen asti. En oo ikinä ollut niin väsynyt kuin silloin. Jaksoin just supermarketille muutaman korttelin verran kävellä ja takaisin kunnes kirjaimellisesti vain sammuin sänkyyn. Otin kevyet neljän tunnin päikkärit. Kävin kävelemässsä meren rannalla ja tulin takaisin nukkumaan.

Heräsin viime yönä myös pahaan migreenikohtaukseen ja lähdinkin taksilla päivytykseen, jossa sitten en pysynyt enää pystyssä. Muutaman oksennuspussin jälkeen sain kaksi piikkiä lääkkeitä, jotka auttoivat pahoinvointiin ja migreeniin parissa minuutissa. Nukuin yhteen saakka päivällä. Annoin itselleni luvan levätä kunnolla, kun ei kerta ole pakko nousta. Nyt alkaa hiljalleen olo olla ok.

Australia on muuten oikeasti kallis paikka elää. Suomessa pääsee vielä halvalla esim. ruokakaupassa tänne verrattuna. Neljä jugurttia alennuksella 3AUD, valmiit pastapussimössöt 3AUD kipale, kuus trippiä 4AUD, irtosalaatit 5-7AUD, kirsikkatomaatit 5AUD, shamppoo 5AUD ja suihkusaippua saman verran (1€ = 1,38 AUD). Voitte siitä laskea. Kaksi palloa jätskiä 6AUD jätskikiskasta ja pitsa ravintolassa alk. 19AUD.

Cairns itsessään on aika pieni paikka. Muutamat hassut keskustakorttelit (plus esikaupunkialue), vaikka ihmisiä on 150 000. Yksi ostoskeskus Cairns Central ja pari isoa ruokakauppaa. Muuten kaupunki on täynnä kahviloita, ravintoloita sekä pieniä vaate-, surffaus- ja sukellusliikkeitä. Mäkkärikin löytyy, jos tulee hamppareita ikävä.

Cairns on erityisesti sukeltajien kouhtauskaupunki Port Douglasin lisäksi. Useimmat pysähtyvät muutamaksi päiväksi toipumaan jetlagista ja jatkavat matkaansa sitten katamaraaneille liveboard-retkille ja sukeltamaan Great Barrier Reefille (Suurelle Valliriutalle). Varasin tänään itselleni viiden päivän liveboard-retken uloimmille riutoille. Olen 1070AUD (noin 775€) köyhempi, mutta uskon reissun olevan joka sentin arvoinen; 19 sukellusta ja täysi ylläpito luksushuoneessa. Kävin myös apteekissa hakemassa korvatippoja siltä varalta, että korvat menevät lukkoon sukelluksien jälkeen tai niiden välillä. Tarkoitus on käydä 19 riuttaa läpi ja nähdä samalla haita, paholaisrauskuja, kilpikonnia sekä satoja fisuja ja koralleja. Kuvia tulloo sitten jossain vaiheessa.

PS. Kaipaan Suomesta jo suomalaista vessapaperia. Paikallinen on todella höttöä.

10 sortsit...?!

Lähtöpäivän aamuna thingstodobeforeyougo-lista oli vielä loputtoman pitkä, vaikkakin oli se lyhentynyt huomattavasti siitä ensimmäisestä versiostaan: Loput muutetut tavarat piti saada paikoilleen (tunkea yhteen huoneeseen), piti printata tsiljoona paperia (kuten, gröhöm, boarding passit lennoille, jotka meinasin täysin unohtaa!) sekä tietysti juosta ympäri pääkaupunkiseutua erilaisilla pienillä asioilla (joista puolet jäi lopulta tekemättä, mutteipa tuo nyt haittaa niin kovasti).

Normi lähtöaamu eli pakkasin mm. joululahjat tänään aamulla, muistutin itseäni niinkin selvästä asiasta kuin syömisestä (Kiitos pitsaseurasta Marjo!), tappelin palkoista edellisen työnantajan kanssa (kun osa matkarahoista on siellä kiinni!), kävin koululla vielä viimeisen kerran ja ehdin jopa hetken rentoutumaan poreilemalla poreammeessa. Ihan tälleen kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että älä muuta lennosta, olit sitten tulossa pitkästä reissusta tai lähdössä pitkälle reissulle. HIEMAN stressaavaa kaiken ”normaali” elämän päälle. Ja suuri kiitos iskä, että hoidat ne keskenjääneet asiat loppuun! :)

Poikkeisin lähtörutiineistani pakkaamalla 90L kassini jo valmiiksi päivällä sen sijaan, että olisin hikihatussa sitä pakannut viime minuuteilla niin kuin tähän asti on ollut reissuun lähtiessä. 21 kiloa (joista suurinta osaa syytän kyllä sukelluskamoistani!), 90L + päiväreppu 20L, 7 kk:ta. Tiedän jo nyt, että osa tuosta painosta ei tule takaisin, mutta sitäkin suuremmalla todennäköisyydellä moninkertaistan sen shoppailemalla liikaa, varsinkin Australiassa. Pitänee laittaa paketti Suomeen jossakin vaiheessa. Yritin kovin olla säästeliäs pakatessani (joojoo, eihän 10 sortsit ole paljon, EIHÄN?! Eikä kolme kameraa??) ainakin, mitä tulee vaatetukseen. Melkein sama määrä sitä tavaraa tulee aina pakanneeksi joka tapauksessa, oli sitä poissa kuukauden tai vuoden. Se, mistä yllätyin, oli elektroniikka ja kaikille niille härpäkkeille tarvittavien johtojen määrä! Taisi joku ihmetellä myös tuota naisille niin tyypillistä hygieniaputeleiden määrää (eikä mulla ole edes samppoota tai saippuaa mukana!)...

Tiedän myös tunteen. Sen tunteen, kun joku itselle rakas lähtee maailmalle. Ikävähän sitä tulee. Muutamat itkut on tullut itkettyä. Itse en ole osannut kuitenkaan lähtöä jännittää. Enemminkin ihmiset mun ympärillä ovat stressanneet ja jännittäneet mun puolesta. On ollut ja on oikeasti aivan valtavan ihanaa huomata ja tietää, että rakkaat jäävät kaipaamaan. Ei vain ole mulle itselleni tainnut vielä mennä kunnolla tajuntaan se, että kuinka kauan oikeasti olen poissa Suomesta. Eiköhän sekin kolahda jossain vaiheessa tuonne pääkoppaan.