lauantai 2. toukokuuta 2015

Koh Lanta

Laiturilla oli taas vastassa parikymmentä taksikuskia ja majapaikan tarjoajaa. Mulla ei ollut majoitusta valmiina enkä jaksanut kamalan pitkälle mennä kamojen kanssa. Otin siis yhden yön heti ensimmäisestä hostellista laitureiden vierestä. Vaan 20 sänkyä samassa huoneessa, joista onneksi kuusi vain käytössä. Enpä ole ikinä ollut ennen niin isossa dormissa ja pelkillä tuulettimilla. Yö maksoi 200 THB. Pariskunnalla, joka hostellia pyörittää, on myös matkatoimistopiste samassa. Heiltä saa halvimmat hinnat retkille kuin tienkin päälle. He ovat aitoja ja rehellisiä sekä mukavia, eikä he yritä vetää rahaa välistä. Myös skopot ovat heillä hyvässä kunnossa ja heiltä voi huoletta sellaisen vuokrata. Mitä enemmän päiviä vuokraat, sitä halvemmalla saat skopon.

Kävin ensimmäisen päivän aikana skopolla etsimässä parempaa majapaikkaa. Kruisailin jonkun verran ja kävin muutamassa paikassa kyselemässä vapaata sänkyä. Majoituksen ja kattoni pääni päälle löysin The Metallic Hostellista, kuusi kilometriä Saladanista etelään.

Kävin pyörähtämässä myös noin kymmenessä eri sukellusyrityksessä kyselemässä hintoja tuona samana päivänä. Vertailua kannattaa tehdä ja valita se, missä tuntee olonsa saman tien kotoisaksi. Hinnat myös vaihtelevat jonkun verran, mutta jokaisessa paikassa jokainen sukeltaja maksaa lisää 600 THB kansallispuistomaksua mennessään sukeltamaan Hin Daengiin/Muangiin tai Koh Haalle. Lantalta löytyy kaksi (!) suomalaisomisteista sukellusyritystä: Raya Divers ja Lazy Seal. Lazy Sealin omistaa kuulema isokokoinen suomalainen äijä. Lantalla on 20 sukellusyritystä, jotka ovat keskenään sopineet, että kaikki eivät rysää samalle sukelluskohteelle samoina päivinä, mikä tasoittaa porukoita ja kaikille riittää nähtävää (eli siis muutakin kuin toisten sukeltajien räpylät). Lantalta sukelletaan melkein joka päivä Hin Daengiin/ Muangiin, jotka on äänestetty Richeliu Rockin (Similan Islands) jälkeen parhaiksi sukelluskohteiksi Thaimaassa. Muita sukelluskohteita ovat Koh Haa ja Koh Bida(t) Koh Phi Phi:llä. Löysin lopulta oman suosikkini yritysten joukosta, yhden pienimmistä, Go Diven. Hinta oli huokein ja ilmapiiri kotoinen ja paikka oli rehellisen oloinen.

Lantalla on myös paljon muuta tekemistä sukeltamisen lisäksi. Voi varata snorklausretken Koh Rokille tai neljän saaren retkelle, kajakkiretken mangrovemetsiin, vierailla vesiputouksella saaren eteläpäässä, shoppailla ja tietysti nauttia kirkkaista, turkoosista merivesistä ja valkoisista (autioistakin) hiekkarannoista. Lantalla pääsee myös ”ratsastamaan” norsuillla, minkä suosittelen jokaista jättämään väliin. Norsun päälle kiinnitettävä istuin itse asiassa hiljalleen hajottaa norsujen selkärangat. Kuvittele joku istumassa oman selkärankasi päällä monta tuntia päivässä...! Itse otin osaa Koh Rokin snorklausreissulle (600 THB), kajakkiretkelle (1000 THB) sekä kuntoilukortin paikalliselle punttikselle. Viikko punttiksella maksaa 800 THB. Toki esim. kuukausihinta on halvempi.

Saladan on Lantan ”keskus”. Sieltä löytyy kaikki turistijutut: marketit, pannukakut, hieronnat ja kalleimmat ravintolat. Ja supermarket, msitä saa jopa salmiakkia! Olihan sitä sitten pakko ostaa, vaikka kallista oli. :) Siitä yllätyin jo heti ensimmäisenä päivänä, kuinka täynnä saari oli ruotsalaisia ja saksalaisia. Tarkoitan, että heitä on TODELLA paljon. Lantalla on uimakoulu ruotsiksi ja jopa kouluopetusta on mahdollista saada yksityisenä opetuksena ruotsiksi, englanniksi ja saksaksi. Sen huomaa jo suuresta määrästä perheitä, joita Lantalle matkustaa. Paljon pieniä lapsia. Aivan LIIKAA mun makuun. Yöelämä on myös tämän vuoksi hyvin rauhallista, joten eipä haitanut. Sain ainakin kunnon yöunet joka yö.Toki Lantalla erilaisia pippaloita järjestetään joka päivä, enempi hippihengessä pilvenpolttoineen, mutta rantabaarit tekevät sen vuoronperään eli rannoilla voi olla pelkässä hiljaisuudessakin, jos haluaa. Aika harvinaista turistisoituneella alueella.

Yleisesti ottaen Lantalla on chilli meno ja ilmapiiri, jossa jokaiselle löytyy jotakin reppureissaajasta viiden tähden hotellissa yöpyjille. Ja rantaa riittää ihan jokaiselle. Varjopuolena todettakoon, että niin kuin muuallakin Thaimaassa, vaaroina on turvaton liikenne ja pilven polttaminen. Ei ole ollut päivää, etteikö nenään olisi tunkenut se imelä haju. On kamalan surullista huomata, kuinka normaalina huumeiden käyttöä pidetään niin turistien kuin paikallistenkin keskuudessa. Kolarit liikenteessä puolestaan tapahtuvat lava-auton ja skootterien yhteentörmäyksinä. 99% skoottereiss aon peilit, mutta paikalliset ovat hyvin HUONOJA katsomaan niihin tai edes vilkaisemaan taakse, onko joku tulossa vai ei.

Toisen päivän aamuna sitten keräsin kimpsuni ja kampsuni ja muutin Metallic Hostelliin (jätin rinkan parkkiin). Suuntasin päiväksi sukeltamaan, pääsin Koh Haalle. Koh Haan sukellussaitti sijaitsee Lantalta etelään noin tunnin – kahden tunnin venematkan päässä riippuen potskin nopeudesta ja sääolosuhteista. Mun kouluttaja oli nimeltään Dana, aiavan ihana persoona! Dana löysi mulle sukelluksilla paljon sellaista, mitä en olut ennen vielä nähnyt veden alla. Oli ihan mahtavuutta päästä taas sukeltamaan. Harmi vain, että vedestä pitää joka kerta tulla ylös jossain vaiheessa. :(

Son, joka on Metallic Hostellin ”pomo” on varsinainen kävelevä infopiste! Kysyi mitä vain, aina löytyi vastaus! Hän on myös hyvin avulias ja varmistaa aina henkilökohtaisesti, että kaikki on hyvin jokaisella asukkaalla. En tiedä, miten Son sen tekee, mutta hänellä on maailman paras nimimuisti! Son puhuttelee aina nimellä ja on oikeasti kiinnostunut asiakkaistaan ja heidän kuulumisistaan. Hostelli/Hotelli itsessään on hyvin siisi vessan ja suihkun kaakeilen tiivistevälejä myöten. Yläkerrasta löytyy keittiötarvikkeita ja rooftop (WUUPWUUP!), missä usein kaikki hengaavat jakaen päivän kokemuksia ja pelaavat bier bongia, jos tiedossa on ilta ulkona. Sänkyjen kehikot on tehty puusta, mikä tarkoittaa sitä, että ne eivät nitise eikä natise, kun joku kääntyy sängyssään tai liikkuu muuten siinä. Sängyssä on kuitenkin parasta ihka oikea TÄKKIPEITTO ja äärimmäisen mukava tyynyt, jotka lämmittävät ilmastoinnin huristessa ja viilentäessä huonetta yön aikana. Dormihuoneet ovat kuitenkin suhteellisen pieniä. Kahdeksan ihmistä ja kahdeksan ihmisen rinkat yhdeksän neliön huoneessa tekee hiukka tiukkaa. Tosin vain iltaisin/ nukkumaanmenoaikaan, kun jokainen kaivelee suihkukamojaan samaan aikaan. Ja yönsä saa todellakin nukkua rauhassa! <3 MUTTA, tottkai yksi kuorsaaja mahtuu aina samaan huoneeseen mun kanssa. Sain neljä yötä nukkua ilman sitä pöhinää.

Myös kolmantena päivänä mun piti mennä sukeltamaan ja neljäntenä päivänä ottaa osaa snorklausreissulle. Ensimmäinen yö ilmastoinnin kanssa, niin kroppa päättikin toisin. Tulin kipeäksi. Jouduin siirtämään sukelluksia ja snorklausreissua eteenpäin. Harmitti pikkasen! Nukuin paljon noina kahtena päivänä, kävin rannalla ihastelemassa auringonlaskua ja tottakai söin, mitä vain sain kurkusta alas. Lääkärin antamia antibiootteja en kuitenkaan ottanut. Thaimaassa kun tunnutaan määrävän antibiootteja vaivaan kuin vaivaan. Muhun iski ihan järjetön koirakuume Koh Taolla, joten sillekin piti tehdä jotain. Kävin paikallisessa Animal Wellcare- keskuksessa ulkoiluttamassa koiria ja rapsuttelemassa kissanpentuja. Kaikki eläimet ovat adoptoitavissa siellä; yksi koira lähti Suomeen, toinen Saksaan ja kolmas paikalliselle. Paikalliset tosin suosivat kissoja ja adoptaivatkin niitä todella paljon. Olisin hyvin voinut adoptoida sieltä koitan tai kaksi, jos olisi ollut tarjota niille pysyvä koti niiden loppuelämiksi. Keskus etsii myös ns. Vapaaehtoisia eläintenkuljettajia, jotka lentävät Thaimaasta maahan X. Suurin osa eläimistä on ollut lain vaatimat kolme kuukautta karanteenissa,joten sieltä saa eläimen mukaansa, vaikka saman tien. Vapaaehtoiselle eläimen kuljetus tulevaan kotimaahan ei maksa mitään, keskus hoitaa siitä aiheutuvat kulut. Vapaaehtoiset siis toimivat välikätenä keskuksen ja uuden omistajan välillä. Keskus pyörii pääasiassa lahjoitusten voimin, joita se saa yksittäisiltä ihmisiltä, enimmäkseen kuitenkin turisteilta. Toinen rahalähde löytyy Lantalta, Time for Lime Cooking School, joka nimensä mukaisesti järjestää ruoanvalmistuskursseja thaimaalaisen ruuan ystäville. Kursseista saaduilla varoilla ylläpidetään Lantan eläinkeskusta ja hoidetaan eläimiä. Toki homma ei pyörisi myöskään ilman vapaaehtoisia. Eläinlääkärit ja -opiskelijat pitävät huolen eläinten lääkityksistä ja sairaanhoidosta. Muut vapaaehtoiset ylläpitävät puolestaan eläinten elinoloja: ulkoilualuieita, koppeja, ruokintaa ja sosiaalisia suhteita. Jos ja kun eksyt Lantalle, käy vaikka ulkoiluttamassa koiraa. Helppo tapa auttaa. Koirat ovat hyvin ihmisystävällisiä eikä ennaltamäärätty lenkkireitti ole kovin pitkä. Useimmat koirat voivat tehdä vain pieniä lenkkejä kerrallaan niiden vaivojen vuoksi. Pienikin apu on SUURI apu keskukselle.

Tervehdyttyäni ja levättyäni pääsin vihdoinkin taas sukeltamaan, nyt Hin Muangiin ja Hin Daengiin! Päiväreissuna se sukelluspäivä oli todella pitkä, mutta myös sen arvoinen. Vene meni 3,5h suuntaansa. Mää vähän torkahdin aamupalan jälkeen. Nukuin melkein kolme tuntia, vaikka kisaväsymystä ei vielä pitänyt tässä vaiheessa olla. Syytän sitä parasta aamupalaa, mitä olen ikinä sukelluspotskeilla saanut: Ruskeaa leipää (ei kuitenkaan ruista tehtyä), meetvurstia, kunnon juustoa, vihanneksia, tonnikalaa, mysliä ja jukurttia. Sekä raakoja, tuoreita porkkananviipaleita. Naminami! <3 Taisin itseasiassa rouskuttaa niistä ainakin puolet. Upsii. Noinkin pieni asia onhyvää, kun on tottunut, että jokainen ruoka, mitä syö, on paistettu tai keitetty. Mun kouluttaja tuli onneksi mut nätisti herättämään aamu-uniltani, muuten olisin varmasti tippunut laidan yli. Spessua tässä sukelluspäivässä oli se, että sain sukeltaa kouluttajan kanssa molemmat sukellukset kaksistaan. Näkyvyys oli noin 25 metriä. Välillä sain sukeltaessani muistuttaa itseäni hengittämään, sillä niin upeaa se oli, vaikkei nähtykään mitään isoja juttuja, kuten mantoja tai valashaita. Olin lopulta takaisin hostellilla illalla puoli seitsemältä. Pitkä päivä, 13h siinä meni, että pääsi takaisin ”omaan” sänkyyn ja nukkumaan. Vaikka nukuin veneellä, kyllä merellä olo veti kaiket mehut musta. En loppuillasta muista oikeastaan mitään, niin väsynyt olin. Uni maittoi siis paremmin kuin hyvin tuona yönä!

Nukuin pitkään seuraavana aamuna, kun oli mahdollisuus. Lähdin huonekaverin kanssa kruisailemaan mopoilla ympäri saarta. Englantilaisella Garethilla ei ollut edellinen moporeissu mennyt ihan putkeen hostellin poikien kanssa: Yksi hyvin säikähtänyt kuljettaja ja skopoa syvissä vesiränneissä. Kaikki kuulema selvisi kuitenkin vammoitta. Gareth muuten matkusti pelkällä selkärepulla, ei rinkalla niin kuin muut reppureissaajat. Ihan uskomatonta! Takaisin tien päälle...Lanta on täynnä jostain 80-luvulta olevia toimivia bensa-automaatteja. Hieman ikää siis on jo kertynyt näille kavereille. Bensaa toki myydään lasipulloissakin Thaimaan tapaan. Kruisailtiin aina etelään asti, melkein kansallispuistolle. Löydettiin iso hiljainen hiekkaranta, jossa oli meidän lisäksi neljä kovaäänistä italialaista sekä vain muutama muu hassu ihminen. Hiekka oli tässä vaiheessa päivää jo täysin tulikuumaa ja poltin jalkapohjat flipareiden käytöstä huolimatta. Takareidetkin poltin hienosti. Muuten säästyin auringolta. Iltapäivänokoset on reissatessa aina hyvä ajatus, joten painoin silmäni hetkeksi kiinni skopoilun jälkeen. Kävin illalla syömässä lassea läheisessä ravintolassa enkä olisi ikinä uskonut sanovani, että lassessa voi olla liikaa juustoa. Kyllä voi. Oli Garethin vika ilta Lantalla, joten lähdin vielä illalla seuraksi kruisailemaan ympäri saarta. Joskus on kiva tehdä ja jakaa asioita reissussa toisten ihmisten kanssa, vaikkei enää ikinä tapaisikaan. Skopoilla kruisailu on yllättävän hauskaa, sanoo ihminen, joka ei ale ajanut autolla kahdeksaan vuoteen! Hyvin sitä voi totutella taas liikenteeseen ja ajamiseen vasemmanpuoleisessa liikenteessä. Ja Thaimaassa. :D

Sukeltaminen vaihtui snorklaamiseen. Mulle lähti kaveriksi toinen suomalainen, Jesse. Jesse oli itse asiassa Koh Tao Diversin asiakkaana ja nyt asustettiin samassa dormihuoneessa Lantalla! Pieni maailma. :) Oltiin hyvässä ajoin odottamassa pick up:ia, joka tietysti ilmesteyi vasta lähempänä yhdeksää. Thaimaassa kun eletään noin aikoja ja me suomalaisina oltiin täsmällisiä. Meidät kyyditettiin lava-autolla parin kilsan päähän. Oltiin viimesiä ja muut asiakkaat istu jo nätisti veneessä meitä odottamassa. Pikaveneellä kesti 40 minuuttia mennä Koh Rokille. Ensimmäinen snorklauspaikka oli täynnä ”nemoja” ja perhoskaloja. Oli musta vähän tylsä paikka, mutta sopii vallan mainiosti niille, jotka tykkäävät enempi snorklaamisesta kuin sukeltamisesta. Mulle siellä ei ollut mitään uutta, mutta sainpahan metsästää täydellistä kuvaa nemoista ja dyykkailla. Pirun uteliaita kaloja ne vaan tahtoo olla. Tulee melkein maskin linsseihin kiinni. Haha! Tunti polskittiin siellä ja sit rantaan lounaalle. En tiedä miksi, mutta joka paikassa lounaaksi tarjotaan ylikypsytettyjä vihanneksia, massaman currya ja kanankoipia. Paikka oli syödä, vaikka noi kaikki tulikin jo korvista asti ulos. Kamera meillä räpsy ennen ruokaa ja ruuan jälkeen ihan kiitettävään tahtiin. Molempien oli pakko saada pakolliset valkoinenhiekkarantaturkoosimeri-kuvat itsestään. Ehdittiin me roikkua riippumatossa ja käydä pulikoimassa. En sitten siinä samassa ”tajunnut”, että se aurinko polttaa tuhat kertaa nopeammin veden pinnassa. Punaiset takareidet vol.2 Teki vähän kipeää istua edes alas. Auts. Toinen snorklauspaikka oli toisaalla, niin pääsi dippaamaan neljään metriin ja otettua oikeasti hyviä kuvia. Oli kiva päivä. Suihku ja nokoset tekivät taas terää päiväretken jälkeen! Lähdettiin Laycen, Jessen ja yhden lontoolaisen kanssa safkaa illallista kreikkalaiseen raflaan. Jäätävän kokoiset annokset verrattuna hintaan! Olin vähän tylsä ja otin tsatsikia ja kreikkalaista salaattia. Aurinko laski ja näillä kolmella oli viimeinen ilta edessä. Flipflopit kantoon ja seuraavaan paikkaan. Saatiin lopulta aikaiseksi rantabaarihyppely. Pojat jatkoivat illanviettoa rooftopilla bierbongin merkeissä ja me tytöt höpöteltiin tyttöjen juttuja. Saatiin idea naku-uinnista! Pyyhe kainaloon ja juoksu mereen! Kyllä virkisti! Naurettiin aivan kamalasti! Ihana ilta! <3 Olin tähän mennessä jaksanut dormihuoneen 5-7 miehen kanssa, joten oli ihanaa ollut saafa toinen nainen asustamaan samaan huoneeseen.

Sukeltamaan! Sukeltamaan! Koh Bidalle, Phi Phille suunta! Muut kävi ensin sukeltamassa hylyn, mä vedin tunnin pikaunet tyhjällä kannella. En vaan tajua, mikä niissä hylyissä viehättää. Toiselle sukelluskohteelle saavuttaessa huomattiin, että nyt on jotain isoa vedessä. Siitäkö kaikki riemastui. Onneksi kaikilla oli suurin piirtein sukelluskamppeet niskassa, niin pystyttiin siltä seisomalta hyppäämään veteen. Valashaihan se siellä! <3 Laskeuduin siinä tohinassa liian nopeasti alas innostuksestani, että unohdin tasata korvien paineita. En mä kipua tuntenut vasta kuin illalla sukelluksien jälkeen. Oli kyllä ihan mahtuvuutta ja huikeeta nähdä valashai, vaikka pieni poikanen se vasta olikin (3-4 metriä). En tiedä, kuinka paljon mä siellä veden alla oikein hykersin ja ”pompin” (jos sitä voi sukeltaessa tehdä), kun kerta paineiden tasaaminen jäi tekemättä. Ei muuta kuin korvatippoja korvaan ja puhaltelemaan niitä auki. Meni onneks vaan hetki, kun korvat avautu ja kipu lakkas.


Viimeiseksi päiväksi olin varannut kajakilla melontaa sisältävän puolipäiväretken. Meitä oli lopulta yhdessä longtail-veneessä vain minä ja yksi pariskunta Englannista, kun ajelehdittiin läpi mangrove-metsän. Sain meloa upeissa maisemissa Koh Talabengin saarten ympäristössä. Takaisintullessa meille tarjottiin lounas. Siinä helteessä en olisi jaksanut enempää retkeilläkään. Metsästin loppupäivän itselleni tablettia. Ärsytti juosta nettipaikoissa ja varata siihen erikseen aikaan. Jopa Lanta

lla tabletin löytäminen tuntui mahdottomalta tehtävältä. Vain kahdesta paikasta löytyi halpoja tabletteja. Toisessa AIS:n paikassa (paikallinen Sonera, Elisa, DNA ym.) nainen oli sitä mieltä, että olin tehnyt jo ostopäätöksen, kun halusin testata saanko gopron liitettyä siihen ja kuvat auki. Jäi sitten ostamatta. Nainen oli muutenkin todella töykeä ja yhteistyökyvytön. Suosittelen pysymään kaukana kyseisestä liikkeestä. Sain tabletin lopulta ostettua toisesta paikasta. Innostuin vielä illalla ostamaan itselleni sukellusbuutsit, kun edelliset tosiaan unohtuivat Koh Taolle sekä Scubapron rashin, jota Dive Supplyissa Koh Taolla väittivät ettei ole olemassakaan...! Jepjep. Muuten vaan kyseinen rashi 2015 kuvaluettelossa. Vietin lopulta 11 yötä Lantalla kolmen sijaan.


Watersportexperience Phi Phi

Otin osaa myös Watersportexperience-retkelle toisena päivänä. Tapasin muut Banana- baarin edessä yhdellä sivukujalla. Oli nuorempaa ja vanhempaa porukkaa. Vetäjänä toimi ranskalainen, jolla oli afro. Aloitettiin päivä ”aamiaisella” (pari käppästä vitivalkoista paahtoleipää, omeletti, teetä/kahvia). Onneksi olin jo aikaisemmin syönyt oikean aamiaisen: täysjyväleipää, mysliä jukurtilla ja passionhedelmämehua. Eipä siis ollut nälkä. Siitä käveltiin meidän speedboatille satamaan. Suurin osa siitä veneestä oli katettu, joten sain olla varjossa suoran auringonvalon sijaan. Pieni ilo. :) Hintaan kuului limut ja oluet. Ottihan siitä jengi sitten kaiken irti. Pysähdyttiin ensimmäiseksi Monkey beachille eli toisin sanoen häirittiin apinoiden normaalia elämää. Oppaat antoivat apinoille kokista ja vesipulloja sekä hedelmiä, minkä näen vääränä. Apinat olivat jo tottuneet siihen, että ihmiset tarjoavat heille ”ruuan” ja näin ollen ne eivät enää etsi ruokaa luonnosta. Ja se roskan määrä siinä rannalla ja rantavedessä! Turistit ja oppaat eivät edes kerää roskia pois! Tuohdoin asiasta todella paljon ja palasin takaisin veneeseen. Muut tuntuivat olevan kovin ihastuksissaan. Sääli, että ihmset ovat niin tietämättömiä asioista. Seuraavaksi pysähdyttiin paikkaan, josta kerätään pääskyten pesiä ruuiksi. Niistä tehty keitto maksaa 120 USA dollaria lautaselta. Oli tosi outoja ne pesät, seittimäisiä. Jatkettiin sieltä matkaa Koh Phi Phi Lei:lle yhteen poukamaan, jossa päästiin kokeilemaan SUP-lautoja. Mä ja toinen oppaista kerättiin yksi jätesäkillinen roskia pois vedestä: muovipulloja, rikkoutunutta kalastusverkkoa, paljon pieniä styroksin palasia, lankaa, erinäisiä muovipaloja. Vesi oli täynnä ns. Muoviplanktonia sekä sameana aurinkorasvoista ja veneiden öljyistä. Surullisinta siinä on se, että siellä riittäää saman verran ja enemmänkin kerättävää joka ikinen päivä, 365 päivää vuodessa! Roskia ajautuu myös Phi Phi Don:in rannoilta virtojen mukana tappaen siinä samalla paljon merenalaista elämää. Leh:in ylsi ja laguuni olivat todella surullinen näky. Osa porukasta opetteli myös käyttämään pelastusliivejä penkkeinä vedessä ja kittasivat kaljaa...hohhoijaa...en nähnyt siinä mitään kivaa.

Ihmisillä mös tuntui olevan paljon vaikeuksia SUP-lautojen kanssa. Huono tasapainoko? Taisivat enemmän kaatua pois laudoilta kuin pysyä niiden päällä. Musta oli hupaisaa seurata ja katsoa kaatuilua. Ainakin saatiin hienoja kuvia, jos ei muuta! :D Tuolta poukamasta suunnattiin ”The Beach” rannalle, mutta sen vähemmän kulutetulle osalle. Jaettiin ranta vain kolmen kinun kanssa. Pojat ottivat punnerruskisaa ja tytöt kannustivat. Potskiin sattui yksi suomalainen pariskuntakin. Lounastettiin ja loikoiltiin tyynessä poukamassa hetkinen. Näky näiden saarten keskellä ei ollut mitenkään hieno, koska sen pilasivat useat muut veneet, jotka olivat parkkeeranneet rannan eteen. Takas veneeseen ja snorkkikamat päälle. Käytiin yhdessä luolassa snorklaamassa ja bongattiin yksi kilpparikin, siis ne, jotka jaksoivat oppaan kovassa uintitahdissa uida. Kilppari oli menettänyt vasemman eturäpylänsä; joko jäänyt jumiin kalastajien verkkoon tai osunut veneen potkureihin/ moottoreihin tullessaan hengittämään pinnalle. Taas pisti vihaksi kilpparin puolesta. Turhautti ja ärsytti. Oli surullista katsoa, kun kilppari yritti pitää tasapainoaan eikä se kyennyt siihen. Mentiin vielä toiseen paikkaan snorklaamaan ja bongamaan mahdollisia haita. Eipä näkynyt. Isoja meduusoja kyllä näkyi pari kappaletta. Enemmän ne kaksi löllykkää mua huoletti kuin hait, jotka olisivat uineet vastaan. Päivän päätteeksi parkkeerattiin vene Monkey Beachin läheisyyteen, jossa saatiin kokeilla vesisuksia ja -lautaa sekä tubing-rengasta, joita vedettiin pienemmän veneen perässä. Olin viimeksi 12 vuotta sitten ollut vesisuksien päällä, joten enpä siitä mitään muistanut. Kolmesti yritin päästä suksien päälle, mutta onnistuin vain kerran ja silloinkin pysyin pystyssä vain muutaman hassun sekunnin. Silti! Mikä voittajafiilis! Wuhuu! Parasta koko jutussa oli se, että kaikkia kannustettiin tasapuolisesti, onnistu tai ei. Mageita kuvia ja videoita sai jokainen ihan varmasti muistoksi siltä reissulta, jos ei muuta.


En voi kuitenkaan missään nimessä suositella reissua, koska hinta ja retken laatu oli pahasti pielessä. Hintaa tällä reissulla oli 2500 THB. Mielummin olisin sillä käynyt kahdesti sukeltamassa. Päivä oli ihan kiva, mutta monesta pienestä asiasta kasvoi päivän mittaan yksi iso, joten...




Phi Phi Don

Olipahan seikkailu päästä Lakista Phi Phi:lle. Mut piti minivanin pikata 7.30(ish) ja odotin nätisti tien reunassa klo 9 asti. Jotenkin ihmeen kaupalla meitä oli siinä autossa 14 asiakasta plus kuski. Kuski oli kuulema loukannut jalkansa paria päivää aiemmin koralissa, mutta istui silti ratissa. Tästä päätti yksi asiakkaista alkaa moralisoimaan. Se ei riittänyt, hän moralisoi myös kuskin ajotapaa. Thaimaassa kun ohitetaan toisia kulkuneuvoja pienimmistäkin väleistä ja ilman vilkkuja. Kuskihan ei tästä moraalisaarnasta tykännyt ja uhkasi heittää naisen ulos. Kohteliasti tietysti thaimaalaiseen tapaan. Kyllä siinä kuskin kaasujalka vähän painavempi oli hetken aikaa. Itse päädyin vaan kääntämään kylkeä ja jatkamaan torkkumista. Vaihdoin toiseen minivaniin jossain Krabi Townin liepeillä. Pääsin lopulta myös satamaan ja laiturille asti. Melkein Phi Phillä! Kello oli tässä vaiheessa jo yksi iltapäivällä. Normaalisti matka Lakista Krabiin kestää noin kaksi ja puoli tuntia, joten ei se meidän kuski lopulta niin kovaa ajanut käyttäessään samaan matkaan melkein neljä tuntia. Saavuin viimeisten joukossa lautalle, joten mun rinkka heitettiin lautan takaosaan. Ulos. Mun räpylät eivät vaan tykkää auringosta, ei siinä muuten. Taas simmut painu kiinni, päivän torkut vol. 2.

Onneksi mulla oli pick up Phi Phi:llä vastassa. Useimpien hotellien/ hostellien hintoihin kuuluu haku satamasta. Ajoneuvoja saarella ei ole juuri nimeksikään (paitsi poliiseilla), joten kaikki kuljetukset hoidetaan kärryillä: tiilet, sementit, vesipullot, laukut, sairaanhoitokuljetukset (!). Kävellen pääsee siis joka paikkaan. Olin saanut taas itseni poltettua olkapäistä, joten pääsin pysyä loppupäivän visusti sisätiloissa omassa hostellissa. Yö Ibiza Housessa maksaa 500 THB kymmenen hengen dormissa. Jokaisesta dormihuoneesta löytyy vessa ja suihku. Itse suosin huoneen ulkopuolella olevia, koska siellä ei tarvinnut tapella hyttysten kanssa. Huonesiivojat tuli aina tasan klo 11 ja ojensi lakanat, pesi vessat ja pyyhkivät lattian. Samoin yleiset vessat ja suihkut. Mitä luksusta! En edes aluksi tiennyt, että saatiin käyttää Ibiza Villagen uima-allasta, eikä se todellakaan ollut mikään pieni (noin 20 x 8 m + poreallas + allasbaari).

Kaipasin kovasti ensimmäisenä iltana Lakiin sen rauhallisuuden ja hiljaisuuden vuoksi. Phi Phi kun oli kaikkea muuta. En tiedä, mistä koloista ne ihmiset kaivautuivat seitsemän jälkeen! Kauhea ruuhka! Ensimmäisiä asioita, joita huomasin, oli tatuointiliikkeiden suuri määrä. Niitä oli enemmän kuin baareja! Tatuointeja tehtiin niissä liukuhihnatyönä. Myös humalaisille, koska moneytalkshereinphiphi. Tunsin todella paljon häpeää ollessani osa sitä turistimassaa. Toisen huomion tein siinä, kuinka paljon ”pääkatujen” varsilla oli pisteitä pystytetty, joista sai ämpärillisen drinkkitarvikkeita ja kuinka joka toisella tuntui olevan ne kädessä! Ihmiset saattoivat olla hyvin päissää jo ennen yhdeksää illalla! Aivan älytöntä! Vielä älyttömämpää oli niiden ihmisten käyttäytyminen: välinpitämättömyys muita kohtaan. En yhtään ihmettele, miksi jokainen ”paikallinen” siellä oli todella tyly (myös mulle). Olisin minäkin, jos 99,9% saaren vierailijoista tulee vain sotkemaan katuja ja rantoja sekä öykkäröimään ilta illan perään.

Olin ensimmäisenä aamuna 7.30 pystyssä, joidenkin kävellessä mua vielä humaltuneena vastaan. Paikalliset katsoivat mua vähintään kahdesti ja ihmettelivät mun lenkkivarustusta. Kiipesin kolme kilometriä ylämäkeä näköalapaikalle ja ONNEKSI tein sen heti aamusta. Kuuma päivä ja lisäksi mun alastullessa paikka alkoi olla ”growed”. Sain olla aika lailla yksinäni kuunnellen ja nauttien hiljaisuudesta ennen kuin venäläiset ja kinut tulivat selfie-tikkujensa kanssa paikalle. Uima-allaskin oli kymmenen aikaan tyhjä, joten pulahdin tunniksi uiskentelemaan omassa rauhassa. Muut dormissa nukkuivat pitkään krapuloidensa vuoksi. Mä sain taas puolestani ottaa päikkäritkin rauhassa, kun muut dormissa suuntasivat rantaan ja keskipäivän aurinkoon. Kävin kiertämässä sukelluskeskuksia ja vähän haistelemassa ilmapiirejä. Island Diversilla ja Barracudalla oltiin ystävällisimpiä, mutta ennen kaikkea rehellisiä. Arvoin muutaman päivän menenkö sukeltamaan ja ottamaan tatuoinnin, jota en ehtinyt Taolla ottamaan. En tehnyt kumpaakaan.


Päädyin sen sijaan nauttimaan saaren ruuista. Breakfast & Friends tarjoaa klo 6-20 aamupalaa, täytettyjä voileipiä, thairuokaa ja pitkän listan erilaisia tuoreista raaka-aineista valmistettuja hedelmäsmoothieita; mangoa, mansikkaa, kiiviä, passionhedelmää, ananasta. Namnam! Sitä paikkaa jäin kaipaamaan. Söin myös elämäni parhaimman ravintola lassen Cosmic-ravintolassa. Pehmeää ja suussasulavaa, lihaisaa ja maukasta. Lasse tarjoiltiin turkkilaisen salaatin ja itseleivottujen valkosipulileipien kera. Jälkiruuaksi mussutin palan brownieta vaniljajäätelön ja suklaakastikkeen kera. Tosin asiakaspalvelu oli äärimmäisen hidasta, jopa thaimaan standardeilla. Ruuan takia kannattaa tässä paikassa kuitenkin odottaa. Yksi parhaista ravintoloista saarella hinta-laatusuhteeltaan. Löysin myös suosikkijäätelöpaikkani, missä jäätelö muokataan mieltymystesi mukaan, jäädytetään paikan päällä levyksi ja kääritään rulliksi. Kallista puuhaa se oli, mutta kahdesti sorruin.

Kun haluat Phi Phi:ltä lähteä kannattaa taas vertailla hintoja: Itse säästin lauttalipussa 100 THB puhtaasti vain kysymällä muutamasta paikasta ja avaamalla suuni. Kilpailu myynnistä on sielläkin kovaa turistien rahoista, joten monet myyvät lippuja hieman halvemmalla saadakseen osansa lipunmyynnin tienesteistä. Luulisi, että asiakkaita riittää, koska saari on ylikansoitettu. Pahasti. On saarella puolensa ja ymmärrän, että ihmiset tulevat saarelle pikareissulle, jos pääkohteena on halpa viina. Varoituksen sana myös siitä: Halpa viina siellä on todella huonolaatuista ja moni on joutunut siitä sairaalaan. Huono laatu aiheuttaa muistikatkoksia, huippaamista vaakatasossa, tärinöitä, ylimääräisiä sydämenlyöntejä sekä pahimmassa tapauksessa jopa psykoosin. Kuuntelin monia pahoja kokemuksia matkan varrella. Se teki surulliseksi. 

Khao Lak, I'm back!

Matka Taolta Khao Lakiin kesti yhden päivän verran. Heräsin 4.30 aamuyöstä, jotta ehdin aamukuuden lauttaan. Oli nälkä, muttei tehnyt mieli ruokaa. Lautta pysähtyi Phanganilla ja Samuilla ennen sen jäämistä Surat Thaniin. Sain sentään jonkin silmällisen nukuttua lauttamatkalla. Sieltä matka jatkui bussilla Khao Lakiin jo tutuksi tulleelta Surat Thanin juna-asemalta. Tuktuk:kin tuli tutuksi matkalla.

Olin varannut Khao Lakista dormihuoneesta sängyn Walkers Inn:stä, noin 800 metriä ”keskustasta”. Huoneessa oli yhdeksän sänkyä; kaksi kerrossänkyä ja viisi yksittäistä. Portaita oli muutama kiivettäväksi, joten en perässä vedettävän laukun kanssa lähtisi tähän paikkaan yöpymään. Oli muuten todella outoa käydä oikeassa supermarketissa, vaikkakin se oli turistien tarpeisiin suunnattu. Koh Taolla, kun tottui siihen, että sitä haki yhden asian sieltä ja toisen tuolta ja kolmannen jostain muualta. Vuokrasin paikasta skopon, joka oikein huokui romantiikkaa: Eifel-tornin kuvia, sydämiä ja liila väritys.

Tapasin illalla myös sukellusohjaajan Khao Lak Adventuresilta.: Sattuivat kaikki samat ohjaajat olemaan paikalla juuri tuona iltana! Siis mitä?! :D Osa tulossa laivalta ja osa taas lähdössä laivalle. Kävin muutaman kanssa heistä sitten yksillä (he todella monilla) Monkey's Baarissa, missä soi Jukka Poika ja Raappana. Aika helmeä.

Olin seuraavana päivänä laiska ja tein päiväretken lähimpään Lamrun kansallispuistoon. Ulkomaalaisilta sisäänpääsy on 200 THB, paikallisilta 20 THB. Paikalliset saavat jopa ostaa multiple entry- kortteja puistoon. Lamrun kansallispuisto ei alueena ole iso, joten jos sen haluaa vain kiertää, ei aikaa kuulu edes tuntia. Löysin pidemmältä pienehkön rannan, jonka jaoin muutaman hassun paikallisen kanssa. Sain rauhassa levyttää. Mikä parasta, oli siihen viereen rakennettu suihkut bambuista. Vieressä pystyi myös majoittumaan telttoihin tai bungaloweihin yöksi. Puistossa pääsee patikoimaan kahden kilometrin reitin, tosin jyrkyyttä löytyy sitten senkin edestä! Ilman kosteusprosentti oli varmasti lähellä sataa, siltä ainakin tuntui!

Patikoin myös läheiselle vesiputoukselle Khao Lakissa. Tie sinne on aika epätasainen ja viimeiset kaksi kilometriä pelkkää soratietä, joten siinä joutui moottoripyörän käsittelytaidot hieman koetukselle. Patikointiosuus siis tähän päälle, ylä- ja alamäkeä, soratietä sekin. Oli kyllä ehdottomasti sen arvoista silti käydä, kun pääsi pulahtamaan viileään veteen vesiputouksella. Ajoitus oli tässäkin oikea. Menin vesiputoukselle lähempänä neljää, jolloin jaoin tämän pienen palan luonnon paratiisia vain yhden venäläisen perheen kanssa. Sisäänpääsy maksu puistoon oli 200 THB. Yövyin Khao Lakissa vain kaksi yötä. Olisi pitänyt olla pidempään ja käydä Khao Sokin luonnon keskellä. Se jäi sitten seuraavaan reissuun.


keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Vaihtoon lähdön plussat ja miinukset

+ kokemusta erilaisesta työyhteisöistä, ihmisistä ja kulttuurista
+ pääsee matkustamaan
+ saa vahvistaa omaa kielipäätään
+ oppii tuntemaan itseään (jokainen saa määrittää tämän itselleen sopivaksi)
+ uusia elämyksiä ja kokemuksia

- usein kallis: koulu (riippuu toki koulusta) kun ei tue kuin muutaman hassun satalappusen, jos lähtee EU-alueen ulkopuolelle! Itse elän opintolainalla ja maksan kaiken omasta pussistani, vaikka teen ILMAISEKSI töitä!
- täysin älytön paperisota ennen vaihtoon lähtöä, sen aikana sekä vaihdon jälkeen (koululla, suurlähetystössä ym.)
- ulkopuolisuus (tiiviseen työyhteisöön on joskus vaikea ”ujuttautua” sisään mukaan)
- pitkät työtunnit ja viikot

- visa-lasku voi kasvaa LIIAN isoksi

maanantai 16. helmikuuta 2015

Yksinkertaisuutta ja vaaranpaikkoja

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet hyvinkin kiireisiä. Ei niinkään ehkä töiden puolesta, tilanne on tasaantunut ja rauhoittunut, vaikka asiakkaita riittää. Ei ole enää samanlaista huirmurysää kuin joulun ja uv:n aikaan. :D Olen enemminkin suunnannut katseeni jo tulevaan kesään ja silmät ristissä ”metsästänyt” kesätöitä. Työharjoitteluhakemuksia olen hakenut jo joulukuusta asti...! Stressiä on siis aiheuttanut tämä ainainen työhakemusten täyttö. Voisiko tylsempää hommaa olla? Varsinkin, kun niihin käyttää paljon aikaa ja näkee oikeasti vaivaa eikä ole mitään varmuutta siitä, että lukeeko joku edes koko hakemuksen. Olen ehtinyt noin 30 hakemusta ehtinyt rustata erilaisiin hommiin: Linnanmäelle, vuokrafirmayrityksiin, kahvila- ja ravintola-alan hommiin, erilaisiin kaupan tehtäviin sekä toimistohommiin. Pieniin ja isompiin firmoihin.

Elämä on täällä yksinkertaisempaa kuin länsimaissa enkä ole tulevaisuudesta millään tavalla poissulkenut ajatusta ulkomailla asumisesta pidemmän aikaa. Ihmiset ovat onnellisia paljon vähemmästä eivätkä juuri valita. En ole ainakaan kuullut. Olen ehtinyt jo monet kerrat miettimään, mitä myyn tavaroistani Suomessa, joilla en tee mitään. Toki niistä saa hieman rahaa, mutta enemminkin tavaran vähyys vapauttaa henkisesti. Olen itse hyvin pärjänyt rinkan sisällöllä syyskuun alusta ja silti tuntuu, että tavaraa on aivan liikaa. Toki olisihan se kiva, että tiettyjä asioita saisi täällä, kuten kunnon pesukoneen tai raejuustoa ostettua kaupasta, mutta ilman niitäkin on pärjännyt. Tyytyväisyyden tunteen kun saa muistakin asioista kuin tavaroista.

Saarella on toki myös omat vaaran paikkansa, vaikka tämä paratiisi onkin (ainakin joidenkin mielestä). Suurimmat onnettomuudet tapahtuvat skopoilla, joko ihmisten tai eläinten yhteentörmäyksessä. Täällä saa varoa eritoten kissoja ja koiria ilta-aikaan, muutamaa lehmää ja kanaa taas aamuaikaan. Sattuvat tuohon työmatkalle sopivasti. Joku on kuulema nähnyt peurankin. Eläimet ovat täällä kaikki lemmikkieläimen statuksella, joten niitä varotaan, vaikka itseen sattuisi kaatuessaan.

Kaksi pahaa esimerkkiä löytyy skopo-onnetomuuksista kerrottaviksi. Toinen tapahtui noin kuukausi sitten eräälle tutulle miehelle. Tarkemmat yksityiskohdat jääköön piiloon. Toinen pyöräilijä (”paikallinen”), täysin kännissä kaahanut osui tuttuuni hänen ollessa ajamassa kotiinsa illalliselta. Kaahari oli yrittänyt onnettomuuden jälkeä poistua paikalta siinä onnistumatta voimakkaan humalansa takia. Tuttuni kuljettiin ambulanssi speedboatille Samuille sairaalaan ja suoraan leikkauspöydälle. Häneltä murtui leuka ja poskiluut muutamasta kohtaa. Leikkauksessa hänelle asennettiin silmäkulmaan sekä poski- ja leukaluuhun suuret määrät metallia, jotta luut saatiin takaisin kasaan. Hänellä oli vain aivotärähdys ja hyvin onnekas kaveri sinänsä, sillä muita naarmuja ei tullut! Ei naarmun naarmua! Hän on nyt joutunut muutaman viikon pitämään rautoja suussaan ja olemaan nestedietillä, mutta selviää muuten täysin. Hän selvisi ilman päänsisäisiä vammoja. Lasku tosin kipusi nopeasti yli 140, 000 THB:n.

Toinen tapaus sattui jo viisi vuotta sitten, jossa henkilö oli kaatunut pahasti omalla pyörällään. Yksityiskohdista en sen enempää osaa sanoa, koska hän ei niitä itsekään muistanut. Hän joutui koomaan pariksi viikoksi ja perheelle kerrottiin, että tuskin selviää, vaikka nuori onkin. Vammat ja murtumat olivat niin pahat: mm. useita kallon murtumia. Sairaalalasku kipusi yli 1,000,000 THB:n. Toipuminen kesti pitkään, käveleminen ja puhuminen jouduttiin opettelemaan uudestaan, mutta muutaman vuoden jälkeen useista leikkauksista ja onnettomuudesta on muistona enää pieni alue toisella puolella päälakea, jossa ei ole tuntoa. Muuten elämä on normalisoitunut täysin ja hän on päässyt takaisin rakkaansa harrastuksensa, sukelluksen, pariin.


Itse olen saanut muutaman kerran pelästyä toisten turistien takia liikenteessä, koska olen joutunut lyömään jarrut pohjaan 40 km tuntivauhdista heidän ajattelemattomuutensa takia. Onneksi ei ole skopo pahasti lähtenyt luisumaan vaan olen selvinnyt vain säihkähdyksillä. NIin ja skopon korjaaminen ei maksa täällä juuri mitään: uuden jarrupalan ja uusien peilien vaihto maksoi ruhtinaaliset 350 THB.

maanantai 2. helmikuuta 2015

Se kuuluisa visarun

Education-viisumilla saa maassa tosiaan olla vain kolme kuukautta. ED-viisumia saa pidennettyä kyllä. Suomessa suurlähetystöstä vain ”unohdettiin” mainita, että pidennystä saa vain viikon verran ja siihen tarvitaan uusi paperisota. Onneksi älysin tämän tarpeeksi ajoissa. Ei muuta kuin visarunia järkkäämään. Tuli loputa pirun kallis reissu. Tässä alla selostus siitä, miten visarun käytännössä toteutuu aikatauluineen:

SINNE
1) Vertaile hintoja matkatoimistojen välillä (1300-1600 THB vene + minubussi Penangiin)
2) Iltalautta klo 21 Surat Thaniin, josta lava-autotaksilla väli-aikaiselle pysähdyspaikalle klo 4.30 aamulla, odotusta 30 min.
3) Toisella lava-autotaksilla kyyti bussi-asemalle, odotusta 1,5h
4) Minibussilla Hat Yaihin Etelä-Thaimaahan 5,5h, odotusta 30 min
5) Minibussilla Thaimaan rajalle, passintarkastukseen ja leimat
6) Minibussilla Malesian rajalle, passintarkastukseen ja leimat, kamojen läpivalaisu
7) Minibussilla yli 6h Penangiin

PENANGISSA
1) Yö majapaikassa ja seuraavana aamuna Jim's Placeen
2) Passi ja 1500 THB Jimille, loppupäivä hengailua
3) Seuraavana päivänä klo 14 takas Jim's Placeen hakemaan passi 90 päivän turistiviisumilla
4) 2h odotusta ennen matkan jatkamista takaisin

TAKAS
1) Minibussilla Malesian rajalle, passintarkastukseen ja leimat, noin 4,5h
2) Minibussilla Thaimaan rajalle, passintarkastukseen ja leimat
3) Bussiasemalta yöbussi Chumphoniin 8h
4) Paikallisella taksilla 20 km satamaan, odotusta 1,5h aamuyöllä
5) Lautta takas saarelle 3,5h


Laskin, että reissu tuli kokonaisuudessaan maksamaan noin 135€!!! Yövyin halvimmassa mahdollisessa, mutta siistissä hostellissa House of Journeyssä (290THB/yö) kaksi yötä. Paikka oli ihmeen vaikea paikka löytää, mutta paikkansa puolesta sopivan lähellä kaikkea. Hostelli on vain muutaman vuoden vanha. Monia erikoisia (hyvällä tavalla) tehtyjä sisustusratkaisuja oli tehty. Lattiana toimi esimerkiksi valkoiset murukivet, joihin oli askelmiksi laitettu puulankkuja. Tiiliseinät oli jätetty sellaisiksi, mikä loi paikaan kivaa kontrastia. Pariskunta, joka hostellia pyörittää, osasi neuvoa hyvin kaiken tarvittavan. Todella ihania ja ystävällisiä! Ainoan miinuksen joudun antamaan siitä, että etuterassilla ihmisten viettäessä iltaa, kuuluvat kaikki äänet läpi rakenteista sekä tupakan haju tunki ajoittain sisään ainakin siihen alakerrassa sijaitsevaan huoneeseen, jossa punkkasin.

Penang on yksi maailman Unescon perintökohteista. Mulle Penang näyttäytyi harmaana, saasteisena, kosteana ja hiostavana pienehkönä paikkana. Länkkäri-ikävään se helpotti kyllä vähän, koska sieltä löytyi Mäkkäri, Pitsahut, KFC sekä Basket&Robin ja muutamia länsimaalaisia kauppoja kuten Espirit, H&M sekä Marc & Spencer. Varsinaista tekemistä Penangissa ei ole paljoa, jos on aikaa yhden päivän verran eikä halua maksaa itseään kipeäksi päästäkseen toiselle puolelle saarta.

Ahdisti nähdä niin monta sataa autoa kerralla. Vähän kuin Kehä ykkösen ruuhkat, mutta vain jatkuvana loputtomana letkana. Kaipuu saarelle ja hiljaisuuteen alkoi välittömästi. Ihmiset Penangissa ovat ystävällisiä ja puhuvat englantia sekaisin intian kanssa. Mitä sitten tehdä tuon yhden päivän aikana Georgetownissa? Pieni kameramuseo oli todellakin pieni, mutta valokuvauksesta kiinnostuneelle erittäin mielenkiintoinen ja jopa aikaa vievä! Toinen paikka, jos haluaa vierailla ja viettää iltaa on Komtar, Penangin korkein rakennus. Komtarissa on näköalatasanne ja ravintola-baari, jonne voi mennä ihailemaan näkymiä, jos budjetti antaa myöden. Jos kuitenkin haluaa pysyä maantasalla, kannattaa auringonlaskettua suunnata Little Indiaan syömään aitoja intialaisia ruokalajeja. Itse pidättäydyin naan-leivässä ja kanassa. Suurin osa Penangissa asuvista ihmisistä on intialaista syntyperää, joten jos intialaisesta ruuasta tykkää, saavat makunystyrät uusia hajuja ja makuja tässä kahden kadun muodostamassa ruokapyhätössä. Little India itsessään on suurempi alue, mutta intialaisruokaravintolat keskittyvät pääasiassa Queen ja King Streetin väliin.

Lautan reuna kun osui laituriin, tunsin olevani kotona. Ryntäsin saman tien suihkuun. 24h hikoilua takana oli ihan tarpeeksi. Mun piti tehdä kaikkea kivaa, mutta Nukkumatti vei voiton jopa nälästä. Pomppivassa yöbussissa kun en nukkunut silmäystäkään. Loppuvapaapäivän vietin oikein rattoisasti syöden ja hieronnassa käyden.


PS. Jos olette maanteitse hakemassa/ uusimassa turistiviisumia, takastullessa saattaapi hyvin olla, että teiltä kysytään, onko näyttää 20,000 THB käteisenä. Aika normaali toimenpide meinaa siellä. 20,000 THB on laskettu siten, että sillä pitäisi pärjätä 3 kk:ta eli tuon turistiviisumin voimassaoloajan.

maanantai 26. tammikuuta 2015

Uusi vuosi ja uudet kujeet(ko)?


Uusi vuosi meni mulla pitkälti töissä. Niin kuin Joulukin. Täällä ”vapaata” saa, kun on thaimaalaisten oman kalenterin mukaan jokin pyhäpäivä. En ollut yhtään jeejeekivakivafunfun uv-tuulella, joten kävin vain katsomassa raketit ja lyhtyjen lähettämiset merelle ennen kuin tulin kämpille nukkumaan. Täällä raketteja ammutaan milloin mistäkin syystä, mutta Uutena Vuotena vain hyvin lähellä puolta yötä. Toinen hetki rakettien ampumiselle on silloin, kun vene on lähdössä merelle. Kapteeni paukauttaa muutaman raketin toivoakseen jumalilta turvallista matkaa ja siunausta matkalle. Jos ja kun olette Thaimaassa ja tekee mieli lähettää perinteinen paperilyhty taivaalle, MIETTIKÄÄ UUDESTAAN: Ensinnäkään lyhty ei ole paperia, se on tehty muovista. Toisekseen lyhdyssä on rautakehikko, joka sitten lopulta päätyy mereen (muovin lisäksi!) ja tappaa näin esimerkiksi kilpikonnia niiden jäädessä jumiin rautakehikoihin.

Uudesta Vuodesta selvisin hyvin nukkumalla suoraan putkeen 16h tuntia. Pientä univelkaa...? 1.1 toimisto pidettiin kiinni ja koko Tao oli muutenkin sinä päivänä hiljainen. Eipä haitannut yhtään. Kävin välillä vain syömässä alakerrassa ja jatkoin uniani seuraavaan aamuun asti. Töissä on ollut välillä hiljaisempaa ja välillä sitäkin enemmän vilskettä. Jopa niin paljon, että meidän on pitänyt vuokrata tankkeja ja muita sukellusvälineitä muualta, kun omat ovat loppuneet kesken! Onneksi kesken päivää ehtii myös välillä hengähtää, kun käy syömässä muualla eikä tilaa toimistolle ruokaa niin kuin yleensä. Olen hiljalleen myös uskaltanut löysätä otettani töissä niin, ettei koko ajan tarvitse olla tekemässä jotain. Joskus voi vain levyttää terassilla ja höpöttää hetken muiden kanssa, sitten jaksaa taas spurtata loppupäivän helposti kiireen keskellä.

Päätin myös vuoden vaihtumisen myötä löytää itselleni uusia ruokapaikkoja täältä saarelta. Kyllästyin ”samoihin vanhoihin”. Menuut, kun osaan aika lailla ulkoa ja ne on tullut myös muutaman kerran jo koluttua lävitse. Tässä muutama suosikki ruokapaikka lisää suosituksineen ja hintatietoineen:
- Portobello (Sairee Village): Hyvät pastat, pitsat ja salaatit. Annoksien koossa ei sniiduilla. Paikalliset tarjoilijat ystävällisiä, länkkärit nenä nyrpällään. €€
- Paprika (Mae Haad): Ihanat alkupalabruchetat sekä hyvää thairuokaa, länkkäriruoka kannattaa jättää täällä väliin. Perinteistä thaimaalaista asiakaspalvelua. € - €€
- Bang Burgers (lähellä päätien isoa 7/11): Jos tekee mieli oikeata kotitekoista pihviä ja hampurilaista on tämä siihen oikea paikka. Burgeriaan saa odottaa yllättävän pitkän ajan. €
- The Hacienda (löytyy Amusement Parkista Mae Haadista Chalokiin päin): Grillattu, mehevä ja iso kananrintafilee perunamuussilla ja rouskuvilla keitetyillä kasviksilla saa veden kielelle joka kerta, kun edes ajattelen annosta. Pitsat ovat pannupitsan tyylisiä tässä paikassa. Jälkiruokapuolelta voin suositella porkkanakakkua ja brownieta. Asiakaspalvelu on ystävällistä silloin, kun joku sattuu vain olemaan tiskin takana. Välillä saa metsästää paikallisia työntekijöitä ottamaan tilauksia vastaan. :D € - €€
- Taste of Home (Roctopus- sukellusshoppia vastapäätä Saireella): Kun on oikein paha koti-ikävä ruoan suhteen, tilaan täältä perunamuusin ja ruotsalaiset lihapullat. Miksi nekin pitää olla ruotsalaiset?! Iso annos, tuoreet raaka-aineet ja ystävällinen asiakaspalvelu! €€
- Looking throw the Glass (Saireella, Asia Diversilta vähän matkaa): Saaren parhaat ja suussasulavat kakkupalat ja paisteijat. Oma suosikkini on mokkapala. 

Shoppaillut en ole juuri yhtään täällä jo ihan ajan puutteenkin vuoksi. Silloin kun shoppaan, shoppaan pikana. Shoppasin esimerkiksi kaksi uutta toppia ja kolme kangaskassia viiteen minuuttiin sillä välin, kun odotin ruokani valmistumista tien toisella puolella. Helppoa ja nopeaa. :D Ostoslistaa löytyy kyllä sitten tuonne sukellusvälinepuolelle ja se on pitkä lista se. Ehkä päädyn lopulta ostamaan vain toisen maskin. Täältä kun maskinkin saa valita yli 300 erilaisesta! Huh. Pelkkä ajatuskin shoppaamisesta kauhistuttaa. Onneksi sitä ei tarvitse tehdä, jos ei halua.

perjantai 23. tammikuuta 2015

Välipäivät vol 2

Vaikka päivät olivat työntäyteisiä, tuli sitä kiinnitettyä huomionsa mitä erilaisempiin asioihin, hyvässä ja pahassa. Mikään ei enää yllätä. Tarkoitan tällä sellaisia asioita, joita ei pidetä meidän ”normaali” käsitteen alla. Kiinnitin näihin asioihin tarkoituksella huomiota välipäivinä, jotta osaan niistä kirjoittaa. Monesta kun on tullut niin arkipäiväistä, ettei niitä sen kummemmin huomioi.

Jos missä, niin kuin muissakin Aasian maissa Kiinasta Indonesiaan ja Intiaan asti, täällä kuljetetaan mitä ihmeellisimpiä asiota mopon kyydissä. Koh Taolla näkee useinmiten koko perheen kulkevan saman mopon kyydissä; neljä ihmistä kun mahtuu ihan hyvin istumaan penkille ja koira vielä etukoriin. Koirat ovatkin myös hyvin tuttu näky mopoillessa. Koirat kulkevat helposti korissa tai jalkojen välissä riippuen mopon mallista. Toimistollekin koirat saapuvat joko jolkotellen omasta kodistaan tai mopon kyydissä korvat lepattaen. Täällä ajalee mopoilla myös kaikki, jotka vain yltävät polkimiin. Ei ole mikään ihmeellisyys kohdata 12-vuotiaita poikia ajalemassa pitkin ja poikin. Pahimpia ovat kuitenkin turistit: se wuhuu-huutojen määrä naisten suusta, mutkitteleva ajotapa, vilkkujen päällejättäminen, pikajarrutukset ja känniajamiset. Hohhoijaa...!

Koh Taolla on myös omat versionsa Phuketin laajasta kopiontikaupasta. Ensinnäkin Tao on Havainnais- flipflop kopioden luvattu paikka. Aitoja ei tältä saarelta löydä, olen yrittänyt etsiä. Aidot Havainnakset tunnistaa jo painosta ja leikkausjäljistä. Feikit ovat tiivistä vaahtomuovia eikä sen vuoksi paina myöskään mitään. Toinen, jota täällä on jo pitkään kopioitu, on Koh Tao Diversin kilppari-logo ja sillä varustetut t-paidat/ topit. Niitä löytyy jopa Bangkokista saakka! The one and only real one- paidat löytyy vain ja ainoastaan KTD:n shopista. Samaan hintaan, jollei jopa halvemmalla kuin feikit.

Turistien vaatetus – tai niiden puuttuminen. MIEHET: lämmin ilma ei tarkoita sitä, että missä vain ja milloin vain voi kävellä ilman paitaa, oli alla tynnyri tai bodarin vartalo. EHDOTTOMIA NOUNOU-paikkoja ovat mm. ravintolat (myös ne pienet paikalliset kojut), kaupat (ihan minkälaiset vain) sekä kuntosali/ punttis (Pullistelkaa niitä lihaksia sitten vaikka siellä poikien saunaillassa, mutta mua ei kiinnosta katsoa teidän hikoiluja/ korjata hikipisaroita juoksumatolta, kun yritän itse treenata.). NAISET: bikinit alla ei tarkoita sitä, että voi vetää pitsihelyhelyn päälle ja tulla sitten ravintolaan syömään tai kulkea ilman paitaa rannan ulkopuolella. Sitä katsotaan vielä enemmän kieroon kuin miesten paidattomuutta. RANNALLA bikineissä kulkeminen/ miesten kulkeminen ilman paitaa on OK, ei missään muualla! ENNEN KAIKKEA paidattomuus on HYVIN EPÄKUNNIOITTAVAA Thaimaassa ja kertoo myös HYVIN PALJON TURISTEISTA (huonolla tavalla)...!!! Tuskin kukaan kulkee kotimaassakaan yläosattomissa / ei peittävissä vaatteissa rannan ulkopuolella...?!

Kun sitten pääsee ravintolaan syömään, ei täällä ole tarjoilun suhteen mitään logiikkaa. Ensiksi, vaikka sanoisit tilauksesi kolmelle eri tarjoilijalle, jotka jokainen kirjoittavat tilauksen ylös edellisen unohtaessa, et silti saa sitä, mitä olet tilannut. Useimmiten kyllä toimii, muttei aina. Ei kannata pahastua. :D Siitä voi aina sanoa ja saat oikean ruoka-annoksesi aikanaan. Useinmiten sanon asiasta, mutta samaan hengenvetoon kerron asian olevan ihan ookoo, koska ruoka menee siltä seisomalta yleensä roskiin (koirien suuhun), jos on kiire. Yleensä en myöskään yksinkertaisesti ehdi/ jaksa odottaa oikeaa ruoka-annosta. Toiseksi, on aivan normaalia, että tarjoiluasi hoitaa useampi tarjoilija. Kuusi taitaa olla oma henkilökohtainen ennätys yhden ruokalajin sisältäneen tilauksen aikana. Yksi tuo juoman, toinen aterimet ym. Kolmanneksi, älä ihmettele, jos ruuan tulo kestää tyhjässä ravintolassa. Olen itse helposti odottanut puoli tuntia ilman, että kukaan edes tuo aterimia eteeni. Täydessä ravintolassa puolestaan ruoka tulee melkein uunista lentäen suoraan pöytään parissa minuutissa. Joskus jo pelkkä tilauksen tekeminenkin voi olla tuskien takana, joten oma kärsivällisyys on aina välillä koetuksella. Myös niissä tutuissa paikoissa.

Täällä riittää myös pieneläinelämää moninkertaisesti enemmän kuin Suomessa. Suomessa riesana taitavat olla pääasiassa ampparit, kärpäset ja hyttyset lämpimään vuodenaikaan. Täällä olevista en viitsi edes kirjoittaa listaa, se on yksinkertaisesti liian pitkä. Muutaman kuitenkin mainitakseni: Hyttyset ovat ongelma kaikkialla, missä on vähänkään kosteutta ja paikoillaan olevaa vettä lähellä (kaikki sukelluskeskukset siis lähinnä). Hyttyset tosin rakastavat tehdä paukamia ihmisille eniten auringon nousun aikaan (klo 6-7 ja 17-18), vaikka mun luo ne tuntuvat löytävän erityisen hyvin kellonajasta riippumatta. Kärpäsiä en ole nähnyt. Paikalliset ampiaiset ovat kooltaan sudenkorennon kokoisia, mutta oikeastaan aika harmittomia, kun ne jättää rauhaan. Niitä näkee hyvin vähän muutenkin, jollei satu osumaan niihin vahingossa skopolla ajaessa. Sattuu muuten ihan pirusti, kun sellainen tulee päin naamaa 40 km:n tuntivauhdissa! Tarkkaa nimeä en näille ökkömönkiäisille tiedä. Suurin ongelma saarella on kuitenkin erilaiset muurahaiset. Ne kun tykkäävät esimerkiksi pesiytyä tietokoneiden sisään ja hajottavat ne sitä kautta. Tykkäävät kovasti myös likapyykistä ja syövät matkansa niiden luokse vaikka paksun muovikassin läpi.

Kylmäksi säätä sanotaan täällä, kun mittari tippuu +20C:een tai veden lämpötila alle +27 C. Tähänkin ilmastoon tottuu ja sen vuoksi ei ole ihmeellistä myöskään nähdä ihmisten kulkevan pipot päässä ja kaulaliinat kaulassa aamuisin ja iltaisin. Erityisesti sukeltajien. Vesi on kylmää, kun siinä käy lotraamassa joka päivä. Keho ei ehdi palautua kunnolla luonnolliseen lämpötilaansa sisuksia myöten, joten vesi tuntuu todella viileältä. Ei sitä tarvitse kyllä edes sukeltaa tunteakseen ilman viileyden. Kyllä mä saan täällä pitkissä housuissa, svetarissa ja kaulaliinassa kulkea illalla, jos haluan, etten palele. Piposta olen haaveillut. Ensi kerralla se ainakin lähtee ensimmäiseksi rinkkaan mukaan! Niin ja ilmastointi on ihan turha.

99% ”paikallisista” on töitä, joilla tulevat toimeen. Jopa niin hyvin, että saavat hieman ylimääräistä säästöön. Se ei todellakaan ole itsestäänselvää. Yksi perhe on kuitenkin ahdingolla, vaikka tekevätkin työtä. He tekevät pitkiä päiviä keräten muovipulloja ja metallitölkkejä ympäri saarta, jotka ilman heitä joutuisivat mereen ja kaatopaikalle. Perheen ansiosta ainakin pienempi osa siitä valtavasta pullomäärästä päätyy ympäristöön. Tämä perhe asuu kaatopaikan vieressä (käytännössä kaatopaikalla) pienessä hökkelissä, jos sitä voi edes siksi kutsua. Rahat, jotka he saavat työstään, menevät suoraan ruokaan. Muuhun raha ei riitä, ei edes alkeelliseen asumukseen suihkusta ja wc:stä puhumattakaan! Perheellä ei siis tietenkään ole myöskään varaa vaatteiden pesuun, joten he käyttävät likaisia vaatteita vuoronperään. Pulloista/ tölkeistä maksetaan vain 25 THB kilolta eli noin 60 senttiä. Se ei ole paljon. Laskeppa, kuinka paljon täällä saa pulloja keräillä, että edes kilo täyttyy! Perheen tyttö kärsii myös jonkinlaisesta sairaudesta, minkä vuoksi hänen on vaikea ymmärtää thai-kieltä tai puhua edes sitä. Tyttö istuu usein Mae Haadin 7/11 edessä vahtimassa perheen ”saalista”.

Useampi paikallinen on heitä kuulema yrittänyt auttaa, mutta kukaan ei tunnu tietävän perheen oikeaa tilannetta; Osa sanoo heidän olevan rahanpesun uhreja, osa sanoo heidän tienaavan enemmän kuin keskiverto thaimaalainen (mitä en millään jaksa uskoa) ja osa sanoo heidän olevan aidosti siinä tilanteessa, missä nyt ovat. Olen tytölle ostanut muutaman kerran 7/11:stä ruokaa sekä antanut hänelle omia vaatteitani, joita en enää pidä. Tyttö tuntuu olevan näistä aidosti kiitollinen, joten luulen konkreettisten asioiden olevan heille se paras apu. Typerintä tässä tilanteessa tuntuu vain olevan jälleen kerran se, että länkkärit (jotka asuvat vakituisesti saarella) kyllä peukuttuvat facebookissa kyselyäni perheen tilanteesta ja ehdottavat, miten perhettä voisi auttaa, mutta oikeasti kukaan ei ole valmis tekemään asian hyväksi mitään tai avustamaan rahallisesti, jotta tyttö saataisiin esimerkiksi lääkäriin ja tutkittavaksi. Se pistää vihaksi. Yritän tehdä täällä kuitenkin parhaani perheen hyväksi ja selvittää asioita töiden puitteissa, minkä pystyn. Harmikseni tunnun vain olevan aika lailla yksin asian kanssa. Missä on se kuuluisa ihmisten solidaarisuus ja avunhalu oikein on?!!

lauantai 17. tammikuuta 2015

Välipäivät vol 1

Mulla se alkoi poliisiasemalla käymällä. Paikalliset poliisit olivat todella ystävällisiä ja avuliaita, kun kävin mopoasiaa heidän kanssaan juttelemassa. Sen sijaan iso kaljamahainen venäläinen (paikan pomo?) oli kyllä enemmän kuin naama rullalla ja töykeimpiä ihmisiä, joita olen ikinä tavannut. Pääasia, että sillä liksa juoksi. Skopo löytyi lopulta 200 metriä sen alkuperäisestä paikasta. Täällä skopoja kun voi vapaalla rullailla minne haluaa eikä kaikkia todellakaan saa rattilukkoon!
Loppu hyvin kaikki hyvin!

Työpäivän päätteeksi, kun olin vihdoin saanut skopon takaisin, niin eiköhän jotkut #1k!odndu#?! ääliöturistit pysäytä skoponsa äkillisesti keskelle pääautotietä niin, että mä vedän jarrut lukkoon 40 km:sta ja moni muu myös mun takana! Prkl. Vähän lähti luisumaan, mutta onneksi en kaatunut! Samanlaisia idiootteja saa väistellä päivästä toiseen. Tässä pari neuvoa, jotta vältyt suuremmalla todennäköisyydellä onnettomuuksilta paikallisessa liikenteessä:

  1. Päätiellä ei voi kävellä kaksi tai USEAMPI ihminen vierekkäin. (Uskokaa pois, tämä ei todellakaan ole itsestäänselvää!)
  2. Väistäkää OIKEALLE, jos skopo tööttää teidän takana ja VASEMMALLE, jos olen teidän silmien edessä. Thaimaassa ja myös Koh Taolla on edelleenkin VASEMMANpuoleinen liikenne...!
  3. Mae Haadissa on UP-road (liikenne kulkee kohti päätietä) ja DOWN-road (liikenne kulkee kohti rantaa) syystä. Nämä tiet eivät ole kaksisuuntaisia. PIENI vinkki: Katsokaa mihin suuntaan autojen/ skopojen nokat osoittavat. Myös näillä teillä ei ole suotavaa kävellä koko kaveriporukan leveydeltä, koska kyseessä on edelleenkin pääasiallisesti ajotie.
  4. Jos et osaa ajaa skopoa, ei se auta, että vuokraat vielä leveämmän mönkijän, jolla olet ainakin kaikkien tiellä TUKKIMASSA muiden kulkua.
  5. Opetelkaa käyttämään sitä VILKKUA, jos on pakko madella 10 km/h ja pällistellä joka ikistä palmua ja rakennusta. Muistakaa myös laittaa se vilkku pois, kun ette sitä käytä!
  6. Sinä KÄVELIJÄNÄ väistät, kun jokin ajoneuvo haluaa ohi. Ei toisin päin. Täällä pienempi/ hitaampi väistää AINA!

Ei kyllä kateeksi käy klinikoiden hoitajia ja lääkäreitä. Saavat päivästä ja yöstä toiseen katsoa reppureissaajia, jotka ovat kaatuneet skopoilla milloin mistäkin syystä, sekä paikkailla niitä ruhjeita ja haavoja. Isoin ongelma on täällä kuitenkin se, että skopoilla ajetaan alkoholivaikutuksen alaisena, välillä ns. pienessä maistissa ja välillä täysin päissään. Paikalliset ja täällä asuvat länkkärit pitävät sitä täysin normaalina vedoten, että välimatkat ovat niin lyhyet. Nämä ihmiset aiheuttavat sitten vaaratilanteita toisilleen ja niille, joilla ei ole mitään tekemistä koko humalan kanssa. Ikävä kyllä tällaisiakin tapahtumia olen joutunut täällä todistamaan. Ei siihen sitä matkaa paljon tarvitse, kun käy pahasti.

Välipäivät olivat mulla tekemistä täynnä! Tein mm. näyttösuunnitelmaa tutkintotilaisuutta varten töiden lomassa monta tuntia. Järjestelin ja organisoin myös siivouspäivää, jota varten juoksin hakemassa jätesäkkejä, hanskoja ym. muuta. Siivouspäivä oli onnistunut siivouksien puolesta, muu sitten ei muutamien epäselvyyksien takia. Saatiin 40 jätesäkillistä roskaa pois pelkästään rannalta että rantavedestä! Paljon rikkinäisiä lasipulloja, muovipulloja, rikkinäisiä muovipusseja...yksi onnekas löysi jopa rahaa snorklatessaan roskia vedestä! Siitä mä olin yllättynyt kuinka paljon meitä oli siivoamassa, yli 20! Yllätyin myös siitä, kuinka nopeasti jengi siirtyi siivoamisesta kaljatuopin ääreen nimiä tässä mainitsematta...se otti henkilökohtaisesti päähän todella paljon. Pääasia kuitenkin, että roskia saatiin kerättyä pois ja autettua merenalaista maailmaa sillä tavoin.

Lopputyöpäivästä mulla ei sitten meinannutkaan tulla mitään. Paijailin, silittelin ja kuuntelin, kun yksi aivan vallattoman suloinen koiranpentu tuhisi vuoronperään meidä jokaisen tytön/ naisen sylissä. Ei sitä karvapalleroa olisi raaskinut millään jättää. Pakko se vaan oli tunnin paijailun jälkeen. Toimistotöitäkin piti vielä tehdä päivän päätteeksi.

Olen tehnyt paljon myös ns. paperihommia työajan ulkopuolella. Sain vielä idean, että lähden Espanjaan matkatoimistoon viimeiselle työharjoittelulle ennen valmistumistani. Muutamaan paikkaan tuli väännettyä hakemus ja pohdittua vastauksia syihin, miksi lähteä työharjoitteluun ulkomaille. Eikö se nyt ole aika itsestäänselvää? Ainakin mun kohdalla vai mitä kamut? :D On yllätävän vaikeaa pukea ne tunteet ja halut sanoiksi, mutta MATKUSTAMINEN <3.

Olen täälläkin töissä ollessani oppinut aivan huimasti uusia asioita ja oppiminen jatkuu koko ajan. Sellaisia pieniä asioita, jotka ovat monelle itsestäänselvyyksiä eikä niitä tule sanottua ääneen. Asioita, jotka oppii vain katselemalla ja kuuntelemalla muita. Ihanaa tässä kaikessa on se, että aina välillä sitä pääsee sukeltamaan! Mulle uutena tuttavuutena tuli UV-valoyösukellus, josta olin vain aikaisemmin kuullut. Pääsin sen myös käytännössä kokemaan eräs ilta. Voin sanoa, että käy kyllä kunnon nosteenhallinnasta se sukellus! UV-valon kanssa kun pysytään aika lailla paikoillaan, jotta voidaan nähdä makroelämää pinnan alla. UV-valon kanssa sukeltaminen on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen juttu! Itse tulen jatkossa käymään kuitenkin tavallisilla yösukelluksilla siihen asti kunnes saan nosteenhallinnan mahdollisimman hyväksi. Sitä kun ei voi treenata liikaa! Ehkä sen jälkeen uskaltaudun myös kokeilemaan yösukellusta uv-lampun kanssa uudestaan.

perjantai 16. tammikuuta 2015

”Leave only footprints or bubbles and take back only photos and memories” PLUS X-MAS

Täällä muovipullojen ja muovista tehdyn tavaran määrä on ihan järjetön! Täällä ei ole esimerkiksi mahdollisuutta täyttää omaa vesipulloaan missään vaan aina pitää ostaa uusi. Thaimaalaisilla tuntuu olevan muutenkin pakkomielle pakata kaikista pieninkin ostos pieneen muovipussiin, jolla ei sen yhden käyttökerran jälkeen tee mitään. Take away-bokseissa on sentään jonkun verran edistytty: osa on toki edelleen muovia, mutta yhä enemmän on biohajovia boksejakin. Vältä siis take away ruokaa ja nauti ruoka paikallasi muovijakkaralla istuen! Suuri syypää muovin suosioon on varmaankin sen helppokäyttöisyys (!) sekä sään vaihteluvuus (sadesuoja). Suurimpana syynä pidän kuitenkin yksinkertaisesti ihmisten tietämättömyyttä siitä, mitä seurauksia muovilla on, kun se pääsee luontoon. Saarella suurin osa “paikallisista” on burmalaisia, joista taisin aikaisemminkin jo mainita Out of site, out of mind- mentaliteetin muuttamisessa menee vielä jokunen tovi! Yhdestä asiasta tosin pitää antaa kiitosta: Tölkit ja muovipullot kierrätetään paikallisten toimesta kyllä todella tehokkaasti. Se osa, mikä niistä jää kierrättämättä, katson välinpitämättömien turistien syyksi. Varsinkin rantavesien osalta! Astiat on myös tehty täällä kovasta muovista, posliinilautaset löytyy vain hienommista ravintoloista. Ymmärrän kyllä syynkin: halpoja ostaa, helpompi pestä ja kestävät kolhuja pidemmän päälle.

Sukelluksen puolella taas jokaisella, jolla on vähintään OWD-luokitus, on täällä mahdollisuus
sivistää itseään ja tulla tietoisemmaksi tekemisistään ja niiden vaikutuksista merenalaiseen maailmaan esim. osallistumalla seuraaville PADI:n erikoiskursseile: Project Aware, Dive Against Debris, Shark Awareness. Itse osallistun ainakin yhdelle, jollen useammalle kurssille. Tähän samaan syssyyn mainitsen, että ottakaa niihin gopro-kameroihinne joku lenkkisysteemi, jolla pidätte siitä omasta kappaleestanne huolta. Koh Taon sukelluskohteet kun ovat goproiden luvattu hautausmaa. Omaansa sieltä ei välttämättä löydä, mutta muiden kyllä. Melkein joka päivä joku huutelee Koh Taon Community boardilla facebookissa kadonneesta kamerastaan. Samoin maskeja ja räpylöitä kadotetaan yllättävän paljon...?! :D

Olen reissussa ollessani ollut myös paljon kipeänä. Vatsatautia, kehkopöhnää, flunssanpoikasta, migreeniä. Ihmekkös tuo, kun on saari, jossa on liikkuu kaikki (sama porukka), vaikka kuinka pesisi käsiä ja käsidesiä käyttäisi! Putsaan jatkuvasti jopa kynnenalusia, mutta ei. Kuumekaan ei ole täällä mikään poikkeus. Thaikku-ruoka on kyllä älyttömän hyvää, mutta siitä puuttuu kaikki mahdolliset vitamiinit, hivenaineet ja kuidut, eikä se näin ollen helpota yhtään kehon vastustuskyvyn ylläpitämistä.

15.12 huomasi, että suomalaisten joukkoryntäys alkoi. Sain muutaman kerran hieraista paikallisessa sapuskapaikassa silmiäni, kun kuulin vain suomea thaimaan, englannin tai saksan sijasta. Sitten niitä asiakkaita tulikin ovista ja ikkunoista toimistoon sisään. Hyvä, että ehti sanoa kissa. Oli PIENI rysä päällä. Asiaa ei edesauttanut yhtään, että kouluttajat kärsivät vuoronperään korva- ja keuhkoputkentulehduksista. Joulun aikaan taisi meillä olla tasan yksi ja ainoa kouluttaja terveenä. Se kaikkein kokenein ja vanhin. Joulun lähestyminen itsessään ei paljoa näkynyt. Mitä nyt erilaisina joulupäähineinä, kuten poronsarvina, tonttuhattuina ja kaikkena siltä väliltä. Muovisia joulukuusia näkyi myös jokapuolella ja kaksi täytettävää (!) joulupukkia?!

Kaksi venettä jouluaatoksi täyttyivät hyvin nopeasti. Laskin itseni myös mukaan sille reissulle, olihan se erilainen tapa viettää jouluaattoa perinteisen sijaan. Olin sen verta ollut tukossa ja tulossa flunssaan, että jouduin passaamaan jouluaaton sukellukset. Voitte kuvitella, kuinka paljon ketutti! Pääsin siis yhdeksäksi tunniksi töihin sen sijaan. MUTTA niin oli moni muunkin joulun töissä. Sesonki kun pukkaa päälle, niin joulu on lomalaisille paljon isompi juttu, kun muille. Ehdin mä silti joulua viettää. Hemmottelin itseäni kahden tunnin hierontasessiolla: ensin öljyhieronta ja sitten thai-hieronta. Torkahdin hyvin monta kertaa tuona aikana. Olo oli euforininen. Kumpa joku olisi vain kantanut mut vielä omaan sänkyyn hierontapaikasta. JOUDUIN kävelemään 100 metriä. Kamalaa. :D

Suomalaiset viettävät joulua perinteisesti The Earth Housessa tai Maya-baarissa tai sekä että. The Earth Housessa Kerry (omistaja) järjestää joka joulu perinteisen jouluaterian laatikkoineen. Tai no niin perinteisen kuin täällä vaan voi. Lähdin hieronnan jälkeen käymään Earth Housessa. Hoilotin siellä muutamat joululaulut parin meidän asiakkaan kanssa sekä syvennyin myöhemmin keskustelemaan sukeltamisesta ja parisuhteista yhden meidän asiakkaan kanssa. Ihmiset suuntasivat myös hiljalleen Mayaan, jolleivat olleet siellä jo. Lähdin huvikseni siellä käymään, ei olisi tarvinnut. Kamala määrä ihmisiä täysin päissään, suomalaiset tietysti mukaan luettuna. Olin suuntaamassa kotiin muutaman hetken jälkeen ja valmiina skopon selkään (varmaan ainoana selvinpäin olevana ihmisenä koko saarella). Ihmetys oli aika suuri, kun skopo ei ollutkaan siinä mihin olin sen jättänyt. Leuka loksahti alas. Kuka ihme pöllii (vuokra)skopon saarella, jossa niitä on enemmän kuin ihmisiä?!