Sri Lankalaisesta elämästä

Lokaalit perheet saattavat asua hyvinkin levästi neliöihin nähden. Kaikki lattiat on yleensä kaakelia tai muuta materiaalia, joka on helppo pestä hiekasta ja liasta. Kaakeli pitää talon myös viileänä kuumina päivinä. Kolmen makuuhuoneen talo maksaa noin 100€/kk:ssa, mutta vain harvalla on varaa tuollaiseen ylellisyyteen. Perheen käsite on täällä hyvin venyvä. Normaalisti saman katon alla asuu kolme sukupolvea. Samassa talossa voi hyvin asua isovanhemmat, omat lapset puolisoineen (ja/tai sisaruksineen) ja heidän lapsensa. Sri Lankalaiset menevät naimisiin hyvin nuorina, 22-25 vuotiaina. Sukupuolijako on täällä edelleen myös hyvin perinteinen. Mies tekee töitä ja nainen hoitaa koko kodin. Usein naisella ei myöskään ole mitään oikeuksia suhteessa mieheen. Keskimääräinen palkka on täällä vain 100€/kk:ssa, josta yleensä elätetään koko perhe. Tosin ruokakin on halpaa ja julkisilla liikkuminen. Naapureita ei kunnioiteta juurikaan, mitä tulee meluun, muuten kylät tuntuvat olevan yhtä perhettä ja aina tarjotaan apua. Koko kylä kyllä kuulee aivan varmasti, kun tuk tuk ajaa ohi bassoineen tai häitä juhlitaan volyymit kaakossa läpi yön. Yöllä usein kuulee myös koirien kuoroulvontaa parikin tuntia putkeen ellei jopa koko yön. Sri Lankalla on periaatteessa vain yksi koirarotu, joka on lähtenyt sitten leviämään katukoirien muodossa. Paikalliset eivät juurikaan omista kissoja tai koiria. Aasit on täällä suojattu lailla, samoin delfiinit. Jos jäät kiinni ampumisesta, lihan myynnistä tai muusta, napsahtaa siitä helposti kaksi kolme vuotta vankilassa oloa suoraan.

Riisi maksaa 60R/kg (0,40€/kg), hedelmät ja vihannekset saman verran. Sekin tosin riippuu sesongista. Joskus 60 rupialla saa vain kolmasosan, mitä nyt. Rotti on täkäläinen pannukakku, mihin voi saada joko suolaisen tai makean täytteen. Kottussa eli paikallisessa wokissa on kaikki pilkottu ja vähän overcooked; nuudelit, kasvikset (porkkana, purjo, sipuli), kana. Paikallinen alko, New Wine Store, on rauta-aidan takana oleva pulju, mistä voi ostaa Lion-olutta (tölkki 150R), viiniä (2200-3000R), paikallista Arak-viinaa (tehty kookoksesta) sekä jopa Somersby-siideriä! Paikalliset kalastajat ovat pahimpia juoppoja. Saattavat olla merillä jopa kolme viikkoa yhteen putkeen ja kun sitten pääsevät takaisin rantaan...huh! Siinä saa kyllä todellakin tulla toimeen toisten kanssa, kun kaiken ajan viettää pienessä veneessä pitkän ajan kerrallaan. Tupakka-aski maksaa täällä kuulema noin 6€, joten hyvin hyvin harva paikallisista polttaa tupakkaa korkean hinnan vuoksi. Tupakointi on lisäksi kielletty julkisilla paikoilla ison sakon uhalla (5000R). Sen sijaan täällä imeskellään paikallista kasvia, joka värjää koko suun aivan punaiseksi hampaita myöten. Teillä näkeekin vähän väliä punaisia läiskiä, kun kasvia on syljetty pois suusta.

Täällä myös rakastetaan muovipusseja sekä muovittaa asioita. Muovituksen ymmärrän toisaalta, koska lika ja pöly tuntuu menevän läpi ihonkin. Pienin muovipussi kahvojen kanssa, mitä on tullut vastaan, oli noin 5 x 5 cm. Varsinkin erilaiset pienet suolaset laitetaan jokainen omaan muovipussiinsa, jotka sitten yhdessä laitetaan vielä yhteen isoon. Isona ongelmana on se, että koko saarella ei ole minkäänlaista kierrätysjärjestelmää, joten kaikki poltetaan teiden varsilla tai millon missäkin. Se käry ja myrkkyjen määrä, mikä muovin polttamisesta tuleekaan! Ei millään tavalla ympäristöystävällistä, mutta minkäs teet, kun ei ole mitään mihin laittaa roskia.

Liikenne on ihan yhtä sekasortoa. Yhteentörmäyksiä tapahtuu usein. Olen todistanut itse kahta. Täällä on säännöt, mutta niitä ei juurikaan noudateta. Oikeastaan ainoat säännöt ovat, että pienempi väistää isompaa ja nopeusrajoitukset eivät päde. Poliisit yrittävät välillä valvoa, mutta ovat lähinnä laittomien tuk tuk:ien ja skoottereiden perässä. Tööttiä käytetään jatkuvasti ja koko ajan, mutta lähinnä kuitenkin varoittamiseen mutkissa ja ohituksissa. Bussit eivät tööttiä säästele. Niillä on välillä jopa oma ”tööttilaulunsa”. Busseissa kaikki penkit ovat muovitettuja ja niistä löytyy usein paljon buddhalaisuuteen viittaavaa materiaalia. Kutsun itse niitä diskobusseiksi, koska sisusta voi olla mitä tahansa pinkistä siniseen ja streot on vedetty kaakkoon tietenkään jouluvaloja unohtamatta! Meteliltä ja isolta kerrokselta pölyä ei vain voi välttyä. Tuk tuk-kuskit eivät todellakaan aina tiedä edes oman kylänsä ravintoloita ja majoituksia, joten parempi vaan olla ne ohjeet tulostettuna itselle paperille ja kartta-appsi auki kännyssä, kun neuvottelet hinnasta kuskin kanssa ja haluat kerralla päästä oikeaan paikkaan. Mittasuhteet kannattaa selvittää ehdottomasti etukäteen. Liikkuminen Sri Lankalla on muutenkin tooooooooooodella hidasta, mutta kulkuyhteyksiä ja poikkiliikennettä on sitäkin enemmän. Näin esimerkkinä mainittakoon, että kymmenen kilometrin bussimatka saattaa kestää helposti 30-40 min ja 100 km junamatka neljästä viiteen tuntia. Bussien ja junien keskinopeudet kun ovat todella pienet! Aikataulut pitävät joten kuten paikkaansa, mutta pitkillä matkoilla kannattaa varmuuden vuoksi aina varata ekstra tunnin tai jopa kaksi lisää liikkumiseen. Niin ja jos halajaa ostaa oman tuk tuk:in tai auton, saa siitä maksaa veroja 200-400%!!! Kyllä. Tuk tuk valmistetaan Intiassa, missä niiden teko maksaa noin 1000€. Sri Lankan hallitus lätkäsee päälle verot, joten maksat tuk tukista lopulta jopa 4500€!

Lisäilen tähän sitä mukaan asioita, kun ne muistan...

Dambulla - Kalpitiya - Negombo

Heräsin aamulla aikasin pakkaamaan rinkan. Meidän piti lähteä bussiasemaa kohti klo 8 italialaisten kanssa, mutta lähdettiinkin jo klo 7.30 (koska täällä mikään aikataulu ei pidä paikkaansa mihinkään suuntaan), joten aamupala jäi syömättä. Dambullassa on kyllä virallisesti olemassa bussiasema, mutta ei sitä voisi millään sanoa edes bussiasemaksi. Paikallinen rakennus yksi muiden joukossa päätieltä. Hyppäsin minibussiin toisen puolen tietä ja jatkoin matkaa kohti Anuradapuran kaupunkia ilmastoidussa bussissa. En ymmärrä...ihan sama, missä päin Aasiaa sitä on reissanut, paikalliset laittavat ilmastoinnin aina täysille eli mahdollisimman kylmälle. Mä sain vetää fleeceä päälle, että tarkennin istua bussissa. Olin kiitollinen jokaisesta lämpimästä tuulahduksesta, mitä sain, kun bussin ovien avautuessa. Niin hullunkuriselta kuin se kuulostaakin tropiikissa.

Anuradapurassa on kaksi bussiasemaa, vanha ja uusi. Jos haluaa lähteä kohti Puttalamia ja muuta länsirannikkoa, pitää mennä vanhalta uudelle. Sikäli kätevää, että ne ovat noin 50 metrin päässä toisistaan, joten en paljoa joutunut rinkkaa kantamaan tai olemaan kuumuudessa. Matka Anaradapurasta Puttalamiin kesti noin kaksi tuntia paikallisella bussilla. Tuktuk-kuskit yrittivät taas tapansa mukaan saada mut kyytiin ja ajelemaan pitkin kaupunkia. Sanoin meneväni bussilla, koska se tulee halvemmaksi ja että bussiasema on tossa toisella puolella tietä. Silti vielä yrittivät viimeiseen asti. Hauskaa. Hitain matkaosuus oli kuitenkin Puttalamista Kalpitiyaan, vaikka osuus on se lyhyin, noin 45 km. Bussikuski ajo koko matkan ykkösvaihteella. Todella ympäristöystävällistä. Not. En nähnyt kuskin vaihtavan vaihdetta edes kakkoselle missään vaiheessa. Pikkasen turhautti. Matkalla on toki useampi kyliä, mutta silti.

Pääkadulta oli mun majapaikalle vielä matkaa kuutisen kilometriä, joten ei auttanut muu kuin neuvotella taas kyydistä tuktukilla, kun hyppäsin pois bussista. Huomasin matkalla majapaikkaan, että tiet ovat täällä todella huonossa kunnossa enkä siksi myöskään siis ihmettele, että tutktukeista tai skoottereista on hajonnut milloin mikäkin osa ja ne ovat sen näköisiä, mitä ovat. Korjaamoita ja varaosatarvikekauppoja on joka kadun kulmassa ja notkossa syystä. Nuetha Villassa on yksi talo jaettu kahdeksi huoneeksi ja ulkopihalla on ”ekotalo”, jossa mä majoitun. Katto ja seinät on tehty osittain kuivista palmunlehdistä, lattia on lankkupuuta ja allas on louhittu iso kivi. Majapaikka ei muuten oikeastaan sijaitse itse Kalpitiyassa vaan kuutisen kilometriä Puttalamiin päin, K- kylässä. J, joka majapaikkaa pitää perheensä kanssa, on todella ystävällinen ja avulias, vaikkei yhteistä kieltä niin paljoa olekaan. Sain heti ensimmäiseksi tuorepuristettua hedelmämehua. Mikä maku! Kielimuuri tuli lopulta väliin kysellessäni asioita ja hän soitti paikalliselle handymanille, Manuralle. J oli kuitenkin ottanut yhteyttä sitä ennen Epic Encountersiin, koska kerroin hänelle haluavani mennä sukeltamaan ja kyselinkin sukeltamisesta puhelimen toisesta päästä. Manura lompsi paikalle hetken päästä ja kävi ilmi, että olin jutellut hänen kanssaan puhelimessa. Luulin juttelleeni naiselle. Upsii. :D Noh same same. Saatiinpahan hyvät naurut. Manura sitten toimi tulkkina mun ja J:n välillä. Manuralle kuulema soitetaan, kun kielitaito ei riitä; on ongelmia netin kanssa; pitää neuvoa osoitetta tai missä tahansa muussa asiassa. Saatiin hommattua mulle skopo ihan pihaan asti ja sovittua sukelluksista. Juttelin lopulta Manuran kanssa pari tuntia. Sukeltamisesta ja töistä sukelluskeskuksilla. Mistä muustakaan. :D Manuran piti palata töihin. Mä otin skopon alle ja suuntasin Kalpitiyaan. Koska täällä on vain pieni kourallinen länkkäreitä (=turisteja), sain koko matkan olla vilkkuttamassa kaikille käsi ajossa kuin Kuningatar Elisabeth Lontoossa ikään. Jokaikinen kääntyi katsomaan mua. Täällä ei oo totuttu ensinnäkään, että nainen ajaa skopoa saatikka, että länkkärinainen ajaa skopoa. Ostin tien poskesta limupullollisen löpöä tankkiin. En meinannut saada skopon istuinta auki, jotta olisin päässy tankkiin käsiksi. Lopulta mun ympärillä oli viisi nuorta miestä auttamassa. Girl in trouble. Indeed. Saatiin istuinlukko auki ja löpö tankkiin. Ongelma oli myös toiseen suuntaan. En tahtonut saada istuinosaa takaisin lukkoon. Taas oli kaikki heti auttamassa. Hymyilin, kiitin ja hävisin nopeasti skopolla matkoihini. Kalpitiyassa itsessään ei ole mitään nähtävää. Pankit, pienet ravintolat ja paikalliset kaupat vieri vieressä, jotta voi toimittaa arkiasiansa. Turistit ”eksyvät” tänne sukeltamisen, lainelautailun ja delfiinien katselun vuoksi. Muuta tekemistä täällä ei oikeastaan ole, oli sesonki tai ei. Kävin kaupungilta ostamassa hieman evästä, lähinnä hedelmiä. Vesimeloni, ananas, pari mangoa sekä papaija maksoivat yhteensä 2,5€. Kaikki piti hakea eri myyjiltä. Tulipahan tuettua vähän jokaista. Kävin myös syömässä roteja. Taas katsottiin pitkään. Asia, mihin joutuu tottumaan, vaikka ei tekisi muuta kuin söisi. :D Tulin takaisin kämpille ja loppuillan chillasin kolmen muun länkkärin sekä paikan pitäjän kanssa. Oltiin vaan.

Ja taas. Kello soimassa. Kuinka oonkaan kaivannut tankkien täyttökompressorin ääntä, neopreenin ja suolaveden sekoituksen hajua, sukeltamisesta juttelua ja sitä yhteistä innostusta sukeltamiseen! Olin tietysti suomalaiseen tapaan paikalla tasan klo 7.30 aamulla niin kuin piti. Srilankalaisten kymmenen minuuttia osoittautui tuona aamuna melkein tunniksi tai puoleksitoista. Ei sillä, että mulla hoppu olisi mihinkään ollut. Tunti lisää unta olisi kuitenkin tehnyt hyvää. Oma maski, räpylät ja kompuutteri toivat lisää turvallisuuden tunnetta mulle tuona aamuna, koska tiedän joka kerran varmasti sukeltamaan mennessä, että ne istuvat ja toimivat. Tapa päästä merelle Kalpitiyassa on aika mielenkiintoinen, vaikka sukelluskeskus onkin rannan tuntumassa. Sukelluskeskuksen edessä olevaa rantaaviivaa käyttävät lähinnä kalastajat veneidensä laiturina. Ja sen myös haistaa. :D Koska meri on pitkälti laskusuunnassa suurimman osan päivää täällä, pääsee veneellä kulkemaan kiemuraista ”jokea” pitkin merelle. Välillä pitää nousta pois veneestä, kävellä ja kuljettaa venettä. Vettä on mitä tahansa viiden sentin ja kahden metrin välillä. Meren edessä on aina paikallisia miehiä auttamassa sarongit päällä työntämään veneitä merille. Merille pääsy on se haastava osuus ei sieltä positulo. Meri oli mulle TODELLA myrskyisä (90 solmua). Aallot olivat helposti kaksi-kolme metrisiä. Paikallisille tietysti täysin normaali. Meri on täällä muutenkin aika arvaamaton, koska se on täysin avomerta. Virrat vaihtelet koko ajan, hetkittäin, tunneittain ja päivittäin. Lisäksi Kalpitiya on Sri Lankan tuulisin paikka. Vaikeutta merelle pääsyyn tuo se, että kalpitiyalaiset saavat omistaa vain tietyn kokoisen moottorin (säädelty homma!), joten on täysin mahdotonta omistaa edes mitään isoa poottia. Lisäksi sen pitää olla kyläläisen omistuksessa. Veneet ovat pikkasen isompia kuin meidän soutuveneet. En kuitenkaan missään vaiheessa pelännyt, vaikka tosi pomppuista kyytiä riutoille pääsy olikin. Alaselkä kiitti pomppuista sen osuessa joka kertaa veneessä johonkin laitaan tai reunaan. Oli kyllä todellakin koko venekyydin arvoista lähteä sukeltamaan, vaikka ensin sanoinkin, että mähän en sukeltamaan mene. Näkyvyys oli pohjassa 20 metriä. Ihan kuin olisin hypännyt isoon akvaarioon! Siellä sai varoa kaloja, etten vahingossa huitaissut räpylällä. Oli menossa liikenneruuhka nimittäin. Kaloja tuli joka suunnasta. Näin mm. erilaisia angelfisuja, snappereita, pari mureenaa, kolmea erilaista nudibranchia, juvenileja, longfin bannerfisuja, russeleita eli hyvin yleisiä riuttakaloja. Kalojen nimiä on mahdotonta kääntää, joten ne on nyt finglishillä (finnish-english = finglish). Venemies ehti jo vähän huolestua, kun oltiin niin pitkään pinnan alla mun DI:n, Samithin, kanssa. Sukellusajaksi tuli huimat 63 minuuttia turvapysähdyksen kanssa. Normisti sukelletaan 45-55 minuuttia kerralla. Vähän arskaa, ruokaa, vettä ja pinta-aikaa ja toiselle riutalle. Toisella sukelluksella nähtiin mm. boxfish, pufferfisu ja mustekala. Näkyvyys oli noin 15 metrin luokkaa. Tollaset näkyvyydet ovat aika harvinaisia missä päin tahansa Sri Lankaa, joten olin todella onnekas.

Multa oli rahat käytännössä lopussa, joten ryysättiin DI:n kanssa hirveellä kiireellä Kalpitiyaan. Pankit menivät tasan klo 15 kiinni, joten meillä oli kahdeksan minuuttia aikaa selvitä 10 km autolla. Samith soitti kaverilleen, että hold on, pankin ovet pitää pitää auki! Täällä kaikki tuntee onneksi kaikki aika lailla, joten no prob. Hyvin ehti. Hävetti vaan olla viime tingassa. Ovet edestä kiinni ja kirjaimellisesti takaovesta ulos. :D Ceylon pankin ATM ei suostunut sylkemään mulle yhtään rahaa, vaikka hienosti kyllä luki VISA ja tunnisti kortin ulkomaiseksi. Ehti pieni hätä tulla, koska mulla oli sukellukset maksamatta sekä kolme yötä mun guesthousessa, kun usean yrityksen jälkeen atm vaan sylki kortin ulos. Pankissa tuskin oli vika, koska kortti oli toiminut aikaisemminkin, kun nostin rahaa. Suomessa OP:sta kans vakuuteltiin kovasti ennen reissuun lähtöä, että juujuu kyllä se visa toimii kaikkialla ja jos ei toimi niin kyseessä on toimintahäiriö. Höpöhöpö. Tarvitsi mennä vain toiselle puolelle tietä ja toiseen pankkiin. Ei vikaa kortissa, ei atm:ssa tai pankissa. Maesto ja Mastercard näyttäisivät olevan täällä ne valttikortit Visan sijaan. Niillä saa rahaa joka pankista, kun visalla saa ehkä kahdesta, vaikka eri paikallisia pankkeja on noin kymmenen. Rahatukko passin väliin ja syömään. Käytiin katukeittiössä sapuskalla. Sain ihan järjettömän määrän riisiä. Siinä oli varmaan mun vuoden annos! Riisin kanssa sain sitten tulista kanaa, mausteisia vihreitä papuja ja kahta eri currya. En nähnyt pöydällä kuin lusikoita ja nekin olivat ruuan ottamista varten pienistä kipoista, joten pääsin ensimmäisen kerran kokeilemaan puhtain käsin syömistä. Eihän siitä mitään tullut, vaikka Samith yritti kovasti mulle näyttääkin oikeaa tekniikkaa. Kauhoin vain ruokaa suuhuni sen minkä pystyin. Oli sen verta nälkä. Masu täynnä ja rahat kourassa oli hyvä mennä takaisin keskukselle keräämään tavarat. Hienosti olin onnistunut levittämään mun sukellusroinat, vaihtovaatteet ja muut roinat pitkin poikin. Venepojat sitten keräili niitä mulle yhteen, vaikkei olisi tarvinnut. Lähdettiin meinaan Samin kanssa sinne automaatillle puoliksi sukelluskamat päällä. :D Illan vaan chillasin. Tein illalliseksi jukurttia, marie-keksin paloja (muroina) ja kasan tuoreita hedelmiä. Olipahan terveellistä.

Sen ainoan kerran oli päivä, kun ajattelin, että olisin saanut nukkua pitkään, niin ei. Eiköhän naapurit aloita itsenäisyyspäivän vieton tasan klo 6 aamulla ilotulittein ja musiikilla. Jepajee! Lähdin käymään heti Kalpitiyan keskustassa, kun olin aamupalan huitaissut naamaan. Yritin myös etsiä Dutch Fortia, sitä ainoaa pientä nähtävyyttä koko kylässä, tuloksetta. On kuulema jossain ilmavoimien porttien takana ja itsenäisyyspäivä ei välttämättä ollut se paras päivä yrittää päästä ilmanvoimien tiloihin tutkimaan ja olemaan turisti. Äääääh...olkoon. Itsenäisyyspäivä kun oli, kaikki naapurikylätkin olivat liikenteessä Kalpitiyan keskustassa. Hienosti ajoin skopolla kans väkijoukon keskeltä, kun joku piti puhetta. Ups. :D Pikaostokset kylältä ja takaisin samaa reittiä. Meinas löpö loppua kesken matkan, joten sain sitäkin jännitellä, että selviänkö bensa-asemalle asti. Sain taas nilkuttaa skopon istuinta edes takas. Jottei päivä mennyt ihan liian kiireiseksi, otin kolmen tunnin päikkärit. Torkutin vähän lisää vielä riippumatossa ulkona. Loppuajan chillasinkin sukelluskeskuksella. Missä muuallakaan. Illalla pidettiin Manuran ja Samin perheen kanssa bbq-juhlat itsenäisyyspäivän kunniaksi. Samin vaimo on kuulema kylän paras kokki. Siltä ne ruuat kyllä maistuivatkin! Parasta srilankalaista ruokaa ikinä! Samin siskon perhe tuli jossain vaiheessa viettämään iltaa myös. Manura ja Sam korkkasivat gini-pullon. Sri Lankalla on tapana, että pöydästä ei nousta ennen kuin pullo on juotu tyhjäksi, istui pöydässä sitten kaksi tai kaksikymmentä ihmistä. Molemmat tietysti töissä seuraavana päivänä. Kuunneltiin koko ilta suomalaista ja sri lankalaista old school räppiä. Tanssittiin tähtitaivaan ja palmujen alla varpaat hiekassa. Koko kylä kans kyllä kuuli Samin sound systemin, voitte olla varmoja. Naurettiin tosi paljon ja nautittiin perheen seurasta. Aitoa yhdessäoloa. Ikimuistoinen ilta.

Chillasin seuraavankin päivän. Käytiin illalla Manuran (kaveri sukellusfirmalta) syömässä Cafe Wavessa syömässä pastaa. Namnam. Makuelämys on aika eri, kun on syönyt vaan riiisiä ja nuudeleita koko ajan, joka päivä. Pekonia, kermaa ja spagettia! Käytiin Lai Lankalla drinkeillä. Lai Lanka oli vaan täysin tyhjä edellisillan itsenäisyyspäivän pippaloiden jäljiltä ja mä sain sata hyttysen puremaa. Tuktukin saaminen osoittautui enempi kuin haasteelliseksi. Manura soitti kaikki mahdolliset kontaktinsa läpi. Kalpitiyassa pitää tuntea oikeat ihmiset, jotta mitään tapahtuu tai saa aikaiseksi. Lopulta kilometrin kävelyn jälkeen saatiin yksi tuktuk-kaveri kiinni. Pitää tässä välissä muistuttaa, että paikalliset tosiaan käyttävät aika ensimmäisiä nokian kapula-puhelinmalleja pääosin ja signaali on ”maaseudulla” aikas huono. Tuktuk kurvaili ja pomputti meitä pitkin kapeaa hiekkakatua kohti Kite Lankaa. Kite Lanka on THE resortti, jos haluaa täysin keskittyä kite boardaamiseen. Kite Lankalla voi yöpyä myös luksusteltassa 35 USD hintaan. Toki saatavana on ihan huoneitakin. Hämmästys oli aika suuri, kun astuin portista sisään! Siellä ne kaikki paikan länkkärit majaili!20 länkkäriä lävähti eteen. Päädyttiin sitten juttelemaan muiden ulkolaisten kanssa ja hörppimään mojitot. Saatiin maistaa myös kotitekoista kookosviinaa ja paikallista ”viiniä”. Ei tullut musta kummankaan fania. Yksi britti (ympäripäissään tietysti), jolla sattu olemaan tuona päivänä synttärit, oli matkustanut jo putkeen viisi vuotta eikä ollut aikeissa lopettaa. Josko sitä itsekin? Pelattiin Name three tings in five seconds-peliä. Ihan törkeen hauska! Esim. piti nimetä kolme tapaa käyttää kieltä tai kolme tosi tv-tähteä usasta. Pitää ostaa toi peli Ausseista matkaan mukaan. Varmasti kohottaa mieltä ja yhteishenkeä, kun nauretaan toistemme vastauksille porukan kuin porukan kanssa.

Lähdin seuraavana aamulla aikasin bongailemaan delfiinejä. Kalpitiyan pohjoiskärjen ja Intian välissä on alue, jossa voi bongata satoja delfiinejä. Olin aika skeptinen. Että ihan satoja...Pelastusliivit päälle, aurinkorasvaa naamaan ja lupa ilmavoimilta ja oltiin ranskalaisen perheen kanssa valmiita delfiinien bongaukseen. Näky oli aika uskomaton. Delfiinejä tuli joka suunnasta, tekivät temppuja ja hyppelivät. Välillä ihan veneen vieressä puolen metrin päässä. Ei ollut satoja, mutta kymmeniä. Mulla simmahti kameran akku tietysti kesken kaiken. Sain kuitenkin muutaman hyvän kuvan ja se riitti oikein hyvin. Pääsin itse ilmatteeksi delfiinisafarille, kun veneessä oli yksi vapaa paikka joka tapauksessa. Kannattaa siis ystävystyä paikallisten kanssa. :) Normaalisti tää reissu kustantais noin 80 USD per nassu. Ihmiset on siitä vielä valmiita maksamaan tollaisen summan! Hinta pitää sisällään 9 USD:n National Park feen, oppaan, eväät ja löpön. Loppupäivä mulla meni taas jutellessa syntyjä syviä Samin ja Manuran kanssa.

Hammock ja aikainen aamiainen, toimii! Aamiaiset olivat isoja Nuetha Villassa, joten niistä tuli joka kerran täyteen. Sai melkein toppuutella, että nyt riittää! :D J: lähtee aina välillä hoitamaan omia asioita ja palaa jossain vaiheessa iltaa Villalle. Eikös tuona päivänä sitten riittänyt mulle vähän äksöniä. Italialaispariskunta paukahti tuktukilla paikalle. Hädin tuskin puhuivat englantia. Menin sitten tietysti kysymään, että olisinko voinut auttaa. Virhe. Iso virhe. Kovasti yritin selittää, että en ole Villalla töissä vaan olen asiakas siinä missä hekin, mutta eivät oikein tainneet ymmärtää. Sanoin ottavani yhteyttä J:hin ja ilmottavani, että asiakkaita olisi paikalle, että chopchop! Skypetin tällä välin itse kaverin kanssa. Aikaa kului, kunnes mies tuli aika ärtyneenä kyselemään, että joko mä soitin J:lle ja milloin J: on tulossa. Yritin taas kertoa, että yritän vain auttaa enkä edelleenkään työskentele Villalla. Vaimo tuli sitten oikein korostaen ilmoittamaan, että he lähtevät nyt. On ollut pitkä päivä takana ja ovat väsyneitä. Miten musta tuntu, että olin taas töissä. Asiakaspalvelija ratkasemassa tilannetta, minkä kanssa mulla ei ollut mitään tekemistä. Niin tuttua työkuviota. :D Italialaispariskunta oli jättänyt portin auki tullessaan Villalle. Virhe. Lehmät kun laiduntavat, missä ikinä on viheriötä. Takapihalla käyskenteli noin 20 lehmää, jotka ei sinne kuuluneet ja olin ainoa paikalla, koska italialaiset päättivät parin tunnin jälkeen ottaa ja lähteä. Minä ja 20 lehmää. Harja käteen ja häätämään niitä. Vähän huihuihui (paikallinen tapa häätää) ja lehmät jolkotteli ulos portista pois pihalta ja uusia laidunmaita kohti. Paitsi tietysti yksi. Pirun itsepäinen vieläpä. Huomasi mut, käänsi päätä ja jatkoi kukkien syömistä. Suomenkielestä ei ollut apua. Totesin kymmenen minuutin jälkeen, että olkoon. Ei kuulu mun hommiin. Taaskaan. Kalpitiyassa on myös paljon aaseja, jotka on suojeltu ihan lailla. Maailman söpöimpiä eläimiä niiden varsat! Kaikkien eläinten jälkeläiset taitaa olla söpöjä, right? ”Tilasin” illaksi tuoretta tonnikalaa pöytään. Normaalisti kaikki kala, mitä merestä saa, menee suoraan vientiin. Manura kävi hakemassa kalastajilta 2,5kg pikkusintin. Sintti siksi, että keskimääräinen paino tonnikaloilla liikkuu 70 kilossa. Hintaa tuli 400R kilolta eli noin 2,5€/kg. Kala oli 90 minuuttia vanha, kun sain sen käsiini. Mentiin kalan kanssa sukelluskeskukselle ja pojat pisti sen mulle paloiksi. Tarkalleen ottaen kolme miestä. Kävivät aina välillä kysymässä multa, että onko tää pala hyvä, tällaisiako tarkoitit, kun yritin kertoa, että siivuiksi tai paloiksi tai mitä vaan. Ei sillä niin väliä ole, kun vatsaan se menee kumminkin. Runsaasti limeä, soijakastiketta sekä hieman suolaa ja pippuria. Se maku! Tonnikalan liha suorastaan suli suussa! Sainpahan kerralla paljon proteiinia. Simahdin ennen yhdeksää.

Heräsin aamulla juuri auringon noustessa. Olin tässä vaiheessa vaihtanut asumuksen sukelluskeskukselle. Kävin avaamassa portin ja Pasha-koira heräsi tikkana, kun huomasi mut. Pasha on ollut ja on kai edelleen jonkin sortin kulkukoira, mutta hyvin pidetty. Urisi ja haukkui innoissaan mut nähdessään. Join aamuteen rannassa Pashan torkuttaessa vieressä. Pääsin taas sukeltamaan. Sukelsin kolmen saksalaisen kanssa. Olivat kaikki open water-statuksella, mikä tarkoitti suoraan sitä, että sukelluksista ei tulisi pitkiä ilman käytön takia. No what can you do. Kylmä mulla tuli taas niin kuin aina sukelluksilla mulla tulee. Sukellukset itsessään olivat hienoja. Nähtiin paljon. Jättäydyin tarkoituksella viimeiseksi ryhmässä, koska muuten sukellus olisi ollut yhtä kuplaa ja räpylää. Korva tuntu ikävältä heti, kun tultiin toiselta sukellukselta. Great. Kova tuuli ja vähän vettä korvassa. Kipu oli aika kiitettävä ja ajattelin, että olin poksauttanut tärykalvon rikki. Kun saatiin sukelluskamat laitettua ripustettua kuivumaan ja täytettyä paperit ym. lähdin käymään paikallisella lääkärillä. Lääkärit itsessään ovat hyviä myös keskellä ei mitään, koska tulevat päivystämään Colombosta asti. Vastaanotto oli paikallinen shoppi, pieni hökkerö tien reunassa. Totesi, että mulla on tärykalvo kunnossa, mutta äkillinen korvatulehdus. Korvatippoja, tulehduskipulääkettä ja jotain paikallista yrttiä. Illaksi mulla oli suunnitelmissa viimeset pyykkäykset ja rinkan pakkaaminen. Nyt sain vihdoinkin aamun, jona sain nukkua ilman herätyskelloa. Jei! No melkein. Piti ehtiä syömään aamupalaa ja pakkaamaan loput roinat. Otin tarkoituksella hallituksen bussin klo 13, koska se ei pysähtynyt joka ikisessä kylässä ja mutkassa. Luulin selviäväni nopeasti Negomboon. Matkaa oli noin 150 km ja se kesti 3,5h. Paikallisella liikenteellä tuossa ajassa se on tosi hyvin! Torkutin ihan järjettömän paljon tuossa bussissa. Väsytti eikä bussissa voinut oikein tehdä muutakaan. Oli ihanaa saapua Negomboon ja olla taas ihmisten keskellä. Tuk tuk-kuskien kanssa tappelemista en kaivannut. Yrittivät nyhtää kahden kilometrin matkasta kahta euroa, nää nää! Heti kun heitin muutaman sanan singalesea, johan hinta tippu nopeasti!

Ella - Dambulla

On se kumma, kun lomalla pitää laittaa joka aamu kello soimaan. :D Otetiin Annan kanssa aamujuna kohti Kandya. Junamatkaa on kuvattu yhdeksi kaunneimista maailmassa. 1lk ja 2lk junaliput oli loppuunvarattu. Ei sillä, en olisi todellakaan olllut maksamassa 1000R siitä junamatkasta muutenkaan. Matkustettiin onnellisesti ilman varausta 3lk:ssa paikallisten kanssa. Luokilla ei lopulta ole isoa eroa niin paljoa, että siitä kannattaisi maksaa moninkertaista hintaa. Millään junamatkalla Sri Lankalla. Meidän juna ei ollut edes puoliksi täysi ja liikkumatilaa oli enemmän kuin tarpeeksi. Saatiin oma loossikin vielä! Maksettiin lipusta 130R eli vajaan euron verran 6,5€ sijaan. Tuolle matkalle on oikeasti täysin turhaa maksaa mistään varatuista paikoista, koska se on puhdas rahastuskeino turisteilla. Pystyin ihan hyvin mennä istumaan 2lk:kin omalla lipulllani, koska kukaan mitään lippuja tarkistanut. Olli kyllä upeat ja kauniit vuoristomaisemat ja hyvin ehdittiin niitä ihailemaan junan alhaisen nopeuden vuoksi. Nopeusrajoitus on korkeimmillaan 25 km/h. Siksi matka kestää sen 7h. Meni kyllä tosi nopeasti. Torkutin, söin, höpötin Annan kanssa, ihailin maisemia...Muilla päättyi matka Kandyyn, mutta mulla se jatku vielä bussilla eteenpäin Dambullaan. Kandyssa juna-asema ja bussi-asema ovat ihan vierekkäin. Kovasti yrittivät ahneimmat tuktuk-kuskit saada mut kyytiin ja nyhdettyä 200 metrin matkasta 300 rupiaa. Nauroin ja kiitin tarjouksesta. Toisaalta paikalliset ovat kyllä aina valmiita auttamaan ja neuvomaan, vaikkei yhteistä kieltä edes olisi. Niin nytkin, kun etsin oikeaa bussilaituria Dambullaan. Olin ainoa länkkäri koko kolmen tunnin bussimatkan aikana. Juttelin paikallisen nuoren miehen kanssa. Opiskeli Kandyssa musiikinopettajaksi ja oli matkalla perheensä luo Dambullaan. Yritti kovasti saada mua asumaan äitinsä pitämään guest houseen. Kiitin taas kohteliaasti ja sanoin miettiväni asiaa matkalla Dambullaan, vaikka mulla olikin jo varaus olemassa toiseen paikkaan.

Saavuin Dambullaan illalla noin kello seitsemän. Heilutin itselleni tuk tukin ja pääsin vihdoin perille guest houseen Roberts Inn:iin. Ensimmäinen reaktio oli, että voi ei! Tuuletin oli ihan ruosteessa (ei sillä, että sitä edes välttämättä tarvitsi), vessan suihkuverho homeessa ja suihkun suutin oli täysin kalkkeutunut. Sänky ja muu huone oli sentään suht siisti. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, kun jäädä sinne. Tuokin guest house oli pidemmällä kaupungin pääkadusta. Robert, paikan pitäjä, oli menossa käymään asioilla pääkadulla, joten hyppäsin kyytiin ja kävin syömässä paikallisessa ravintolassa. En ollut juuri syönyt koko päivänä, joten nälkä oli valtava. Mun viereisessä huoneessa yöpyi nuorehko italialaispariskunta, jonka englanti oli aika hakusessa. Kaikkeen tuli vaan hymähdys ymmärryksestä tai yesyes. Paljoa voinut siinä keskustella illan aikana. Koska suihkusta tuli vettä vain liruttaen, pääsin pesulle vanhanaikaisesti eli saavia käyttäen. Nukutti aika nopeasti kylmän suihkun jälkeen. Taas piti laittaa kello soimaan seuraavaksi aamuksi. Dämet.

Robertin tytär heitti mut ja italialaiset luolatemppelille. Onneksi mentiin niin aikaisin. Kun lähdettiin, jostakin vaan niitä länkkäreitä sikisi ja samoin paljon turisteja Japanista sekä Kiinasta. Päästiin juuri pahimman rysän alta pois. ”Pikainen” (koska täällä mikään ei tapahdu nopeasti) vaatteiden vaihto ja kamojen valmiiksi laitto. Torkuin jeepissä sen minkä kerkesin matkalla ”Cheap” Rockille (Pidurangala Rock). Sigiria Rockille olisi maksanut 30USD:ta. Siitä, että saa kiivetä ylöspäin. Paikalliset suosivat jälkimmäistä ja syystä! Sisäänpääsy oli vaan 500 rupiaa. Kävelyä sitäkin enempi ylöspäin. Meinasi usko loppua, kun portaiden korkeus vaihteli kymmenen ja 50 sentin korkeuden väliltä ja niitä oli noin 300 plus sai kiivetä aika pienistä väleistä välillä isojen kivienlohkareiden keskellä. Oli kyllä jokaisen hikipisaran arvoinen käynti. Ylhäältä näki Minnerayan luonnonpuiston ja Sigiriya Rockin pienen matkan päästä. Sain myös hetken hengittää raitista ja puhtaampaa ilmaa kuin maan tasalla. Voin sanoa, että pieni tärinä oli jaloissa, kun tulin takaisin alas. Kaikilla sheikkasi jalat eikä kävelystä meinannut tulla mitään. Tulipahan jalka- ja pakaratreeni tehtyä.

Cheap Rockilta mentiin Kadulan kansallispuistoon. Yksi hiljaisimmista ja pienimmistä kansallispuistoista Sri Lankalla, joten en odottanut sellaista jeeppi määrää! Meiden jeeppi oli nro 120, joka vieraili puistossa päivän aikana! Ihan älytöntä! Jos vain olisin etukäteen tiennyt, että tungos olisi niin paha Kadulassakin, en olisi mennyt. Jos jeeppejä oli Kadulassa jo noin monta, en todellakaan halua tietää mikä määrä jeeppejä on Yalan kansallispuistossa etelässä. Toki Kadulasta tekee suosituksi pohjoisemmassa se, että sisäänpääsy on vain kolmasosan isoimmista luonnonpuistoista, noin 15€. Yala on suosituin ja isoin kansallispuisto, joten määrä on moninkertainen. Siellä isoin ongelma on se, että siitä on tullut ”jeeppien juoksukisa” eläinten luo. Kuskit jahtaavat eläimiä, jotta turistit saisivat ikuistettua kuvat ”villeistä” eläimistä. Eläimet stressaantuvat ihmisistä ja jeepeistä jopa kuoleman partaalle sen sijaan, että ne saisivat elää vapaasti luonnossa omassa ympäristössään ilman jatkuvaaa jeeppijonoa. Surullisinta tässä on se, että monet firmat väittävät olevansa ”ekotour”, vaikkei firma noudottaisi millään tavalla mitään standardeja. Täällä voi niin halvalla tulostaa isoja tarroja, jotka huutavat ekoturismi tai ekotour.

Nähtiinkin pian vanhempi norsu syömässä sisääntulon jälkeen. Sanoin Robertille, etten halua mennä lähemmäksi niin kuin 99% jeepeistä teki. Haluan edes yrittää antaa eläimille rauhan olla. Voin aina käyttää kameran zoomia hyväksi, jotta saan kuvia. Ihmettelin kovasti, miksi yhdessä paikassa oli jeeppejä kerääntynyt ryppääksi. Syynä oli Kadulan isohko norsulauma, jotka olivat peseytymäsässä ja syömässä. Robert oli valmis ajamaan lähemmäksi (nähtävästi koska siihen on totuttu, että on ok mennä pällistelemään eläimiä 15 metrin päähän). Sanoin taas, että pysyn mielummin kauempana. Jännä vain, että sitä pitää ERIKSEEN pyytää. En oikein tiedä, mikä suhtautuminen paikallisilla on eläimiin noin niin kuin yleensä. Ei kuitenkaan ihan yhtä korkea arvostus kuin koto–Suomessa. Näin myös riikinkukkoja, paikallisen pelikaanin ja flamingon risteytyksen sekä muutamia värikkäitä lintuja. Matkalla Kadulasta takaisin Dambullaan nähtiin uudestaan norsu kahdesti syömässä ihan tien vieressä, koska kansallispuisto jatkuu tien viertä pitkin jonkin matkaa. Aika mahtavaa nähdä ne oikeasti villeinä ilman, että eläimiä ympäröi 20 jeeppiä. Pikaruokaostokset vielä Dambullasta ja takaisin guest houseen. Simahdin melkein saman tien, kun tultiin takaisin. Ruoka ja kylmä suihku auttavat nukuttamaan nopeasti.

Weligamasta Ellaan 28.1-31.1

En voinut jäädä asumaan guest houseen toiseksi yöksi. Kuvat eivät todellakaan pitäneet paikaansa...noh millon ne pitäisi. Mun huone sijaitsi piharakennuksessa ja tuoksui täysin homeelta. Vesi myös valui sisään ensimmäisenä yönä pitkin seiniä sateen vuoksi, joten pakko oli vaihtaa paikkaa. Keuhkot olisivat varmasti sanoneet itsensä irti. Siltä se ainakin tuntui. Sain tapella isännän kanssa muutamastakin asiasta. Ensinnäkin, yritti kovasti saada mut jakamaan huoneen jonkun täysin vieraan kanssa, vaikka olin varta vasten halunut itselleni oman vuoteen ja huoneen. Monesti yritti, mutta sanoin uudestaan ja uudestaan, että ei onnistu. Toiseksi jouduin vänkäämään huoneen hinnan alentemisesta, koska vesi tosiaan tulvi hienosti pitkin lattioita...hyvä, ettei puroa ollut. Naurattaa ehkä nyt, muttei naurattanut sillon. Sain onneksi sentään toisen yön maksun takaisin. Siitä plussaa. Muuta hyvää sanottavaa ei mulla olekaan Ancient Villa Guest Housesta. Vaihdoin paikkaa Weligama Towniin paikallisten keskelle toiseen guest houseen. Huone oli pieni, mutta ihan tarpeeksi. Vessa ja suihku mulla oli yläkerrassa erikseen. Oma keittiökin olisi ollut, mutta se näytti lähinnä siltä, että siellä ei ollut tehnyt mitään pitkään aikaan, edes siivonnut. Guest housen uima-allaskin näytti tottakai tosi puhtaalta ja hienolta kuvissa, mutta todellisuudessa siinä oli meri- ja sadevettä sekaisin sen toimiessa muutamalle kalalle omana elinpaikkanaan. Sainpahan sentään kuivatettua osan pyykeistä pyykkinarulla edes osittain katoksen alla. Paikan pitäjä oli kyllä tosi mukava ja avusti, mitä englannillaan pystyi, mutta useimmat paikalliset eivät tunnu tietävän tai ymmärtävän, mitä perus puhtaus ja siisteys merkitsee myös reppureissaajille. Puhtaat lakanat, hiekasta vapaa lattia, kunnon ovilukko, toimiva tuuletin. Pieniä asioita, jotka muuttuvat isoiksi reissatessa.

Aamu oli yhtä kiirettä ja stressiä täkäläisen rennon elämäntavan keskellä samalla tuntiessani olevani kipeä. Pikapakkasin tavarat rinkkaan ja lähdin palauttamaan skopoa. Onneksi kävin siinä välissä tilaamassa itselleni yhden smoothien ja wrapin mukaan, olisi muuten jäänyt aamupala nauttimatta. Onneksi vuokrasin skopon läheltä juna-asemaa. Yritä siinä sitten selittää rouvalle ilman yhteistä kieltä, että yritän palauttaa skopon asap ja kahdesta päivästä pitäisi vielä maksaa. Passikin olisi kiva saada takaisin pantin tilasta. Juoksujalkaa hakemaan aamupalaa ja samalla vilkuttaen bussia pysähtymään. Puoli tuntia paikallisbussilla Mataraan, missä vaihdoin Ellaan menevään bussiin. Matarassa ehdin jopa käymään veskissä. Sekään paikka tuskin hirveän useasti nähnyt harjaa tai rättiä, noo mutta toimitti taas asiansa. Bussi oli aika lailla täysi jo Matarasta lähtiessään ja monet länkkärit olivat nätisti jo rivissä istumassa hyvissä ajoin, jotta sai yhden ”ilmastointi”paikoista eli ikkunapaikan. Mulla paikka vaihteli matkan mittaan bussissa. Välillä istuin reunassa, välillä ikkunapaikalla. Matka Ellaan otti viisi raskasta tuntia sen vuoksi, että olin tulossa koko ajan vain kipeämmäksi ja kuumeessa. Sain myös nauttia kovasta bassosta ja täkäläisestä musiikista volyymit kaakossa koko matkan ajan. Sain kuitenkin torkuttua aina silloin tällöin hetken. Viimeinen tunti oli kuitenkin todella tuskainen enkä voinut nauttia vuoristomaisemista millään, vaikka olisin halunut. Korkeus muuttui tunnissa merenpinnasta kilometrin verran. Rinkka hostellille ja suihkun kautta lääkäriin. Sain odottaa lääkäriä yli tunnin, koska tottakai oli silloin asioilla. Totesi, että mulla on lievät vuoristotaudin oireet sekä alkava flunssa. Lääkäri tietysti käski levätä kaksi päivää....didnt happen. Olo oli lääkäristä sen verran heikko, että pakko oli ottaa tuktuk takaisin hostellille ja maksaa 150R kilometrin matkasta. Vakuutus onneksi korvaa! Otin lääkkeet ja menin nukkumaan muutamaksi tunniksi. Ainoa huono puoli oli junan ohittaessa talon, talo tärisi hieman. Heh. Oli ihana huomata taas jälleen kerran, kuinka kaikki aidosti välittivät mun hyvinvoinnista! Olivat heti valmiita tuomaan mulle ruokaakin jopa sänkyyn asti! Vaikka matkustaa yksin, ei ole ikinä yksin! <3 Vointi oli kuitenkin parempi parin tunnin päästä verrattuna siis päivän vointiin, joten päätin lähteä hostelli ”perheen” kanssa syömään illallista. Onneksi lähdin! Pääsin tutustumaan lisää ihaniin ihmisiin ja syömään hyvää ruokaa. Kana-juusto roti ja banaanisuklaa-roti menivät helposti alas, kun olin viimeksi syönyt vain aamulla! Kannatti.

Uskomatonta kyllä, mutta nousin virkeänä ylös seitsemältä seuraavana aamuna. Minä, yökukkuja. :D Nukuin todella todella hyvin. Lääkekoktaililla toki oli varmasti vaikutusta asiaan. Nukuin myös kahdeksan tuntia, mitä en ole tehnyt lähdettyäni kotoa. Täydellinen patja ja tyyny mun selälle ja niskalle! Ah, mitä luksusta! Oli ihana herätä katsomaan ympäristöä. Vastapäätä hostellia on suoraan teeplantaasimäki ja paljon vihreää ympärilllä. Vuoristomaisemia. Loveeeeeeeee it! Kannettiin ruokapöytä ulos yhdessä muiden kanssa ja istuttiin alas nauttimaan ensimmäisistä auringon säteistä. Höyryävä teekuppi ja auringon lämpö keskellä kylmää aamua on jotain niin yksinkertaista ja pieni juttu, mutta tekee aivan äärettömän onnelliseksi. Aamupala oli todella täyttävä ja sai syödä niin paljon, kun vatsa vain veti: Paahtoleipää, sipuli-tomaatti-omeletti sekä iso lautasellinen tuoreita hedelmiä (vesimeloni, papaija, ananas, mango, banaani) teen ja kahvin lisäksi. Oltiin poikien kanssa vähän hitaita aamulla lähtemään, mutta päästiin lopulta liikkeelle. Menttin Danielin ja Chenin kanssa käymään 9 Arch Bridgellä heti aamupalan jälkeen. Käveltiin 3,5 km pitkin juna-raiteita noin 45 minuuttia. Sitä ei ikinä tekisi kotona sähkölinjojen vuoksi, mutta täällä sähköjä ei kulje radoilla. Ainoa, mitä pitää varoa kerran tunnissa on kerran tunnissa tai kahdessa tuleva juna ja nekin voi kuulla hyvissä ajoin. Itse kävelykin sillalle oli jo todella hieno ja ainutlaatuinen kokemus. Haettiin kanawrapit 360astetta ravintolasta ja hypättiin bussiin poikien kanssa. Mentiin vesiputoukselle virkistäytymään. Teki kyllä hyvää käydä jääkylmän veden alla virkistäytymässä. Saatiin Chenin kanssa paikallisvartijalta vähän huutia, kun mentiin vahingossa alueelle putouksilla, minne ei olisi saanut mennä. Vesiputouksella on 37 ihmistä menettänyt henkensä, kun ovat menneet liian pitkälle. Hyvä siis, että vartija tuli meille asiasta sanomaan! Chris päätti kävelä 6km takas Ellan kylään, muttei ollut tajunut korkeuserojen olevan niin massiiviset. 6 km kävelee kyllä vielä keskellä päivää tasasella, muttei pelkkää ylämäkeä. Oli aika kuollut, kun tuli takas hostellille. Mä kävin etsimässä paikallisen postin sekä vierailin maustepuutarhassa. Tarkotuksena oli mennä samana iltana kokkauskurssille, mutta se osoittautui kalliiksi, joten skippasin. Loppuilta hengattiin hostellilla ja yritettiin epätoivoisesti saada wifiä toimimaan. Meille tuli lähinnä olo, että se se pönttö on siinä hyllyn reunalla lähinnä näön vuoksi, koska kukaan työntekijöistä eikä paikan pitäjä ollut valmis tekemään asian eteen mitään. Mä käytin illan hyväksi ja käsipyykkäsin taas vaihteeksi, kun kerran lämmintä vettä oli saatavilla. Se veden väri oli ihan ruskea, vaikkein vaatteita ollutkaan käyttänyt kun päivän verran. :D Olihan noita pyykkipaikkoja tarjolla, mutta en mä halunut maksaa 500R rupiaa kilolta eli 3,5€! Otettiin kaikki pienet nokoset ennen illallista. Jakso sitten syödä. Mentiin poikien kanssa radan yli (perusreitti hostellilta alas pääkadulle) ja heti ensimmäiseen paikkaan, mistä löyty toimiva wifi! Oli todella outoa soittaa whatsapp-puheluita Suomeen ja puhua edes suomea! Pojat nauraa räkätti vieressä, kun suomenkieli kuulosti niin oudolta! Yöllä sitten yksi kissa yritti ihan ryminällä tulla sisään ulko-ovesta! Kauhea pauke vaan kuulu. Koko hostellin porukka oli nukkumassa ennen ysiä tuona iltana.

Kello soi 4.45. Lomalla. Minä, Chris, Anna (saksalainen, joka asuu Portugalissa) sekä Taiji (Japanista) vedettiin pitkähihasta päälle ja suunnattiin taskulampppujen valossa 3,5 km matkan verran Little Adam's Peakille katsomaan auringonnousu. Oltiin juuri ja juuri ajoissa. Oltiin myös ensimmäisiä. Meidän jälkeen tuli vielä noin 10 länkkäriä. Ha! Myöhästyivät kaikki! Kävellessä oli hyvää aikaa tutustua toisiin. Anna oli ollut 2,5kk:ta Intiassa jooga-ohjaajan ammatttia harjoittamassa sekä kymmenen päivän meditointi-kurssilla. 11h meditointia päivässä, muiden kanssa ei saanut puhua tai edes katsoa toisia koko aikana. Anna oli halunut lopettaa kurssin kesken monta kertaa joka ikinen päivä, mutta oli kuitenkin sitten ollut loppuun asti. Oli ollut henkisesti rankka, mutta sanoi olevansa myös huomattavasti tasapainoisempi kuin ennen. Ehkä meditoinnissa on jotakin perää...mutta en sitä kyllä 11h päivässä tekisi. Saatiin banaanipannukakkuja aamupalaksi...iloisesti meni kolme alas ja siihen päälle vielä toastit ja vähän hedelmiä. Olin ajatellut ottaa torkut, koska oli sateinen päivä. Lähdin kuitenkin Annan ja Taijin kanssa uudestaan käymään sillalla. Poikien kanssa käytiin siellä vaan pikapikaa jostain syystä. Nyt saatiin olla aika lailla keskenämme sateen vuoksi. Mentiin myös toiselle puolelle siltaa sekä käveltiin Taijin kanssa rinne alas sillan juurelle. Hostellilla otin lenkkareita pois ja ihmettelin, että mistä mulla oikein vuotaa verta suhteellisen paljon. Molemmat lenkkarit oli ihan veressä. Iilimadot olivat käyneet nauttimassa aimo annoksen mun verta jossain vaiheessa. Onneksi ne oli pieniä iilimatoja. Pieni siisti reikä, mutta jatkuva verenvuoto. Ehdin jo vitsailla muille, että muhun on mennyt joku ameeba sisälle. Kävin päivystävän lääkärin luona varmuuden vuoksi näyttämässä reikiä, kun en tiennyt varmasti, mistä oli kyse. Antihistamiinikuuri kolmeksi päiväksi. Muutenkin söin jo viittä eri lääkettä kolmesti päivässä. Vähän lisää lääkkeitä. Nice. Painesiteet jalkoihin, että verenvuoto saatiin loppumaan. Mä olin vain innoissani, että nyt oon todellinen travelleri, kun on jalat paketoitununa ja haavateipeillä. Täällä kun näkee vähän välilä jollakin haavateippejä, - laastareita tai muuten sidottuja paikkoja. Kaikki suojataan tosi herkästi suuren ja herkän tulehdusriskin vuoksi. Matkalla takas hostellille jouduin kahdesti katsomaan, että näinkö oilkein! Passionhedelmäjuustokakkua! Olin valmis maksamaan siitä isosta palasta melkein mitä vain. Oli paras kahden euron ruokanautinto hetkeen!

Ellasta paikkana...Ella on pieni kylä Sri Lankalla. Erittäin turistisoitunut, minkä huomaa nopeasti. Tuk tukin hinnat on noin nelin-viisinkertaiset etelään verrattuna ja ruoka maksaa tuplasti. Nähtävää riittää päivästä kolmeen riippuen siitä, kuinka paljon haluaa trekkailla. Skopo on kätevä ottaa kahdelle, jos haluaa kiertää kaikki ns. nähtävyydet sekä temppelit. Ajelu tosin voi olla hieman haastavaa ja hidasta suurien korkeuserojen sekä kiemuraisten serpeettiiniteiden takia, mutta keskinopeus pysyy pienenä. Nousua voi myös äkkiä tulla muutaman kilometrin aikana 400 metriä. Nähtävyyksille pääsee helposti bussilla, mikä on käytännössä ilmainen, vaivaiset 20R mihin menetkin Ellassa. Trekkaus on paras tehdä todella aikaisin aamulla, jolloin ihmisiä on liikkeellä hyvin vähän aamu- ja iltapäivän sijaan. Kaksi tai kolme yötä riittää. Itse olin kolme.

Valmistautuminen pitkään reissuun

Alla lyhykäisyydessään ne asiat, mitä on more less välttämätöntä tehdä...

TERVEYSKESKUS/ LÄÄKÄRI

- mahdollinen malarialääkitys

- reseptien uusinta, jos on tarve jatkuvalle lääkitykselle

- viralliset englanninkieliset käännökset lääkkeistä (on hyvä pitää mukana tullia varten)

- todistus sukelluskelpoisuudesta, jos on mitä tahansa terveydellistä ongelmaa esim. migreeninkään muodossa

VIRALLISET PAPERIT / KORTIT/ MUUT

- lentolippujen ostaminen

- mahdollisten viisumien anominen, osto ja haku

- vakuutuksen osto

- kansainvälisen ajokortin anominen

- IYTC- opiskelijakortin tilaaminen

- mahdollisten passikuvien ottaminen

- matkustusilmoituksen tekeminen (siltä varalta, että sattuu jotakin)

- passin ja maksukorttien voimassaolojen tarkistaminen (tarvittaessa uusien tilaaminen)

- valtakirjat parille ihmiselle koto-Suomessa, että voivat tarvittaessa hoitaa sun asioita

- kopioida ja/tai printata kaikki oleelliset paperit, kuten passi, luottokortti ym.

- s-postiin kopiot tärkeistä papruista

- rahan vaihto (ainakin parin ensimmäisen päiväbudjetin verran)

- ilmoitus pankkiin, että olet tien päällä (eivät sulje luottokorttia niin herkästi)

- puhelimeen kohdemaiden yleisten hätänumeroiden, ulkoministeriön päivystys numeron tallettaminen

- jos pidät tien päällä suominumerosi, kannattaa se muuttaa ylläpitoliittymän muotoon

- veroilmoituksen teko etukäteen ja muut verotusasiat

- info-lappu rinkkaan (siltä varalta, että jää matkalle)

- kirjaa ylös Suomen suurlähetystöistä ja konsulaateista, missä ikinä matkustatkin. Helpottaa huomattavasti, jos tulee hätä.

MUUTA

- lataa puhelimeen skype, whatsapp, google hangouts, viber

- adapterin osto?

- kämpän irtisanominen, sähkösopimuksen irtisanominen

- duunisopparin irtisanominen

Tässä taas, mitä mulla paloi rahaa ennen kuin pääsin edes lentokentälle asti

- lentoliput (Hki - Doha - Colombo - Singapore - Cebu - Singapore - Sydney) 1194€

- eta-lupa Sri Lankaan 35€

- wh-viisumi 302€

- lääkärintodistus wh-visaa varten 336€

- kaiken kattava vakuutus vuodeksi 587€ (miinus extreme-urheilu)

- kv-ajokortti kolmeksi vuodeksi 43€ pikana (yhden päivän toimitus)

- IYTC-nuoriso-opiskelija-kortti 15€

- sukellustodistus lääkäriltä 66€

- välttämättömät lääkkeet vuodeksi noin 120€

- muuta lääkevarastoa ym. noin 30€

- eväät lennoille noin 20€

- tekninen kerrasto 18€

- allastulppa (erittäin kätevä, kun joutuu käsipyykkäämään) 3€

yhteensä siis 2769€

Mitä ottaa mukaan:

THE tärkeimmät

- passi

- lento-, bussi- ja junaliput

- visa

- matkavakuutus

- matkapuhelin

- rinkka & reppu

- lista kaikista tärkeistä puhelinnumeroista ja osoitteista

- valokopiot tärkeistä asiakirjoista

- pankkikortti + varakortti (luotto)

- kv-ajokortti

VAATTEET

- lenkkarit!

-(sandaalit)

- släpärit!

- kuoritakki ja housut!

- (farkut)

- pitkät housut

- muutamat sortsit

- hame/ mekko

- fleece

- 1-2 pitkähihaista paitaa

- 3-6 t-paita/ toppia

- alusvaatteet

- urheiluvaatteet

- uimapaita!

- (pyjama)

- sukat 2 x pari

- hattu / huivi!

- sarong!

- uima-asu/ bikinit + uimalasit!

- pipo!

- (sormikkaat)

- aurinkolasit!

HYGIENIA ym.

- käsidesi!

- harja ja kampa

- vanupuikkoja!

- hammasväliharja

- dödö

- lääkkeet!

- silmälasit!

- silmälaput!

- korvatulpat!

- kynsisakset

- pinsetit

- huulivoide

- samppoo

- saippua

- aurinkorasva

- hammasharja & tahna!

- savetteja!

- kaks pyyhettä (toinen mikro)

- kuivaharja

- kasvovesi tai vastaava

- vanulappuja

EA-PAKKAUS

- laastaria (+perhoslaastarilätkä)

- puristuside

- maitohappobakteerit!

- ötökkäkarkote

- hydrokortisoni / bebanten!

- reseptilääkkeet

- matkapahoinvointilääke

- pahoinvointilääke migreeniin

- kipulääkkeet!

- ripulilääkkeet/ ummetuslääke

- rokotustodistus!

- silmätipat

(-kuumemittari)

MUUTA

- jatkojohto (mukaan helpottamaan elämää)

- allastulppa

- irtoremmejä (saa rinkan kiinni kulkuvälineeseen)

- gopro-kamera + härpäkkeet

- kamera!

- muistikirja ja kynä!

- taskulamppu / otsalamppu!

- nenäliinat!

- ompelukattaus!

- hakaneuloja

- adapteri

- räpylät, maski, kello, märkkäri, kortit

- 2 x pyykkipussi

- hyttysverkko!