Mun
24h transit aika Singaporessa lentojen välillä alkoi sillä, että
kävin muiden väliin nukkumaan keskellä yötä kuunnellen
poraamista. Sain yllättävän nukuttua ottaen huomioon, että olin
aivan jäässä. Kiroan ilmastoinnit. Aamupalaksi pannareita naamaan
ja kohti Timon kämppää. Timo lähti töihin ja mä jäin
pyykkäämään, katsomaan tavaroita läpi ja pakkaamaan. Saatoin mä
nauttia muutaman minuutin pidemmän kuuman suihkunkin siellä ennen
kaupungille lähtöä. Mun piti ehtiä heittää paketti postiin,
mutta sopivasti unohdin matkakortin kämpille, minkä huomasin vasta,
kun olin ottanut ilmaisbussin lähimmälle juna-asemalle. Eikun
takas. Arvatkaa vaan, että kirosin ääneen. Postissa oli tietysti
jotain teknisiä ongelmia siinä ainoassa postissa, mikä oli tuona
päivänä vähän pidempään auki, joten kuljin 5kg paketti mukana
ympäri kaupunkia, kun hoidin muita asioita. Kävin Mustafa Centeriin
palauttamassa sieltä viime kerralla ostetun usb-jakorasian, joka ei
toiminut. Se sain vain mun tietokoneen täysin sekaisin. Ei se
palautus onnistunutkaan ihan näppärästi. Sain kolmelle ihmiselle
selittää, että ko. vekotin ei toimi enkä halua uutta tillalle,
koska mulla ei ole sitä mahdollista palauttaa, jos se onkin rikki,
koska en asu Singaporessa. Sain kävellä puol centeriä yhden
henksuäijän perässä jonkun esimiehen luo, että saatiin lappu ja
allekirjotus, jotta sain rahat ulos. Pikkuhiljaa alko mennä hermo,
kun oli fiiilis, että mikään ei tuntunut onnistuvan tuona päivänä.
Juoksin sieltä yhteen ostariin ostamaan evästä, vaihtamaan rahaa
sekä ostamaan mun ensimmäiset Berkinstockit. Ja taas. Sato
kaatamalla. Ei todellakaan ollut mun päivä ei.
Kone
Singaporesta Sydneyn oli suhteellisen täynnä. Ihmekkös, kun
halvalla pääsi. Mä onnistuin saamaan itselleni oman rivin.
Arvatkaa vaan pakkasinko sen viimeisen ja ainoan kerran fleecepeiton
rinkkaan ja ruumaan. Nyt olisin sitä kipeästi tarvinnut! Tigerair
kehtasi pyytää 15 Singaporen dollaria fleecepeitto vuokrasta! Vedin
siinä kaikki mahdolliset vaatteet päälle, mitä oli
käsimatkatavaroihin pakannut. Näytin varmaan ihan
linnunpelättimeltä, kun oli niin monta erilaista kerrosta paitoja
päällä. Vilu oli jaloissa aika kova loppulennosta, vaikka pitkät
housut ja villasukat päällä olikin. Ei ollut kiva juttu se. Astuin
ulos terminaalista. Hyiiiiiiiiiii! Kylmä tuuli iski vasten kasvoja.
Niin, että tervetuloa Sydneyn vasten syksyä! Lentokentältä tulee
suora juna keskustaan, joka kustantaa 16 AUD:ta (12€). Enkä sitä
todellakaan ollut valmis maksamaan, koska kenttä on niin lähellä
keskustaa. Kentältä menee myös paikallisbussi 410 muutaman
juna-aseman ohi. Hyppäsin bussiin ilman matkakorttia. Yritin kyllä
käteisellä maksaa, muttei onnistunut ja kuski päästi ilmatteeksi
tämän matkan. Hyppäsin pois Rockdalen juna-aseman kohdalla,
Banksian asema olisi ollut lähempänä. Ostin siitä paikalllisen
matkakortin, Opalin, ja hyppäsin junaan. Maksoin matkasta alle neljä
dollaria lopulta kentältä keskustaan. Score! Pikasuihku ja sapuska
Wake Up- hostellilla ja kävelin suoraan lähimpään Commonwealthin
pankkiin luomaan itselleni pankkitiliä ja siitä paikallisen
puhelinnumeron Telstran liikkeeseen. Muuta en ehtinyt/ jaksanut
melkein kahden vuorokauden valvomisen jälkeen tehdä.
Olin
Wake Up- hostellissa ytimessä neljä päivää. Wake Up on ihan
rautatieaseman vieressä ja erittäin siisti respasta aina vessoihin
asti. Vähän kuin hotelli, mutta joka majoittaa ihmisiä myös
dormeihin. Kun aivan ytimessä onpi, on päivähinnat myös korkeat:
Dormihuoneesta sänky irtoaa halvimmillaan 40 dollarilla ja
kalleimmat huoneet ovat privahuoneita king size vuoteilla, joista saa
pulittaa jopa 200 dollaria yöltä! Miinuspuolena pitää sanoa
portaiden puute (vain hätäuloskäyntiä varten), koska välillä
hissejä sai odottaa jopa 10 minuuttia sekä alakerrassa sijaitseva
baari, jonka bassot kuuluivat selvästi vielä neljänteenkin
kerrokseen asti! Muuten kaikki oli kyllä ihan hotellitasoa!
Ehdin
Aasiassa tottua, että peti löyty vain sisään kävelemällä ja
kyselemällä, mutta täällä se ei ihan onnistunutkaan niin. Sain
vaihtaa hostellia viikonlopuksia ja vielä Sydneyn halvimpaan
hostellimotelliin Captain Cookiin. Voi luoja mikä räkälä! Motelli
on sama USA:ssa ja Ausseissa; Vanha rakennus, joka olisi pitänyt
vetää maan tasalle aikoja sitten ja rakentaa uudestaan; likaiset
koko lattiamatot, jotka eivät olleet nähneet imuria varmaan moneen
vuoteen tai ainakaan hyyyyvin pitkään aikaan; ikkuna rikki siinä
ainoassa kerroksessa olevassa vessassa, keittiö pommin jäljiltä ja
samoin ”olohuone”, jääkaapit vuosi vedet ulos, sänkyjen patjat
olivat notkolla ja tyynyyn en edes koskenut sen ollessa täynnä
homepilkkuja. Fiilis oli siellä sama kuin olisi ollut
lastentarhassa! Niin lapsellisesti ja epäkunnioittavasti muut siellä
käyttäytyivät kännipäissään viikonlopun aikana. Respan/ baarin
henkilökuntaan kiinnosti erittäin vähän kuka siellä ravasi ja
kuka oli asukkaana. Onneksi pääsin sunnuntaina takas Wake Up:iin!
Paljon olen hostelleissa reissatessani ollut, mutta toi oli yksi
karmeimmista!
On
muuten pirun hidasta hommaa tehdä job huntingia, kun täällä
työpaikkoja voi etsiä monelta eri sivustolta tai kävellä vaan
paikkoihin ja jättää cv:n. Lisähaastetta hommaan tuo tietysti
englanninkieli sekä töiden laaja tarjonta, kun hakualueena on koko
Australia. Ahdistuin ja turhauduin, kun en tiennyt mistä aloittaa
sen paljoudun keskellä, joten päätin tavata mun kaverin Willin
kahden vuoden tauon jälkeen muutama päivä mun saavuttua Ausseihin.
Hiottiin mun cv ja hakemus kuntoon siinä kahvittelun ääressä.
Niiiiiiiiin paljon nopeampaa, kun on joku natiivipuhuja kääntämässä
ja tarkistamassa! Saatiin niistä tosi hyvät. Tiesittekö muuten,
että pelkästään jo tehdä-verbille on englannin kielessä ”vain”
25 eri käännöstä riippuen lauseyhteydestä? Eipähän tarvinnut
niin paljoa arpoa sanojen kanssa,kun mun tarvitsi vain selittää
Willille, mitä halusin sanoa ja mitä oon tehnyt, ja Will sitten
käänsi mun lauseet fiksuimpaan mahdolliseen muotoon. Käytin
työnhakuun kuudesta kahdesta tuntia päivässä, joten panostin
siihen tosissani. Työpaikkojen nettisivujen tutkimiseen menee
yllättävän paljon aikaa! Kävin yhtenä aamupäivänä viemässä
mun cv:itä muutamiin kahviloihin, koska täällä se on paras tapa,
jos haluaa tehdä töitä hotelli- ja ravintola-alalla. Osasta
paikoista sain suoraan vastauksen, että ei kiitos syystä tai
toisesta ja osaan mun cv otettiin mielellään vastaan, vaikka
sanottiinkin, että nyt ei ole mitään töitä tarjolla. Se on
täällä hyvin yleinen toimintatapa.
Tein
mä onneksi paljon muutakin ensimmäisenä viikkona, vaikka
työnhakuun upposikin ihan kiitettävästi aikaa. Kävin
turreilemassa (kiitos Tiialle tästä sanasta!) Oopperatalolla ja
Bridgellä. Ihmettelemässä muiden turistien kanssa niiden upeutta.
Koska muutaman lisäkilon sain Aasiassa yksipuolisen ruokavalion
vuoksi, kävelin paljon ja joka paikkaan Sydneyssä. Parhaimmillaan
kävelin noin 12 km päivässä, keskimäärin kuutisen kilsaa.
Toinen syy kävelylle oli se, etten yksinkertaisesti halunut maksaa
muutamasta junapysäkistä kolmea neljää euroa per kerta. Käytin
sen rahan yhteen uintikertaan uimahallissa ja niihin pariin
jäätelöpalloon sekä kalliiseen juustoon kaupassa. Kun Sydneyssä
kukoistaa fitness-buumi ,on siellä myös paljon tarjolla ilmaisia
kokeilukertoja punttiksille. Ne pitää vain osata etsiä ja löytää.
Kävin testaamassa yhden Fitness Firstin Premium kuntosaleista ja kun
olisinkin vain tiennyt, että siellä on sauna! Täällä kun on
unisex saunat ja pyyhe päällä ei saanut mennä, niin jäi mulla
sauna sitten välistä uikkareiden ollessa hostellilla. Byääää!
Oli muuten tosi hyvä punttis ja voin lämpimästi suositella!
Tapasin
viikonloppuna muita suomityttöjä muutaman drinkin merkeissä sekä
sunnuntaina suuntasin Blue Mountaisille yhden hostellikaverin kanssa.
Sydneyssä julkinen liikenne maksaa sunnuntaisin vain 2,50 dollaria
ja kulkuvälineitä saa siis käyttää rajattomasti. Normaalisti
piljetti kustantaisi 12 dollaria suunta, koska Blue Mountais on 2h
junamatkan päässä, joten tuli taas säästettyä rahaa. Noustiin
sunnuntaina viiden jälkeen aamulla ylös, että ehdittiin
ensimmäiseen junaan. Trekattiin kaverin kanssa kolme tuntia
yhteensä. Mitkä maisemat! Mikä luonto ja sen vihreys! Mikä soijan
määrä! Mikä nälkä! Mahdollisuuksia trekkaamiseen Blue
Mountainseilla on tunnista monen päivän retkiin, jos mieli tekee!
Varusteet kannattaa kuitenkin olla ensin kunnossa! Kaupungista löytyy
majoitusmahdollisuuksia, retkikauppoja, ruokakauppoja, ravintoloita
ja muuta aktiviteettia, joten kannattaa varata ainakin pari päivää,
kun sinne lähtee. Nyt en voinut kuin puolikkaan päivän siellä
viettää, mutta palaan ehdottomasti takaisin, kun suuntaan Sydneyn
huudeille uudemman kerran.
Seuraava
viikko meni kirjaimellisesti töiden hakemisessa. Olin koneen ääressä
päivittäin noin 6-10h. Poistuin vain pikaisesti vessaan tai syömään
jotakin. Kävin myös viemässä mun cv:itä muutamaan pieneen
kahvilaan Surry Hillsistä. Yhdestä sain muutaman päivän päähän
trialin. Trial-vuoro on täällä tosi yleinen. Sillä testataan
molemmin puolin yhteensopivuutta. Olin puoliksi märkä aamulla, kun
pääsin kahvilalle sinä trial päivänä. Kiitos rankkasateen.
Vedin essun päälle ja ryhdyin hommiin. Olin ihan intopinkeejä ja
luulin trialin menneen hyvin, koska seuraavana päivänä menin
niiden omistaman motellin puolelle tekee siivoushommia. Hyvä, etten
oksentanut, kun näin huoneet. Kuvitelkaa sellainen perus
moottoritien varrella oleva erittäin vanha kulahtanut hotelli
kaikkine pahoine juttuineen. Noh. Aattelin, että yritetään nyt
kuitenkin, että ei se niin paha nyt voinut olla. Oli se; hyvä jos
verhotangot pysyivät paikoillaan, verhojen puhtaudesta ollut
tietoakaan tai petivaatteiden, kokolattiamatot ja seinät olivat
täynnä tahroja sekä välineet, joilla näitä huoneita yritettiin
”siivota” olivat täysin alkeelliset. Niin ja paikan omistaja
vielä sano ennen työvuoron alkua, että pitää olla varovainen ja
katsoa minne koskee. Kuulema löytyy paljon käytettyjä
huumeneuloja, oksennusta, virtsaa, huumeita. Asiakkaitakin sai
kuulema varoa motellin puolella, kun ei tiedetty, että missä
aineissa ne oli. Jep. Hikoilin neljä tuntia kahden muun kanssa
tehden duunit niin hyvin kun pystyin. I was done with that, kun
pääsin lähtemään. Seuraavana päivänä tuli tekstari, etteivät
ottaneet mua töihin. Nähtävästi oli väärin kysellä
työnkuvasta, olla kiinnostunut työhtehtävistä ja palvella
asiakkaita kahvilassa ja motellin puolella. Olin kuulema olltut liian
puhelias. Nyt se naurattaa tietysti, mutta hyvä niin, etten sitä
paikkaa saanut ihan tuon motellin puolen vuoksi. Missä vaiheessa on
ollut huonoa kysyä, että mitä mun pitää tehdä, missä voin
auttaa ja mitä normaaliin työnkuvaan kuuluu? Onko tässä jokin
käänteislogiikka, mitä en ymmärtänyt?
Päätin
kolmannen Aussiviikon maanantaina, että jatkan matkaani. Siitä
kaikesta työmäärästä huolimatta, mitä joka päivä laitoin
työnhakuun en saanut muuta kuin tuon yhden homman. Ostin lentoliput
Brisbaneen keskiyöllä ja rinkan valmiiksi aamua varten. Olin
helpottunut tuosta päätöksestä. Sydney on kaikista kallein paikka
olla ja elää ihan turistinakin, saatika että olla työttömänä
siellä. Sydneyssä kilpailu on muutenkin todella kovaa kaikilla
elämän aloilla ei pelkästään työn puolella. Sydneyssä fitness
buumi oltiin viety aivan uusiin ulottuvuuksiin, mikä näkyi
esimerkiksi kuntosalien hurjalla määrällä sekä mainoksissa.
Sosiaaliset ympyrät ovat todella todella sulkeutuneita ja vaikeita
päästä sisälle. Tuntui myös, että Sydneyssä ei oikeastaan itse
ausseja ollut ollenkaan; 90% ihmisistä on brittejä, toisena tulivat
ranskalaiset ja kolmantena Etelä-Amerikasta tulevat. Pääsin
lentokentälle ja kuulin kaksi tekstiviestin äänimerkkiä. Kahdesta kahvilasta, jonne olin vienyt cv:t, tuli trial
kutsut. Tietysti. Nyt se oli vaan liian myöhäistä. Täällä
Ausseissa, kun ei voi vaan odottaa paria viikkoa työn saamista
backpackerina. Viikkokustannukset hostellissa asuessa on noin 300e
plus muu eläminen siihen päälle