sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Säätöä Singaporessa ja työnhakua Australiassa

Mun 24h transit aika Singaporessa lentojen välillä alkoi sillä, että kävin muiden väliin nukkumaan keskellä yötä kuunnellen poraamista. Sain yllättävän nukuttua ottaen huomioon, että olin aivan jäässä. Kiroan ilmastoinnit. Aamupalaksi pannareita naamaan ja kohti Timon kämppää. Timo lähti töihin ja mä jäin pyykkäämään, katsomaan tavaroita läpi ja pakkaamaan. Saatoin mä nauttia muutaman minuutin pidemmän kuuman suihkunkin siellä ennen kaupungille lähtöä. Mun piti ehtiä heittää paketti postiin, mutta sopivasti unohdin matkakortin kämpille, minkä huomasin vasta, kun olin ottanut ilmaisbussin lähimmälle juna-asemalle. Eikun takas. Arvatkaa vaan, että kirosin ääneen. Postissa oli tietysti jotain teknisiä ongelmia siinä ainoassa postissa, mikä oli tuona päivänä vähän pidempään auki, joten kuljin 5kg paketti mukana ympäri kaupunkia, kun hoidin muita asioita. Kävin Mustafa Centeriin palauttamassa sieltä viime kerralla ostetun usb-jakorasian, joka ei toiminut. Se sain vain mun tietokoneen täysin sekaisin. Ei se palautus onnistunutkaan ihan näppärästi. Sain kolmelle ihmiselle selittää, että ko. vekotin ei toimi enkä halua uutta tillalle, koska mulla ei ole sitä mahdollista palauttaa, jos se onkin rikki, koska en asu Singaporessa. Sain kävellä puol centeriä yhden henksuäijän perässä jonkun esimiehen luo, että saatiin lappu ja allekirjotus, jotta sain rahat ulos. Pikkuhiljaa alko mennä hermo, kun oli fiiilis, että mikään ei tuntunut onnistuvan tuona päivänä. Juoksin sieltä yhteen ostariin ostamaan evästä, vaihtamaan rahaa sekä ostamaan mun ensimmäiset Berkinstockit. Ja taas. Sato kaatamalla. Ei todellakaan ollut mun päivä ei.

Kone Singaporesta Sydneyn oli suhteellisen täynnä. Ihmekkös, kun halvalla pääsi. Mä onnistuin saamaan itselleni oman rivin. Arvatkaa vaan pakkasinko sen viimeisen ja ainoan kerran fleecepeiton rinkkaan ja ruumaan. Nyt olisin sitä kipeästi tarvinnut! Tigerair kehtasi pyytää 15 Singaporen dollaria fleecepeitto vuokrasta! Vedin siinä kaikki mahdolliset vaatteet päälle, mitä oli käsimatkatavaroihin pakannut. Näytin varmaan ihan linnunpelättimeltä, kun oli niin monta erilaista kerrosta paitoja päällä. Vilu oli jaloissa aika kova loppulennosta, vaikka pitkät housut ja villasukat päällä olikin. Ei ollut kiva juttu se. Astuin ulos terminaalista. Hyiiiiiiiiiii! Kylmä tuuli iski vasten kasvoja. Niin, että tervetuloa Sydneyn vasten syksyä! Lentokentältä tulee suora juna keskustaan, joka kustantaa 16 AUD:ta (12€). Enkä sitä todellakaan ollut valmis maksamaan, koska kenttä on niin lähellä keskustaa. Kentältä menee myös paikallisbussi 410 muutaman juna-aseman ohi. Hyppäsin bussiin ilman matkakorttia. Yritin kyllä käteisellä maksaa, muttei onnistunut ja kuski päästi ilmatteeksi tämän matkan. Hyppäsin pois Rockdalen juna-aseman kohdalla, Banksian asema olisi ollut lähempänä. Ostin siitä paikalllisen matkakortin, Opalin, ja hyppäsin junaan. Maksoin matkasta alle neljä dollaria lopulta kentältä keskustaan. Score! Pikasuihku ja sapuska Wake Up- hostellilla ja kävelin suoraan lähimpään Commonwealthin pankkiin luomaan itselleni pankkitiliä ja siitä paikallisen puhelinnumeron Telstran liikkeeseen. Muuta en ehtinyt/ jaksanut melkein kahden vuorokauden valvomisen jälkeen tehdä.

Olin Wake Up- hostellissa ytimessä neljä päivää. Wake Up on ihan rautatieaseman vieressä ja erittäin siisti respasta aina vessoihin asti. Vähän kuin hotelli, mutta joka majoittaa ihmisiä myös dormeihin. Kun aivan ytimessä onpi, on päivähinnat myös korkeat: Dormihuoneesta sänky irtoaa halvimmillaan 40 dollarilla ja kalleimmat huoneet ovat privahuoneita king size vuoteilla, joista saa pulittaa jopa 200 dollaria yöltä! Miinuspuolena pitää sanoa portaiden puute (vain hätäuloskäyntiä varten), koska välillä hissejä sai odottaa jopa 10 minuuttia sekä alakerrassa sijaitseva baari, jonka bassot kuuluivat selvästi vielä neljänteenkin kerrokseen asti! Muuten kaikki oli kyllä ihan hotellitasoa!

Ehdin Aasiassa tottua, että peti löyty vain sisään kävelemällä ja kyselemällä, mutta täällä se ei ihan onnistunutkaan niin. Sain vaihtaa hostellia viikonlopuksia ja vielä Sydneyn halvimpaan hostellimotelliin Captain Cookiin. Voi luoja mikä räkälä! Motelli on sama USA:ssa ja Ausseissa; Vanha rakennus, joka olisi pitänyt vetää maan tasalle aikoja sitten ja rakentaa uudestaan; likaiset koko lattiamatot, jotka eivät olleet nähneet imuria varmaan moneen vuoteen tai ainakaan hyyyyvin pitkään aikaan; ikkuna rikki siinä ainoassa kerroksessa olevassa vessassa, keittiö pommin jäljiltä ja samoin ”olohuone”, jääkaapit vuosi vedet ulos, sänkyjen patjat olivat notkolla ja tyynyyn en edes koskenut sen ollessa täynnä homepilkkuja. Fiilis oli siellä sama kuin olisi ollut lastentarhassa! Niin lapsellisesti ja epäkunnioittavasti muut siellä käyttäytyivät kännipäissään viikonlopun aikana. Respan/ baarin henkilökuntaan kiinnosti erittäin vähän kuka siellä ravasi ja kuka oli asukkaana. Onneksi pääsin sunnuntaina takas Wake Up:iin! Paljon olen hostelleissa reissatessani ollut, mutta toi oli yksi karmeimmista!

On muuten pirun hidasta hommaa tehdä job huntingia, kun täällä työpaikkoja voi etsiä monelta eri sivustolta tai kävellä vaan paikkoihin ja jättää cv:n. Lisähaastetta hommaan tuo tietysti englanninkieli sekä töiden laaja tarjonta, kun hakualueena on koko Australia. Ahdistuin ja turhauduin, kun en tiennyt mistä aloittaa sen paljoudun keskellä, joten päätin tavata mun kaverin Willin kahden vuoden tauon jälkeen muutama päivä mun saavuttua Ausseihin. Hiottiin mun cv ja hakemus kuntoon siinä kahvittelun ääressä. Niiiiiiiiin paljon nopeampaa, kun on joku natiivipuhuja kääntämässä ja tarkistamassa! Saatiin niistä tosi hyvät. Tiesittekö muuten, että pelkästään jo tehdä-verbille on englannin kielessä ”vain” 25 eri käännöstä riippuen lauseyhteydestä? Eipähän tarvinnut niin paljoa arpoa sanojen kanssa,kun mun tarvitsi vain selittää Willille, mitä halusin sanoa ja mitä oon tehnyt, ja Will sitten käänsi mun lauseet fiksuimpaan mahdolliseen muotoon. Käytin työnhakuun kuudesta kahdesta tuntia päivässä, joten panostin siihen tosissani. Työpaikkojen nettisivujen tutkimiseen menee yllättävän paljon aikaa! Kävin yhtenä aamupäivänä viemässä mun cv:itä muutamiin kahviloihin, koska täällä se on paras tapa, jos haluaa tehdä töitä hotelli- ja ravintola-alalla. Osasta paikoista sain suoraan vastauksen, että ei kiitos syystä tai toisesta ja osaan mun cv otettiin mielellään vastaan, vaikka sanottiinkin, että nyt ei ole mitään töitä tarjolla. Se on täällä hyvin yleinen toimintatapa.

Tein mä onneksi paljon muutakin ensimmäisenä viikkona, vaikka työnhakuun upposikin ihan kiitettävästi aikaa. Kävin turreilemassa (kiitos Tiialle tästä sanasta!) Oopperatalolla ja Bridgellä. Ihmettelemässä muiden turistien kanssa niiden upeutta. Koska muutaman lisäkilon sain Aasiassa yksipuolisen ruokavalion vuoksi, kävelin paljon ja joka paikkaan Sydneyssä. Parhaimmillaan kävelin noin 12 km päivässä, keskimäärin kuutisen kilsaa. Toinen syy kävelylle oli se, etten yksinkertaisesti halunut maksaa muutamasta junapysäkistä kolmea neljää euroa per kerta. Käytin sen rahan yhteen uintikertaan uimahallissa ja niihin pariin jäätelöpalloon sekä kalliiseen juustoon kaupassa. Kun Sydneyssä kukoistaa fitness-buumi ,on siellä myös paljon tarjolla ilmaisia kokeilukertoja punttiksille. Ne pitää vain osata etsiä ja löytää. Kävin testaamassa yhden Fitness Firstin Premium kuntosaleista ja kun olisinkin vain tiennyt, että siellä on sauna! Täällä kun on unisex saunat ja pyyhe päällä ei saanut mennä, niin jäi mulla sauna sitten välistä uikkareiden ollessa hostellilla. Byääää! Oli muuten tosi hyvä punttis ja voin lämpimästi suositella!

Tapasin viikonloppuna muita suomityttöjä muutaman drinkin merkeissä sekä sunnuntaina suuntasin Blue Mountaisille yhden hostellikaverin kanssa. Sydneyssä julkinen liikenne maksaa sunnuntaisin vain 2,50 dollaria ja kulkuvälineitä saa siis käyttää rajattomasti. Normaalisti piljetti kustantaisi 12 dollaria suunta, koska Blue Mountais on 2h junamatkan päässä, joten tuli taas säästettyä rahaa. Noustiin sunnuntaina viiden jälkeen aamulla ylös, että ehdittiin ensimmäiseen junaan. Trekattiin kaverin kanssa kolme tuntia yhteensä. Mitkä maisemat! Mikä luonto ja sen vihreys! Mikä soijan määrä! Mikä nälkä! Mahdollisuuksia trekkaamiseen Blue Mountainseilla on tunnista monen päivän retkiin, jos mieli tekee! Varusteet kannattaa kuitenkin olla ensin kunnossa! Kaupungista löytyy majoitusmahdollisuuksia, retkikauppoja, ruokakauppoja, ravintoloita ja muuta aktiviteettia, joten kannattaa varata ainakin pari päivää, kun sinne lähtee. Nyt en voinut kuin puolikkaan päivän siellä viettää, mutta palaan ehdottomasti takaisin, kun suuntaan Sydneyn huudeille uudemman kerran.

Seuraava viikko meni kirjaimellisesti töiden hakemisessa. Olin koneen ääressä päivittäin noin 6-10h. Poistuin vain pikaisesti vessaan tai syömään jotakin. Kävin myös viemässä mun cv:itä muutamaan pieneen kahvilaan Surry Hillsistä. Yhdestä sain muutaman päivän päähän trialin. Trial-vuoro on täällä tosi yleinen. Sillä testataan molemmin puolin yhteensopivuutta. Olin puoliksi märkä aamulla, kun pääsin kahvilalle sinä trial päivänä. Kiitos rankkasateen. Vedin essun päälle ja ryhdyin hommiin. Olin ihan intopinkeejä ja luulin trialin menneen hyvin, koska seuraavana päivänä menin niiden omistaman motellin puolelle tekee siivoushommia. Hyvä, etten oksentanut, kun näin huoneet. Kuvitelkaa sellainen perus moottoritien varrella oleva erittäin vanha kulahtanut hotelli kaikkine pahoine juttuineen. Noh. Aattelin, että yritetään nyt kuitenkin, että ei se niin paha nyt voinut olla. Oli se; hyvä jos verhotangot pysyivät paikoillaan, verhojen puhtaudesta ollut tietoakaan tai petivaatteiden, kokolattiamatot ja seinät olivat täynnä tahroja sekä välineet, joilla näitä huoneita yritettiin ”siivota” olivat täysin alkeelliset. Niin ja paikan omistaja vielä sano ennen työvuoron alkua, että pitää olla varovainen ja katsoa minne koskee. Kuulema löytyy paljon käytettyjä huumeneuloja, oksennusta, virtsaa, huumeita. Asiakkaitakin sai kuulema varoa motellin puolella, kun ei tiedetty, että missä aineissa ne oli. Jep. Hikoilin neljä tuntia kahden muun kanssa tehden duunit niin hyvin kun pystyin. I was done with that, kun pääsin lähtemään. Seuraavana päivänä tuli tekstari, etteivät ottaneet mua töihin. Nähtävästi oli väärin kysellä työnkuvasta, olla kiinnostunut työhtehtävistä ja palvella asiakkaita kahvilassa ja motellin puolella. Olin kuulema olltut liian puhelias. Nyt se naurattaa tietysti, mutta hyvä niin, etten sitä paikkaa saanut ihan tuon motellin puolen vuoksi. Missä vaiheessa on ollut huonoa kysyä, että mitä mun pitää tehdä, missä voin auttaa ja mitä normaaliin työnkuvaan kuuluu? Onko tässä jokin käänteislogiikka, mitä en ymmärtänyt?

Päätin kolmannen Aussiviikon maanantaina, että jatkan matkaani. Siitä kaikesta työmäärästä huolimatta, mitä joka päivä laitoin työnhakuun en saanut muuta kuin tuon yhden homman. Ostin lentoliput Brisbaneen keskiyöllä ja rinkan valmiiksi aamua varten. Olin helpottunut tuosta päätöksestä. Sydney on kaikista kallein paikka olla ja elää ihan turistinakin, saatika että olla työttömänä siellä. Sydneyssä kilpailu on muutenkin todella kovaa kaikilla elämän aloilla ei pelkästään työn puolella. Sydneyssä fitness buumi oltiin viety aivan uusiin ulottuvuuksiin, mikä näkyi esimerkiksi kuntosalien hurjalla määrällä sekä mainoksissa. Sosiaaliset ympyrät ovat todella todella sulkeutuneita ja vaikeita päästä sisälle. Tuntui myös, että Sydneyssä ei oikeastaan itse ausseja ollut ollenkaan; 90% ihmisistä on brittejä, toisena tulivat ranskalaiset ja kolmantena Etelä-Amerikasta tulevat. Pääsin lentokentälle ja kuulin kaksi tekstiviestin äänimerkkiä. Kahdesta kahvilasta, jonne olin vienyt cv:t, tuli trial kutsut. Tietysti. Nyt se oli vaan liian myöhäistä. Täällä Ausseissa, kun ei voi vaan odottaa paria viikkoa työn saamista backpackerina. Viikkokustannukset hostellissa asuessa on noin 300e plus muu eläminen siihen päälle