Huhtikuu

Ensimmäiset pari viikkoa meni oikeastaan siinä, että istuin jälleen kerran taas kirjastossa koneen ääressä ja etsin mahdollisia piilo työpaikkoja(kin), hakemuksia viedessä kahviloihin sekä farmeja läpi soitellessa. Työnhausta tekee haastavaksi sen esim kahviloihin töihin hakiessa, että hakemus pitää saada vietyä esimiehelle asti ja oikeaaan aikaan. Hakemuksia on turha viedä heti aamusta kiireisimpään aikaan (klo 6-8) tai vastaavasti lounasaikaan (klo 10-13). Siinä ei paljoa aikaa jää hakemusten viennille, kun suurin osa kahviloista menee kiinni viimeistään klo 15 ja esimiehet lähtevät helposti kotiin ennen tuota aikaa.

Kävin myös kuntosalilla monesti ja uimassakin muutamassa sisähallissa. Isoissa kaupungeissa pystyy vähän jekuttamalla saamaan ilmaisia käyntejä eri punttisaleille, kun täällä punttisketjuja on useampia. Monet saleista antavat 1-3 päivän ilmaisia trialeja, että mahdollinen asiakas pääsee tutustumaan ko. punttisaliin ennen kuukausisitoutumista, kun pystyy uskottavasti olemaan todella kiinnostunut ko. salista. Vinkkinä voin sanoa, että Good Life gymeja kannattaa välttää. Lupaavat antaa 5 päivän ilmasen trialin, mutta oikeasti antavat hyvin nihkeästi edes yhden kerran käydä. Ja mikä puhelu – ja sähköpostipommitus siitä seuraa! Ymmärrän, että kilpailu on silläkin alalla kovaa, mutta monta puhelua yhden päivän aikana on jo liikaa. Jouduin itse blokkaamaan kaikki tiedot. Olisin ollut jopa valmis ostamaan jäsenyyden heille, mutta tuon liiallisen agressiivisuuden takia jätin välin. Onhan se tietysti moraalisesti hieman väärin käyttää punttiksia hyväksi ilmaiskertoja muodossa, mutta backpackerina nuo ilmaiset liikuntamahdollisuudet eivät ole kovin hääppöset. Ja ei, musta ei tule juoksuharrastajaa ei sitten milllään. Brisbanen Botanic Gardenin kyljessä on hieno uusi punttis sekä uima-allas, jos uimaan tekee treenin jälkeen mieli ja sinne suunnalle eksyy. Toinen, missä kävin oli Spring Hills Pools. Se on Brisbanen vanhin ulko- / sisäuima-allas, mikä on rakennettu rakennuksen sisälle keskelle. Hyvin rauhallinen ja pieni. Siellä on vain kolme rataa ja sain itselleni oman radan tuona päivänä, kun kävin polskimassa. Ihastuin täysin tämän paikan pukukoppeihin, jotka oli rakennettu itse altaan ympärille. Niissä oli puiset ovet, jotka oli maalattu eri pastellisävyin. Aika ihana.

Olen täällä ollessani myös kärsinyt migreeneistä jopa useammin kuin Suomessa, joten päätin lähteä kokeilemaan meditointia Brisbanen kaupungin kirjastoon yhtenä tiistaina. Kovasti yritin rauhoittaa mieleltäni ja kai siinä joten kuten onnistuinkin, vaikka shakrat ja muut menivätkin täysin ohi. :D Ajattelin, että jos saisin stressitason laskettua ja venyttelisin enemmän, kärsisin myös vähemmän päänsäryistä. Olin hiukan epäilevän tunnin jälkeen, koska olisin halunut tuloksia heti. Ei se meditaation kanssa niin mene! On yllättävän vaikeaa olla ajattelematta TÄYSIN YHTÄÄN MITÄÄN 45 minuuttia, kun ajatukset juoksevat tuhatta ja sataa. Kokeilepa itse edes 5 minuuttia. Aika vaikeaa, vai mitä? Niitä ajatuksia ja mietteitä vaan kumpuaa, vaikka kuinka yrität vain keskittyä sisään- ja uloshengitykseen.

Lähdettiin pääsiäisperjantaina porukalla (mä, kaveri Daniel, sen tyttöystävä Jodie sekä Daniel sisko ja äiti) käymään Moretonin- saarella veneellä. Moreton on pienempi versio Fraiserista. Moretonilla pystyy myös yöpymään ja tekemään samoja asioista kuin Fraiserilla (kun on sitä kahisevaa). Moreton on myös tunnettu veneen hylyistä, jotka nojaavat rantaviivassa. Kello soi tuona aamuna 5am eli siihen kylmimpään aikaan. Hyyyyyyr! Meikä istu pipo päässä autossa ja hampaat vaan kalisi toisiaan vasten. Kiitokset tästä Danielille. Myös Jodie olisi mielellään nukkunut pidempään, joten meistä ei kauheasti ollut seuraa autossa. Musta on muuten aika huvittavaa, että tosi moni aussi kyllä omistaa jos minkä näköisen veneen, muttei osaa sitten ajaa niitä. Niin kuin Danielin äiti näin yhtenä esimerkkinä. Vene veteen peräkärrystä, auto parkkiin, eväät mukaan ja ulapalle! Siinä sai taas muutaman kylmän suolaroiskeen naamalle, kun istuttiin Jodien kanssa veneen taka-osassa. Oma vika. :D Matka Moretonille kesti noin tunti-puoltoista. Heivattiin ankkuri veteen ja mentiin rantaan. On muuten helkutin raskasta kiivetä isoa jyrkkää (60 astetta) hiekkadyyniä ylöspäin, kun jokaisella askelmalla jalat vajoaa 20 senttiä hiekan syvyyksiin ja tuut myös saman verran alaspäin, vaikka suunta onkin ylöspäin. Ja aurinkohan porotti tässä vaiheessa jo oikein kivasti. Kävin myös pulahtamassa mereen, mitä en normaalisti tee, vaikka rannalla vietänkin välillä aikaa. Oli PIENESTI vilppeettä uida siinä avomeressä. Kylmät merivirrat ja kalojen vähyys sai mut kiipeämään aika nopeasti takas veneeseen. Totesin myös, että vaikka vain snorklasin, että kyllä ne hylyt on paaaaaaaaaaaaaljon kivempia, kun niistä ottaa kauempaa kuvia sen sijaan, että snorklaisin / sukeltaisin niiden vieressä. Jouduin monta kertaa vetämään ihan kunnolla happea ja rauhottamaan itseäni tuona pienenä snorklaushetkenä, etten olisi joutunut pakokauhun valtaan. Danielin äiti oli varannut meille kunnon eväät! Oliiveja, neljää erilaista juustoa, keksiä, makkaraa ja hedelmiä! Kyllä kelepasi! Kun päästiin takas, aika nopeasti kaikki meni ”päikkäreille”, jotka venyivät lopulta koko loppunillan ja yön pituiksiksi. Päivä merellä vie voimat! :D Kävin lauantaina Eat Street Marketeilla herkuttelemassa ja ostin salmiakkia Ruotsalaisesta karkkikaupasta, mistä maksoin aika pienen omaisuuden! Tulee ihan vesi kielelle, kun ajattelenkin hyvää salmiakkia! Naaaam!

Kävin seuraavana viikonloppuna katsomassa upean sirkusaiheisen Model Citiziden- performansin Qpac:issa yhden toisen suomalaisen kanssa. Se oli miksaus teatteria ja erilaisia sirkustemppuja- ja välineitä. Teki mieli päästä takaisin sirkustunneille itsekin. Tykkäsin tosi kovasti esityksestä ja olisin voinut sitä katsoa, vaikka koko loppuillan. Esiintyjät saivat kaiken näyttämään niin helpoilta (vaikka todellisuudessa takana on aivan mielettömän kova treeni) ja temput tehtiin vielä ilman minkäänlaisia turvaköysiä, välillä kymmenenkin metrin korkeudessa, ni kyllä siinä välillä nousi hikikarpaloita otsaan esiintyjien puolesta. Annoin itselleni luvan höllötä tuon yhden illan työn hausta. Kannatti!

Sunnuntaina sitten pakkasin kimpsut ja kampsut. Lähdin tekemään wwoof:ingia eli suomeksi vapaaehtoistöitä Agnes Wateriin majoitusta ja ruokaa vastaan yhdelle tutun tutulle. Kirjasin itseni yhdelle liftaus / share a ride-sivustolle ja niin pääsin Brisbanesta Bundabergiin autolla 20 dollarilla kalliin bussin sijaan. Bussi olisi maksanut noin 100 dollaria. More less. En nyt jaksa tarkistaa tarkkaa hintaa, mutta huomattavasti kalliimpi vaihtoehto joka tapauksessa. Mulla oli ihan huippuihmiset jakamassa tätä ”liftaus” matkaa enkä niitä ihmisiä ole sen koommin nähnyt, koska jokainen matkasi eri paikkaan. Olin sitten varannut bussin välille Bundaberg – Agnes Water. Olisinhan mä ehtinyt siihen bussiin, jos olisin ollut oikeassa paikassa sitä venaamassa. Sain sähköpostiviestissä eri tiedon kuin, mitä bussifirman sivuilla luki. Kyllä siinä kohtaa tuli itku, kun olin matkustanut klo 10:stä asti, maksanut suht kalliin bussilipun, ja kello oli tässä vaiheessa kahdeksan illalla. Ei se auttanut muu kuin kysyä parilta poijaalta siinä parkkipaikalla, että onko heillä mitään tietoa bussista tai autosta, joka suuntaisi tänään vielä kohti Agnes Wateria. He sanoivat lähtevänsä sinne aamulla. Ja mullahan tietysti oli akku loppumassa tässä vaiheessa. Great. Toisella bussiyhtiöllä onneksi meni vielä myöhäinen bussi Agnes Wateriin, jota sain odottaa mäkkärissä kolme tuntia. Sain onneksi vähän torkuttua rinkkaa vasten. Bussi oli itsessään ihan jees, mutta se jätti mut 25 km päähän koko Agnes Waterista. Mun wwoof:ing isäntä sai onneksi järjestettyä mulle kyydityksen ihan kotiovelle asti keskellä yötä yhden jälkeen.

Se isäntä asui siellä poikansa kanssa. Ne omisti hevosen, ponin, kymmenen kanaa ja kolme koiraa sekä ison alueen maata. En paljoa niihin elukoihin jaksanut kiinnittää huomiota siinä keskellä yötä, vaikka kirjaimellisesti etupihalla olivatkin. Kävin suihkussa ja menin nukkumaan. Nukuinkin sitten melkein puoleen päivään. Uuuuppps. :D Tein siellä neljä päivää töitä klo 8-12, kunnes päätin, että lähden takaisin Brisbaneen. Miksi näin? Suurin syy äkkinäiseen lähtöön oli se, että tämä ko. isäntä olisi halunut muutakin kuin vain työsuhteen.

Asuin myös kylästä 3km eikä mulla ollut edes pyörää käytössä, joten olin siellä aika eristyksissä ilman minkäänlaisia sosiaalisia kontakteja. Ruokaakaan ei juuri ollut, joten söin suklaa ja pähkinävarastoni tyhjäksi. Päivät tuntui myös erittäin pitkiltä ja tylsiltä, koska itse talolla ei ollut juurikaan tekemistä. Noina muutamana päivänä tein töitä enempi ihan vain sen takia, että olisi ollut jotain tekemistä. Ostin bussilipun Brisbaneen perjantaiksi.

Kävin torstaina päivällä moikkaamassa kenguruita läheisessä sanctuaryssa. Paikka pelastaa orvoksi joutuneita kenguruita ja päästää ne takaisin luontoon, vaikkakin hieman ehdollistuneena ihmisiin. Lääkitsevät, ruokitsevat ja jopa rakentavat omat ”pussit” näille pienille (ja isoimmillekin) kenguille, jotta ne tuntisivat hoivan. Välillä ne saattavat kuulema olla neljäkin päivää ”kadoksissa”, mutta se on täysin normaalia. Kengurut siis saavat kulkea alueella vapaasti, joten ne saavat menevät ja tulevat omia aikojaan. Ne kuitenkin tietävät, että niiden suurta herkkua, bataattia, on tarjolla vierailoijen käsistä, jos osuvat oikeaan aikaan talon nurkille. Oli upeaa nähdä taas nämä eläimet läheltä sekä oppia paljon oppia uutta niiden (uhanalaisesta) tilanteesta. Australiassa niin kuin muuallakin maailmassa luontoa tuhotaan ja tilaa raivataan, jotta lehmille saadaan lisää laiduntilaa. Australia kun alkaa myymään naudan lihaa Kiinaan ja tavoitteena on kasvattaa kiinalaisten lihansyöntiä...! Ja puhtaasti taloudellisista syistä, mikä on täysin älytöntä. Täällä Australiassa se tarkoittaa sitä, että monet eläimet mm. kengurut, koalat ja muut Austalian eläimet kuolevat sukupuuttoon, koska niiden eläintila tuhotaan. Paikanpitäjä pariskunnasta ei tuossa kylässä paikallisista tykkää kuulema kukaan, koska muut näkevät kengurut vain vihollisina ja agressiivisina raakalaisina. Pariskunta on kuitenkin täysin omistautunut tämän upean eläimen suojelulle. Iso peukutus!!! He mm. heräävät JOKA YÖ syöttämään pienempiä poikasia kahden tunnin välein ja he ovat tehneet näin jo viimesen 20 vuoden ajan (jos en ihan väärin muista). Kuinka moni meistä pystyisi samaan?

Perjantai-aamu tuli vihdoin ja huokasin helpotuksesta. Pääsin pois. Rinkan olin pakannut edellisenä päivänä ja täysin valmiiksi. Isännelle jouduin hieman puhumaan palturia lähtöni syystä, kun en halunut tilannetta monimutkistaa itselleni. Aamu oli tosi kylmä, mutta aurinkoinen. Sain paikallisesta leipomosta tuoreen juustokinkkukroisantinkin matkaevääksi. Bussi kesti tulla noin 12h Agnes Waterista Brisbaneen, koska bussi pysähtyi matkalla eri paikoissa noukkimassa ihmisiä kyytiin ja kuskin piti myös pitää lakisääteiset tauot. Toivoin todella kokemuksen olevan täysin päinvastainen, kuin mitä se oikeasti oli, kun Agnes Wateriin lähdin. Halusin tehdä jotakin järkevää töiden haun ohessa. ”Opin” taas kerran, että olisi pitänyt kuunnella sydäntä (montako kertaa pitää hakata päätä seinään :D )Tuona edellisenä viikonloppuna ennen lähtöä tunsin, että jokin ei ole nyt ihan kohdallaan. Oli sellainen intuitio. Mututuntuma. Ajattelin, niin kuin jokaisella edellisellä kerralla aiemminkin tuntiessani samanlaisen fiiliksen, että se fiilis varmasti muuttuu vielä. Ei se muutu. Piste. Olin tuhlannut matkustamiseen tässä vaiheessa noin 200e ja neljä hyvää päivää töiden haussa. Olin tosi kiitollinen kuitenkin lopulta siitä, että pääsin pois ja mulla oli katto pään päällä Brisbanessa.