Kesäkuuta; Jännistystä ja kuvauksia

Tässä kaiken keskellä odotin vastausta Suomesta siitä, että onnistuuko koulun vaihto. Stressasin, turhauduin ja itkin monet kerrat, kun en tiennyt, että onnistuuko tämä koko homma ollenkaan ja jouduin olemaan sen vuoksi ns. jatkuvassa stand by-tilassa. Pitää lopulta todeta, että PERHOn koulu on kyllä uskomaton. Ottivat mut ihan etänä opiskelijaksi, että saan suoritettua matkailuvirkailijan tutkintoni loppuun ulkomailla. Ikinä ole mua nähneet ja paperihommat saatiin kuntoon iskän suurella avustuksella. Kiitos iskä! <3 Ihmeellinen tuo Suomen koulujärjestelmä. :D Olen siitä erittäin kiitollinen. Montako muuta maata ja / tai koulua tiedätte, missä tällainen onnistuu? Olin toki ollut Perhoon jo yhteydessä ennen reissuun lähtöä, koska tiesin, että mahdollisuus työharjoittelun tekoon Australiassa kuitenkin olisi ja tiesin kehen ottaa yhteyttä koulussa, jos tilaisuus tulisi. Hain jatkuvasti töitä niin Brisbanesta kuin muualtakin Australiasta vahvistusta odotellessa. Sainkin työtarjouksia, mutta en pystynyt niihin kolmeksi kuukaudeksi sitoutumaan juurikin tämän tilanteen vuoksi. Olisin saanut töitä outbackista yhdestä juhlapalvelupaikasta, farmilta sekä Melbournesta promoottorina. Päätin kuitenkin, että työharjoittelu oli tärkeämpi, vaikka maksoinkin elämisen tuolta ”odotusajalta” säästöistäni sekä menetän kolmen kuukauden palkan Australian päässä. Onko tämä odottaminen ja tulevien palkkojen ”menetys” kaiken arvoista? Näen sen työharjoitteluni lopuksi.

Brisbanen Strike-viihdekeskuksessa on mahdollisuus keilailuun, escape roomeihin, laser tagiin sekä karaokeen seitsemän päivää viikossa. Muutama suomalainen olivat varanneet vaikeimman escape roomin maanantaiksi. En ollut ikinä sellaista kokeillut, joten lähdin mukaan. Meillä oli rikosaiheinen huone, missä erilaisten numerolukkojen yhdistelmillä päästiin eteenpäin. Aikamoista säätöä se oli, kun viisi ihmistä yrittää pohtia, miettiä sekä sanoa omia ideoitaan ja ajatuksiaan ääneen ratkaisuista pikkuruisissa huoneissa. :D Muutaman kerran jouduttiin turvautumaan ”vihjeisiin” ja päästiin lopulta ajan sallimassa rajassa ulos. Meidän kohdalla oli kuitenkin firman puolelta tapahtunut kämmi. Nämä numerokoodilukot olivat osittain väärissä laatikoissa ja avasivat väärät vihjeet (boksit ja hyllyt). Meillä jäi sen vuoksi avaamatta yksi laatikko kokonaan ja menetettiin paljon aikaa heti alussa, vaikka tiedettiin vastaus, mutta numerolukko ohjasi väärään boksiin ja vihjeeseen. Jäi vähän huono maku, kun työntekijä ei edes pahoitellut asiaa siinä tilanteessa, vaikka ko. henkilö oli vastussa asiasta. Kävelin tiskille ja kerroin, mitä oli tapahtunut. Saatiin uusi escape room seuraavalle päivälle ilmatteeksi (johon en itse tosin päässyt enää osallistumaan). Täällä, jos missä kannattaa aina valittaa ja antaa palautetta, koska hyvän asiakaspalvelukokemuksen luominen on täällä ihan eri sfvääreissä kuin Suomessa. Ainakin isoissa kaupungeissa, missä kilpailua eri yritysten kesken on TODELLA paljon. Myöskään nämä ”kokemukset” kun eivät Australiassa ole mitään halpoja. Escape room oli 80 dollaria ja yksi kierros keilailua (ei tunti niin kuin Suomessa) maksaa 17 dollaria / nassu tuossa kyseissä lafkassa.

Aloitin lopulta työharjoittelun Riverlifella 9.6 perjantaina seitsemän viikon odottelun jälkeen. Ensimmäisenä päivänä siivosin yleisiä tiloja aamusta, kävin melomassa kajakilla alkuiltapäivästä, kokeilemassa abseilingiä sekä loppupäivästä vielä kalliokiipeilemässä. Aika normi työharjoittelun alotuspäivä vai mitä? :P Pian huomasin, että työ on paljon monipuolisempaa kuin mitä ajattelin. Olen saanut ensimmäisen kuukauden aikana monta uutta titteliä, mutta miten ihmeessä mahdutan ne kaikki CV:hen, kun joku kysyy, että mitä oikein tein siellä! :D Olen mm. barista, kokki, siivoja, sihteeri, puhelinpalvelija, infopiste, assistentti, vastaanottovirkailija, buukkaaja, turvallisuusohjaaja, pyörien ja rullaluistimien yleishuoltaja...ihan näin muutaman mainitakseni. Paljon olen ensimmäisen kuukauden aikana oppinut uutta erilaisten toimintatapojen muodossa niin front deskissä kuin aktiviteettiohjaajien keskenkin. Olen oppinut uuden varaus- ja kassajärjestelmän, tekemään varauksia puhelimitse, voucherien- ja lahjakorttien teon, kymmenen erilaisen kahvin tekotaidon, grillaamaan erilaisia lihoja, pitämään turvallisuud briefingit melontaan ja segwaylle, laittamaan kalliokiipeilyvälineet valmiiksi ja tarkastamaan niiden oikeanlaisen päällelaiton ja käytön, pyörien ja rullaluistimien huollon, ympäristön tuntemuksen (niin pyöräilyreitit kuin turistinähtävyydetkin)...jotain varmasti unohtui itse työtehtävistä, mutta olen oppinut myös paljon kärsivällisyyttä ja ihmistuntemusta ensimmäisen kuukauden aikana. Kärsivällisyyttä siitä syystä, että Ausseilla on kovin erilaiset standardit, mitä tulee siivoustasoon ja työmoraaliin sekä niiden vaikutuksesta puhtaaseen myyntiin, työtehoon ja asioiden hoitamiseen. Monet kerrat ollaan kirottu toisen työharjoittelijan kanssa sitä, että täällä tehdään asiat eurooppalaisittain hyvinkin puolihuolimattomasti välillä ja todetaan vain keposasti, että ”It's totally fine. Don't worry about it.” Hieman on vienyt aikaa tottua siihen, että täällä ei tehdä yhtään enempää töitä kuin ei ole pakko. Jos pikkurilliäkään ei ole pakko nostaa pöydältä, jätetään sekin tekemättä. Viehän tuollainen liike hurjasti voimia. Ehkä hieman kärjistetty, mutta niin täysin totta!

Tapasin tuolla viikolla myös aivan ihastuttavan suomalaisen pariskunnan, Kaisan ja Ossin. Ovat kolme vuotta kiertämässä maailmaa. Yhdessä! Hui! Aika upeaa ja pistää varmasti myös parisuhteen monta kertaa koetukselle. Ei sitä ihan tosta noin vaan lähden kolmeksi vuodeksi. Tai no what to hell! :D Ovat mun kanss suurin piirtein saman ikäsiä. Tultiin todella helposti juttuun ja paljon vaihdettiin heti matkavinkkejä keilaamisen lomassa. Käytiin kans sunnuntaina paikallisella kirpputorilla metsästämässä heille talvivaatteita. Kaisa ja Ossi kun suuntasivat pian Uuteen-Seelantiin Aussi-visan mennessä umpeen. Lähdettiin kirppiksen jälkeen ns. pubi kierrokselle West Endiin, kun oli niin nätti ja lämmin päivä. Löydettiinkin muutama erinomainen pieni paikka ja päädyttiin ns. kujapubiin sekä syömään turkkilaista päivän päätteeksi. Mulla oli myös oikein luksusolosuhteet seuraavat kaksi viikkoa asunnossa, jossa olin. Vuokranantaja kun lähti reissuun ja sain pitää kämpän itselläni koko sen ajan ilman muita ihmisiä. Sain jättää tiskit seuraavaan päivään, olla petaamatta sänkyä ja tanssia ympäri asuntoa ilman, että kukaan kiinnitti minkäänlaista huomiota. Ja mikä hiljaisuus ja rauha! Teki aika kutaa. Ei sillä, että mulla vapaa-aikaa olisi juuri ollut, kun tein töitä tavalla tai toisella joka päivä; ellen ollut työharjoittelussa, olin vuokrafirmojen kautta keikkatöissä.

Erään työharjoittelupäivän päätteeksi pomo kysy multa, että haluaisinko tulla seuraavana päivänä aikasemmin töihin. ”Pahaa” aavistamatta sitten lompsin aamulla silmät ummessa duuniin. Kello oli 6.30 aamulla, joten oli HIEMAN vilppee keli (+6 C). Saatiin me sentään sortsit ja toppi pitää päällä, kun kyseessä oli ”lämpimän kesäpäivän kuvaukset.” Kajakit veteen ja kohta Story Bridgeä. Kuvattiin uusia kuvia Tourism Australialle. Kuvaukset oli tosi hauskat ja haastavatkin, kun melottiin edestakaisin vastavirtaan tietyssä kulmassa uudestaan ja uudestaan. Jatkuva hymyileminen kahden tunnin ajan on muuten kovaa työtä, kun sen pitää näyttää aidolta ja spontaanilta. Näitä peruspäiviä täällä työharjoittelussa. Viikko tästä eteenpäin niin taas oli edessä kuvaukset. Näistä jopa tiesin pari päivää etukäteen! Sain valmistautua henkisesti. Tällä kertaa se oli live-lähetys Chanel 10:lle. Totesin aamulla työkavereillle, että mä avustan kyllä minkä voin välineiden kanssa ja muuta, mutta tv-kameran eteen en mene. Hyvä! Laitan rullaluistimet jalkaan ja tuu kuvattavaksi. Eiku. :D Rullaluistimilla olosta sellaset yli kymmenen vuotta...pidin vaan sormia ristissä, etten olisi kaatunut. Yks juhlapuolen työharjoittelija oli samassa tilanteessa, joten haastettiin toisemme ja päädyttiin suoraan lähetykseen räpiköimään vääränkokoisilla rullaluistimilla ja hymyilemään leveästi. No onpahan tullut nolattua nyt itsensä sitten ihan kansallisessa suorassa tv-lähetyksessä! Kuvaussessio oli kuitenkin tosi kiva ja siitä jäi hyvät muistot, kun meni sen oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Vallan normipäivä taas. En ikinä tiedä, mitä päädyn tekemään ja mitä tapahtuu, kun menen työharjoitteluun. Se siinä parasta onkin. Tehdään paljon asioita spontaanisti ja välillä jopa tiedetään asioista etukäteen. :D

Saman viikon perjantaina yhdellä pitkäaikaisella työntekijällä oli myös viimeinen työpäivä. Riverlifella on tapana, että viimeisenä päivänä työntekijät heitetään jokeen. May oli hyvin valmistautunut, sortsit ja superwoman uikkarit päällä valmiina koitokseen. Saatettiin tästä tapahtumasta ottaa MUUTAMA videopätkäkin muistoksikin. Yksi meidän ohjaajista oli myös toiminut salaisena leipurina ja valmistanut tobleronesuklaapähkinävoi-juustokakun. AIVAN SAIRAAAAAAAAAAAAAAAAN HYVÄÄ! Todettiin naisporukalla vaan tälle meidän ohjaaja herralle, että voisi taikoa noita juustokakkuja jääkaappiin vähän useammin. Sanotaan vaikka joka perjantai..? Kakku oli todella makeaa, mutta hiljalleen koko kakku päivän aikana kuitenkin kummallisesti katosi...kiva erilainen perjantai-päivä työharjoittelussa, vaikka Mayn vika päivä olikin. May lähinnä keskittyi kaikkeen muuhun kuin töiden tekoon jostain kumman syystä tuona päivänä...niin kuin me muutkin (kakun syöntiin ja viimeisten hetkien kuvaamiseen). May oli sellanen hippi-rasavilli-tyyppi, jota jokainen meistä jäi kaipaamaan.