Voi
sitä aamuhäslingin määrää, vaikka olin pakannutkin suurimman
osan valmiiksi. Pakkasin loput tavarat, vein roskat, pikasöin
aamupalan, tilasin uberin ja hyvästelin kämppikset. Niitä naisia
jäi kyllä ikävä! Ja sillä uberillahan kuljin vain 800 metrin
matkan, mutta totesin, että ei oo intoa hikoilla aamuauringossa
ruuhka-aikaan 25kg kanssa ennen kuin on päässyt edes kentälle
asti. Brisbanen lentokentälle vievä juna on ihan pirun kallis 19
AUD, mutta ei auttanut muu kuin maksaa. Kentällä ei automaatti
check-in masiinat eivät löytäneet mun lippua. Pieni hiki nousi
pintaan tiskilläkin, kun virkailijan piti jonnekin soitella siitä
mun lipusta. Ehdin vielä syömään ison annoksen sushiakin ennen
turvatarkastusta. Siellä sitten sain vaihtaa jonoa muutamaan
kertaan, kun näyttötaulu tietysti osoitti mut sellaiseen jonoon,
jossa jotakin miestä tutkittiin ihan niinkin paljon, että poliisit
tulivat paikalle. Mulla alko mennä hermo ihan vain sen vuoksi, että
kukaan ei antanut edes noin about aikaa siihen, että kuinka kauan
siihen tutkintaan meni ja jonoahan en ihan tosta noin vaan voinut
vaihtaa, kun jokaiseen jonoon lappasi koko ajan lisää porukkaa.
Vaihdoin sitten toiseen jonoon lopulta. Ja sama juttu. Alkoivat
penkomaan jonkun matkustajan tavaroita läpi. Tottakai. :D Ei paljoa
naurattanut siinä tilanteessa, kun oli nälkä, kuuma ja hyvin
väsynyt lyhyiden unien vuoksi.
Lento
nro 1 (8,5h) lähti kohti Singaporea. Taisin siinä muutaman hassun
hetken jopa nukkua, vaikka enempi se aika taisi mennä uusimman
Pirates of the Caribbeanin ja muiden leffojen katselun merkeissä.
Mulla oli vaihtoaikaa Singaporessa noin neljä tuntia, josta meni
noin tunti siihen, että sain checkattua itseni sisään seuraavalle
kahdelle lennolle firman tiskillä. Virkailija oli kovin avulias
siinä, kun vensklattiin mun istumapaikkaa. Ensiksi sen piti olla
koneen takaosassa, koska JOS jotain käy on tilastollisesti suurempi
todennäköisyys selvitä hengissä. Ajatus rauhoittaa, vaikka
kokeneeksi matkailijaksi voisin ehkäpä itseäni kutsua, lentäminen
pelottaa silti jossain määrin. Halusin myös käytäväpaikan,
koska siitä pääsee vessaan helposti (ja muut ei kehtaa pyytää
sinne pääsyä, jos itse nukkuu) ja pääsen jalottelemaan (mun
nilkka vihottelee välillä vieläkin) just niin paljon kun on
tarvetta. Ja kappas vielä löytyi hyvä käytäväpaikka. Koska
aikaa mulla oli vielä runsaasti, yritin löytää itselleni
lepotilan. Kävelinkin toiseen päähän terminaalia vain
todetakseni, että koko lepoalueen oli vallannut ryhmä intialaisia
meluisine lapsineen. Vaikka ko. paikassa pitäisi olla aika lailla
hiljaa. Noo sanotaanko, että KUKAAN ei sillä alueella
nukkunut.Totesin itselleni siinä hetkessä, että taitaa jäädä
unet saamatta ja kävelin lopulta takaisin saman kartan luo ja samaan
pisteeseen, mistä olin lähtenytkin. Mussutin smoothieta naamaan
paikallisesta smoothie baarista ja yritin uudemman kerran. Tulipahan
käveltyä se kilometri terminaalissa yhteensä, kun toisen kerran
menin lepopaikkaan. Olivat lähtenee! Jesh! Silmälaput silmille,
korvatulpat korviin ja herätys tarpeeksi kovalle puhelimesta. Sain
nukuttua 40 minuuttia. Ja sikeästi. Aika kutaa!
Lento
nro 2 (12h) lähti Frankfurtiin. Pakko tähän väliin ihmetellä,
että mikä IHMEEN HINKU ihmisillä on aina istumaan sinne
lentokoneeseen niin, että jonoa on yli 50 metriä siinä
lähtöportilla (mittasin tämän suhteellisesti askelmäärällä
ajankulukseni). Ja ensimmäisenä pitää tietysti olla, vaikka
istuisi etuosassa! Aina yhtä viihdyttävää. Mä lähden yleensä
siinä vaiheessa vasta vessaan, kun puolet ihmisistä on mennyt läpi.
Ja luulisi, että 12h lennolla sitä ehtisi istua aivan tarpeeksi! :D
Kuuntelin sitten 12h vessanvetoa. En laskenut, että kyseisessä
lentokonemallissa sijaitsisi kuusi vessaa takana sen kolmen neljän
sijaan. Koneen takaosa oli myös joku lasten osasto selkeesti. Laskin
yhteensä yli 15 alle 14 vuotiasta kahdeksalla penkkirivillä.
Suurinosa oli tietysti niitä täysin pieniä ja erittäin huutavia
malleja. En sitten nukkunut tuolla lennolla silmäystäkään. Ihan
kuin sitä unta olisin tarvinnut 16 h valveilla olon jälkeen.
Frankfurtin
lentokentällä sain sentään torkahdettua hetken viimeistä lentoa
odotellessa. Oli TODELLA HASSU fiilis kävellä hakemaan rinkkaa
Helsinki-Vantaalla. Tajuta, että kaikki ympärillä itse asiassa
ymmärtävät, mitä sanot. Brisbanessa kun tottui siihen, että ihan
sama mitä sanoit suomeksi, kukaan ei ympärillä ymmärtänyt
yhtään. Kylmä tuulikin oli, vaikka oli muka olevinaan lämmin
päivä, kun astuin ulos terminaalista. Oli kuitenkin kivaa nähdä
iskä, hypätä tuttuun autoon ja huristella kohti kotia. Ensimmäinen
kummastus iski Prismassa. Mitkä määrät valikoimia! Missä tahansa
osastolla! Prismoissa on paljon laajempi kasvis-, vihannes- ja
hedelmävalikoima kuin Brisbanen suurimmassa keskustassa
sijaitsevassa marketissa. Riverlifen pomolle otin myös kuvan meidän
suomalaisten jukurttivalikoimasta, koska hän ei halunut sitä
millään uskoa, kun asiasta olin kertonut. Täällä kun on muutama
hassu firma, jotka tuottavat pienet valikoimat jukurtteja, juustoja
ja muita maitotuotteita. Facebook ryhmässä yhdessä aina
ihastellaan, mitä on tullut valikoimiin: Piimää ja skyr-rahkojakin
jopa löytyy! Kunnon ruisleipää täältä ei saa, jollei itse osta
terveyskaupasta ruisjauhoja ja ala leipomishommiin. Jaksoin mä kaks
tuntia olla hereillä ensimmäisenä päivänä ennen kuin nukahdin.
Nukuinkin sitten 13h putkeen. Sohvalla. En edes vaivautunut omaan
sänkyyn. :D
Eka
viikko meni ihan humps vaan! Purin sunnuntaina rinkan enkä ollut
tajunnut kuinka hirveä määrä vaatteita mulla oli mukana ennen
kuin sain ne yhteen läjään lattialle. Kai sitä matkan päällä
kerääntyy väistämättä. Varsinkin kun mulla piti olla erikseen
tarjoiluvaatteet, aktiviteetteihin sopivat vaatteet (Riverlifelle)
sekä kylmälle ja lämpimälle säälle sopivaa vaatetusta. Kun
Brisbanessa sato vettä siellä todellakin satoi ja oli kylmä (+10)!
Ei paljoa ohuet pitkät housut siinä vaiheessa edes lämmittäneet,
kun asunnoissa ei ole minkäänlaista eristystä tai pattereita. Pari
päivää siinä meni, että sain käytyä tavarat läpi; mitä
ottaisin mukaan, mitä jättäisin Suomeen ja mitä antaisin pois.
Siivoaminen ja tavaroiden järjesteleminen ei tunnu loppuvan koskaan.
Vedin sunnuntaina myös ruisleipäöverit. :P Elin ruisleivällä
seuraavat kaksi päivää. Näin myös ystäviä pitkästä aikaa;
Sain kuulla unelmista, uusista urasuunnitelmista, ihmissuhteista,
nauraa, katsoa netflixiä kaikessa rauhasssa, maalata kämpän
seinää, piknikkeillä, höpötellä, hassutella ja käydä
sunnuntaibrunssillla! Aika mahtavuuta.<3
Seuraavalla
viikolla sain jo aikatauluttaa tekemisiä. Kävin kävelemässä
kymmenen kilometrin lenkin (Haaga – Pikku Huoplahti – Seurasaari
– Munkkiniemi – Haaga) ystävän kanssa, syötiin pakastepitsaa
ja juoruttiin myöhään yöhön. Oikeasti aamu viiteen melkein. :D
Toisen ystävän kanssa lenkitettiin koiraa ja syötiin kotitekoista
pitsaa (Taas pitsaa, I know!). Pelkäsin kans terraariossa olevaa
lemmikkikäärmettä niin paljon, että mun ystävä sai tulla
seisomaan terrarion eteen, jotta uskalsin tulla vessasta tulla ulos.
:'D Yhden Ausseissa tavatun kaverin kanssa kävin myös VÄHÄN
läskeilemässä Maya'ssa teatterin kulmalla yhtenä iltana.
Tilattiin aika moinen satsi erilaisia alkuruokia ja juotiin muutama
passionfruit-mojito. Ehdin mä käydä katsomassa Stand Up:ia,
etsimässä aarteita kirppiksellä, ihastelemassa Vanhan Käpylän
vanhoja puutaloja sekä syömässä pehmiksen Lintsin laitteiden
keskellä vielä tuolla viikolla!
Kolmannella
lomaviikolla Suomessa kävin turreilemassa äipän ja ”varamummon”
kanssa Porvoossa; Shoppailtiin, ihasteltiin Vanhaa Porvoota, käytiin
syömässä kotiruokaa, maistelemassa (vähän liikaakin) herkkuja
Brunbergin tehtaanmyymälässä sekä syömässä valtavat kakkupalat
ihanasti sisustetussa kahvilassa.
Enempi
tuo viikko meni järjestellessä synttäripippaloita saman viikon
perjantaille. Kauhea määrä järjestelemistä , muistamista,
siivoamista ja tekemistä! Onneksi tasaluku - juhlia tulee ehkä
tästä eteenpäin järjestettyä vain kerran kymmenessä vuodessa.
Palju, sauna, vaahtokarkit, photo boot tarvikkeet, veljen tekemä
herkullinen voileipäkakku sekä mutakakku tekivät mun
30-synttärijuhlan raamit. Nauruista, tunnelmasta, höpötyksistä ja
”yllätyslahjasta” iso kiitos ystäville! Love you! <3 Eevaa
oli ihanaa nähdä myös pitkästä aikaa jätkskipallojen äärellä
kiireiden keskellä ja ehdin mä hilpasta teatteriinkin itsekseni
katsomaan Kaikki Mieheni-teatterinäytelmän vielä.
Viimeinen
viikko olikin sitten aika mielenkiintoinen. Kävin tekemässä
paperihommat koululla opettajan kanssa alkuviikosta ja puol toista
tuntia siinä meni. Mun piti saada paperit ulos sopivasti
synttäreiksi, mutta nyt saankin ne ulos vasta marraskuun lopussa.
Kauan siinä meni, mutta olen sitten vihdoinkin matkailuvirkailija!
Työharjoittelut tein kahdessa sukelluskeskuksessa- ja
seikkailukeskuksessa. Ei ihan perinteiset harjoittelupaikat, mutta
mun näköiset! Suuri kiitos Perhon koululle, kun ottivat mut etänä
opiskelijaksi Australiasta käsin ilman, että olivat koskaan mua
edes nähneet! Aika upea toi meidän koulutusjärjestelmä on
loppujen lopuksi, kun tällainen onnistuu. Opettajan kanssa tuli
juteltua jatkokoulutuksesta myös. Matkailuopas tai seikkailuohjaajan
koulutus taitaa mulla olla se seuraava askel. :) Vietin alkuviikosta
myös vallan upean illan iskän kanssa Espoon Pitkäjärvellä
soutelemalla perintäistä venettä. Järvi oli melkein täysin tyyni
ja aurinko oli juuri laskemassa...upea punertava taivas ja
rauhallinen tunnelma. Nähtiin sattumalta jopa parin joutsenen
laskeutuvan veteen. Hyvää isä-tytär laatuaikaa. Meidän piti
torstaina mennä teatteriin illalla, mutta se vaihtui kovan migreenin
takia mulla Jorvin reissuun. Pääsin päivystykseltä parin tunnin
odottelun jälkeen osastolle. Uusi rakennus ja uudet huoneet:
Itsessään sulkeutuvat liukuovet ja telkkari! Huone oli melkein kuin
pieni yksiö! Ne jotka on osastoilla sairaaloissa ikinä olleet
tietävät minkälaiset vaatteet siellä saa. Sain aina niin
muodikkaat vaaleanpunaiset sairaalavaatteet. Tosi mukavat ja
lämpimät, mutta taisin näyttää enemmän hiphopparilta niissä
kuin potilaalta! :D Neulakammoisena ei paniikkikohtaus ollut kaukana,
kun yrittivät mulle laittaa ensimmäisen kerran kanyylia. Tuntuu
muuten todella ilkeältä, kun kanyylin muoviosa liukuu suonessa ihon
alla. Yaaaaak! Toinen kerta sitten onnistu. Sain olla letkuissa
kiinni 12h. Ihmeen hyvin sain nukuttua, vaikka toinen käsi oli ns.
varattu. Sapuskaa tuli myös enemmän kuin tarpeeksi tuon visiitin
aikana! Viimeiset päivät vietin perheen parissa. Kävin
”varamummolla” kaffeella ja kuuntelemassa tarinoita suvusta,
maastoratsastamassa Kirkkonummella sekä katsomassa elukoita
(Alpakoita, laamoja, miniponeja, possua, lampaita, kalkkunoita,
kanoja ja kalkkunoita) ja syömässä lehtipihviä Bembölen
kahvituvassa.
Viimeiset kaksi päivää Suomessa menivät täysin
sumussa. Juoksin vain paikasta toiseen, pakkasin, tein ostoksia,
järjestelin tavaroita, siivosin ja silitin. Olen onnnistunut myös
aina ennen varamaan lennot niin, että lähtöaika on joko aamuyöllä
tai hyvin aikaisin aamusta. Nyt mulla kuitenkin oli koko päivä
aikaa tehdä lähtövalmisteluja ja se oli kovin hämmentävää.
Päikkärit jäivät siitäkin huolimatta vain kaukaiseksi haaveeksi.
Olihan se taas kivaa olla lentokentällä lähtötunnelmissa sekä
tuntea pientä kutkutuksen ja innostusken sekaista tunnetta
vatsanpohjassa tietäen, että jättäisin harmaan ja sateisen
syksysään taakseni.