sunnuntai 19. marraskuuta 2017

LOMALOMALOMALOMA Suomessa

Voi sitä aamuhäslingin määrää, vaikka olin pakannutkin suurimman osan valmiiksi. Pakkasin loput tavarat, vein roskat, pikasöin aamupalan, tilasin uberin ja hyvästelin kämppikset. Niitä naisia jäi kyllä ikävä! Ja sillä uberillahan kuljin vain 800 metrin matkan, mutta totesin, että ei oo intoa hikoilla aamuauringossa ruuhka-aikaan 25kg kanssa ennen kuin on päässyt edes kentälle asti. Brisbanen lentokentälle vievä juna on ihan pirun kallis 19 AUD, mutta ei auttanut muu kuin maksaa. Kentällä ei automaatti check-in masiinat eivät löytäneet mun lippua. Pieni hiki nousi pintaan tiskilläkin, kun virkailijan piti jonnekin soitella siitä mun lipusta. Ehdin vielä syömään ison annoksen sushiakin ennen turvatarkastusta. Siellä sitten sain vaihtaa jonoa muutamaan kertaan, kun näyttötaulu tietysti osoitti mut sellaiseen jonoon, jossa jotakin miestä tutkittiin ihan niinkin paljon, että poliisit tulivat paikalle. Mulla alko mennä hermo ihan vain sen vuoksi, että kukaan ei antanut edes noin about aikaa siihen, että kuinka kauan siihen tutkintaan meni ja jonoahan en ihan tosta noin vaan voinut vaihtaa, kun jokaiseen jonoon lappasi koko ajan lisää porukkaa. Vaihdoin sitten toiseen jonoon lopulta. Ja sama juttu. Alkoivat penkomaan jonkun matkustajan tavaroita läpi. Tottakai. :D Ei paljoa naurattanut siinä tilanteessa, kun oli nälkä, kuuma ja hyvin väsynyt lyhyiden unien vuoksi.

Lento nro 1 (8,5h) lähti kohti Singaporea. Taisin siinä muutaman hassun hetken jopa nukkua, vaikka enempi se aika taisi mennä uusimman Pirates of the Caribbeanin ja muiden leffojen katselun merkeissä. Mulla oli vaihtoaikaa Singaporessa noin neljä tuntia, josta meni noin tunti siihen, että sain checkattua itseni sisään seuraavalle kahdelle lennolle firman tiskillä. Virkailija oli kovin avulias siinä, kun vensklattiin mun istumapaikkaa. Ensiksi sen piti olla koneen takaosassa, koska JOS jotain käy on tilastollisesti suurempi todennäköisyys selvitä hengissä. Ajatus rauhoittaa, vaikka kokeneeksi matkailijaksi voisin ehkäpä itseäni kutsua, lentäminen pelottaa silti jossain määrin. Halusin myös käytäväpaikan, koska siitä pääsee vessaan helposti (ja muut ei kehtaa pyytää sinne pääsyä, jos itse nukkuu) ja pääsen jalottelemaan (mun nilkka vihottelee välillä vieläkin) just niin paljon kun on tarvetta. Ja kappas vielä löytyi hyvä käytäväpaikka. Koska aikaa mulla oli vielä runsaasti, yritin löytää itselleni lepotilan. Kävelinkin toiseen päähän terminaalia vain todetakseni, että koko lepoalueen oli vallannut ryhmä intialaisia meluisine lapsineen. Vaikka ko. paikassa pitäisi olla aika lailla hiljaa. Noo sanotaanko, että KUKAAN ei sillä alueella nukkunut.Totesin itselleni siinä hetkessä, että taitaa jäädä unet saamatta ja kävelin lopulta takaisin saman kartan luo ja samaan pisteeseen, mistä olin lähtenytkin. Mussutin smoothieta naamaan paikallisesta smoothie baarista ja yritin uudemman kerran. Tulipahan käveltyä se kilometri terminaalissa yhteensä, kun toisen kerran menin lepopaikkaan. Olivat lähtenee! Jesh! Silmälaput silmille, korvatulpat korviin ja herätys tarpeeksi kovalle puhelimesta. Sain nukuttua 40 minuuttia. Ja sikeästi. Aika kutaa!

Lento nro 2 (12h) lähti Frankfurtiin. Pakko tähän väliin ihmetellä, että mikä IHMEEN HINKU ihmisillä on aina istumaan sinne lentokoneeseen niin, että jonoa on yli 50 metriä siinä lähtöportilla (mittasin tämän suhteellisesti askelmäärällä ajankulukseni). Ja ensimmäisenä pitää tietysti olla, vaikka istuisi etuosassa! Aina yhtä viihdyttävää. Mä lähden yleensä siinä vaiheessa vasta vessaan, kun puolet ihmisistä on mennyt läpi. Ja luulisi, että 12h lennolla sitä ehtisi istua aivan tarpeeksi! :D Kuuntelin sitten 12h vessanvetoa. En laskenut, että kyseisessä lentokonemallissa sijaitsisi kuusi vessaa takana sen kolmen neljän sijaan. Koneen takaosa oli myös joku lasten osasto selkeesti. Laskin yhteensä yli 15 alle 14 vuotiasta kahdeksalla penkkirivillä. Suurinosa oli tietysti niitä täysin pieniä ja erittäin huutavia malleja. En sitten nukkunut tuolla lennolla silmäystäkään. Ihan kuin sitä unta olisin tarvinnut 16 h valveilla olon jälkeen.

Frankfurtin lentokentällä sain sentään torkahdettua hetken viimeistä lentoa odotellessa. Oli TODELLA HASSU fiilis kävellä hakemaan rinkkaa Helsinki-Vantaalla. Tajuta, että kaikki ympärillä itse asiassa ymmärtävät, mitä sanot. Brisbanessa kun tottui siihen, että ihan sama mitä sanoit suomeksi, kukaan ei ympärillä ymmärtänyt yhtään. Kylmä tuulikin oli, vaikka oli muka olevinaan lämmin päivä, kun astuin ulos terminaalista. Oli kuitenkin kivaa nähdä iskä, hypätä tuttuun autoon ja huristella kohti kotia. Ensimmäinen kummastus iski Prismassa. Mitkä määrät valikoimia! Missä tahansa osastolla! Prismoissa on paljon laajempi kasvis-, vihannes- ja hedelmävalikoima kuin Brisbanen suurimmassa keskustassa sijaitsevassa marketissa. Riverlifen pomolle otin myös kuvan meidän suomalaisten jukurttivalikoimasta, koska hän ei halunut sitä millään uskoa, kun asiasta olin kertonut. Täällä kun on muutama hassu firma, jotka tuottavat pienet valikoimat jukurtteja, juustoja ja muita maitotuotteita. Facebook ryhmässä yhdessä aina ihastellaan, mitä on tullut valikoimiin: Piimää ja skyr-rahkojakin jopa löytyy! Kunnon ruisleipää täältä ei saa, jollei itse osta terveyskaupasta ruisjauhoja ja ala leipomishommiin. Jaksoin mä kaks tuntia olla hereillä ensimmäisenä päivänä ennen kuin nukahdin. Nukuinkin sitten 13h putkeen. Sohvalla. En edes vaivautunut omaan sänkyyn. :D

Eka viikko meni ihan humps vaan! Purin sunnuntaina rinkan enkä ollut tajunnut kuinka hirveä määrä vaatteita mulla oli mukana ennen kuin sain ne yhteen läjään lattialle. Kai sitä matkan päällä kerääntyy väistämättä. Varsinkin kun mulla piti olla erikseen tarjoiluvaatteet, aktiviteetteihin sopivat vaatteet (Riverlifelle) sekä kylmälle ja lämpimälle säälle sopivaa vaatetusta. Kun Brisbanessa sato vettä siellä todellakin satoi ja oli kylmä (+10)! Ei paljoa ohuet pitkät housut siinä vaiheessa edes lämmittäneet, kun asunnoissa ei ole minkäänlaista eristystä tai pattereita. Pari päivää siinä meni, että sain käytyä tavarat läpi; mitä ottaisin mukaan, mitä jättäisin Suomeen ja mitä antaisin pois. Siivoaminen ja tavaroiden järjesteleminen ei tunnu loppuvan koskaan. Vedin sunnuntaina myös ruisleipäöverit. :P Elin ruisleivällä seuraavat kaksi päivää. Näin myös ystäviä pitkästä aikaa; Sain kuulla unelmista, uusista urasuunnitelmista, ihmissuhteista, nauraa, katsoa netflixiä kaikessa rauhasssa, maalata kämpän seinää, piknikkeillä, höpötellä, hassutella ja käydä sunnuntaibrunssillla! Aika mahtavuuta.<3

Seuraavalla viikolla sain jo aikatauluttaa tekemisiä. Kävin kävelemässä kymmenen kilometrin lenkin (Haaga – Pikku Huoplahti – Seurasaari – Munkkiniemi – Haaga) ystävän kanssa, syötiin pakastepitsaa ja juoruttiin myöhään yöhön. Oikeasti aamu viiteen melkein. :D Toisen ystävän kanssa lenkitettiin koiraa ja syötiin kotitekoista pitsaa (Taas pitsaa, I know!). Pelkäsin kans terraariossa olevaa lemmikkikäärmettä niin paljon, että mun ystävä sai tulla seisomaan terrarion eteen, jotta uskalsin tulla vessasta tulla ulos. :'D Yhden Ausseissa tavatun kaverin kanssa kävin myös VÄHÄN läskeilemässä Maya'ssa teatterin kulmalla yhtenä iltana. Tilattiin aika moinen satsi erilaisia alkuruokia ja juotiin muutama passionfruit-mojito. Ehdin mä käydä katsomassa Stand Up:ia, etsimässä aarteita kirppiksellä, ihastelemassa Vanhan Käpylän vanhoja puutaloja sekä syömässä pehmiksen Lintsin laitteiden keskellä vielä tuolla viikolla!

Kolmannella lomaviikolla Suomessa kävin turreilemassa äipän ja ”varamummon” kanssa Porvoossa; Shoppailtiin, ihasteltiin Vanhaa Porvoota, käytiin syömässä kotiruokaa, maistelemassa (vähän liikaakin) herkkuja Brunbergin tehtaanmyymälässä sekä syömässä valtavat kakkupalat ihanasti sisustetussa kahvilassa.
Enempi tuo viikko meni järjestellessä synttäripippaloita saman viikon perjantaille. Kauhea määrä järjestelemistä , muistamista, siivoamista ja tekemistä! Onneksi tasaluku - juhlia tulee ehkä tästä eteenpäin järjestettyä vain kerran kymmenessä vuodessa. Palju, sauna, vaahtokarkit, photo boot tarvikkeet, veljen tekemä herkullinen voileipäkakku sekä mutakakku tekivät mun 30-synttärijuhlan raamit. Nauruista, tunnelmasta, höpötyksistä ja ”yllätyslahjasta” iso kiitos ystäville! Love you! <3 Eevaa oli ihanaa nähdä myös pitkästä aikaa jätkskipallojen äärellä kiireiden keskellä ja ehdin mä hilpasta teatteriinkin itsekseni katsomaan Kaikki Mieheni-teatterinäytelmän vielä.


Viimeinen viikko olikin sitten aika mielenkiintoinen. Kävin tekemässä paperihommat koululla opettajan kanssa alkuviikosta ja puol toista tuntia siinä meni. Mun piti saada paperit ulos sopivasti synttäreiksi, mutta nyt saankin ne ulos vasta marraskuun lopussa. Kauan siinä meni, mutta olen sitten vihdoinkin matkailuvirkailija! Työharjoittelut tein kahdessa sukelluskeskuksessa- ja seikkailukeskuksessa. Ei ihan perinteiset harjoittelupaikat, mutta mun näköiset! Suuri kiitos Perhon koululle, kun ottivat mut etänä opiskelijaksi Australiasta käsin ilman, että olivat koskaan mua edes nähneet! Aika upea toi meidän koulutusjärjestelmä on loppujen lopuksi, kun tällainen onnistuu. Opettajan kanssa tuli juteltua jatkokoulutuksesta myös. Matkailuopas tai seikkailuohjaajan koulutus taitaa mulla olla se seuraava askel. :) Vietin alkuviikosta myös vallan upean illan iskän kanssa Espoon Pitkäjärvellä soutelemalla perintäistä venettä. Järvi oli melkein täysin tyyni ja aurinko oli juuri laskemassa...upea punertava taivas ja rauhallinen tunnelma. Nähtiin sattumalta jopa parin joutsenen laskeutuvan veteen. Hyvää isä-tytär laatuaikaa. Meidän piti torstaina mennä teatteriin illalla, mutta se vaihtui kovan migreenin takia mulla Jorvin reissuun. Pääsin päivystykseltä parin tunnin odottelun jälkeen osastolle. Uusi rakennus ja uudet huoneet: Itsessään sulkeutuvat liukuovet ja telkkari! Huone oli melkein kuin pieni yksiö! Ne jotka on osastoilla sairaaloissa ikinä olleet tietävät minkälaiset vaatteet siellä saa. Sain aina niin muodikkaat vaaleanpunaiset sairaalavaatteet. Tosi mukavat ja lämpimät, mutta taisin näyttää enemmän hiphopparilta niissä kuin potilaalta! :D Neulakammoisena ei paniikkikohtaus ollut kaukana, kun yrittivät mulle laittaa ensimmäisen kerran kanyylia. Tuntuu muuten todella ilkeältä, kun kanyylin muoviosa liukuu suonessa ihon alla. Yaaaaak! Toinen kerta sitten onnistu. Sain olla letkuissa kiinni 12h. Ihmeen hyvin sain nukuttua, vaikka toinen käsi oli ns. varattu. Sapuskaa tuli myös enemmän kuin tarpeeksi tuon visiitin aikana! Viimeiset päivät vietin perheen parissa. Kävin ”varamummolla” kaffeella ja kuuntelemassa tarinoita suvusta, maastoratsastamassa Kirkkonummella sekä katsomassa elukoita (Alpakoita, laamoja, miniponeja, possua, lampaita, kalkkunoita, kanoja ja kalkkunoita) ja syömässä lehtipihviä Bembölen kahvituvassa.

Viimeiset kaksi päivää Suomessa menivät täysin sumussa. Juoksin vain paikasta toiseen, pakkasin, tein ostoksia, järjestelin tavaroita, siivosin ja silitin. Olen onnnistunut myös aina ennen varamaan lennot niin, että lähtöaika on joko aamuyöllä tai hyvin aikaisin aamusta. Nyt mulla kuitenkin oli koko päivä aikaa tehdä lähtövalmisteluja ja se oli kovin hämmentävää. Päikkärit jäivät siitäkin huolimatta vain kaukaiseksi haaveeksi. Olihan se taas kivaa olla lentokentällä lähtötunnelmissa sekä tuntea pientä kutkutuksen ja innostusken sekaista tunnetta vatsanpohjassa tietäen, että jättäisin harmaan ja sateisen syksysään taakseni.