perjantai 22. joulukuuta 2017

Takaisin Australiaan

Takaisintulomatka piti taittua 32 tunnissa, mutta viimeinen lennonpätkä Singaporesta Brisbaneen oli myöhässä nelisen tuntia. En ollut asiasta kovin innoissani varsinkin, kun saatiin vain vaivainen 10e ruokaseteli lennon myöhästymisen takia. Mulla oli lopulta melkein kahdeksan tuntia luppoaikaa Singaporessa, joten vuokrasin pienen huoneen, jossa sain muutaman tunnin nukuttua (tosin) radiomusiikin melutessa taustalla. Lennon lähtö lähestyi viimein ja istahdin penkeille lähelle turvatarkastusjonoa, jolloin saman ikäinen nainen istui viereeni. Suomesta, mikä sattuma! Katri oli lähdössä vuodeksi reissuun ja tekemässä maailmanympärimatkaa. Aika muksaa! Juttua riittikin sitten koko koneeseen pääsyn ajan.

Pitää tässä vaiheessa sanoa, että onneksi nukuin edes sen pari tuntia kentällä. Olisi pää varmaan muuten räjähtänyt seuraavassa tilanteessa: Mulla oli alunperin ikkunapaikka intialaisen miehen vieressä, enkä tuntenut oloani mukavaksi, joten vaihdoin istumapaikkaa.
Päädyin keskipaikoille (neljä istuinta) samalle riville miehen kanssa, jonka business paikka oli kai otettu häneltä pois. Hän päätti purkaa tämän turhautuneisuutensa sitten minuun tunkemalla varpaansa mun ainokaisen penkin puolelle hänen käydessä maate kolmelle samalla omien myös kaikki tyynyt (myös mun!). Kyseessä ei ollut edes mikään pieni mies vaan pitkä ja roteva kaveri haisevine sukkineen. Pyysin häntä kohteliaasti olemaan laittamatta jalkojaan mun puolelle penkkiä, sillä ne varpaat olivat kirjaimellisesti mun reittä vasten. Siitähän sota syttyi! Haukkui mut niin, että varmaan puolet koneesta kuuli, kirosanojaan säästelemättä. Lentoemännät pitivät tälle herralle puhuttelun ja mä siirryin  sillä aikaa Katrin viereen istumaan loppulennon ajaksi. Sitä saa, mitä tilaa Mr!

Pääsin myös tekemään lähempää tuttavuutta näiden kuuluisien australialaisten lentokenttäkoirien kanssa ennen kentältä ulospääsyä. Päästiin kaikki yhteen jonoon passin tarkastuksen jälkeen ja koira kävi nuuskimassa jokaisen matkustajan läpi. Se koira merkkasi mut tietysti. :D Pienet hikikarpalot nousi pintaan, kun en tiennyt mistä oli kyse ja mut otettiin erikseen pöytien ääreen lähempään tarkatukseen. Muut pöytien ääressä olijat olivat kaikki aasialaisia (tietysti!) kuivattune sienineen ja muine ruokapurkkeineen. Ne Australian border tv-ohjelman kamerat olisivat vielä tilanteesta puuttuneet. Passi ja lentolippu käytiin läpi. Samoin kyseltiin, että mistä oltiin tulossa ja minne menossa. Pienen hetken kävi mielessä, että oliko joku jemmannut jotakin ylimääräistä mun rinkkaan. Ei onneksi. Syyksi paljastui mun Subway-leipä lihatäytteellä. Koira oli haistanut naudanlihan. Mä olin onneksi merkannut, että tuon maahan lihatuotetta mukanani. Muuten olisi räpsähtänyt 250 dollarin sakot! Tähän on pakko vertailun vuoksi todeta, että olisin kumpaan suuntaan vain mennessä voinut helposti tuoda huumeita mukani pillereiden muodossa, jos olisi ollut aikomus. Kuljetin ja kuljetan nimittäin yhä mukanani käsimatkatavaroissa pientä minigrip-pussia, jonka sisällä on lääkeliuskoja (buranaa ja paracetamolia mm.) hätävaroiksi, jos kiputilat iskee matkan aikana. Ketään ei tämä pieni pussi sisältöineen missään vaiheessa kiinnostanut, mutta lihasubi kyllä! :P

Vihdoin sitten 36h matkustamisen ja tämän lentokenttäepisodin jälkeen olin takaisin Brisbanessa. Oli erilainen fiilis tulla junalla keskustaan, käppäillä bussiasemalle ja löytää itsensä hostelille, kun tähän mennessä sitä ei ollut tarvinnut tehdä. Olin ihan lost. :D Tottunut siihen, että kävelen tai pyöräilen. Ei silloin tarvinnut miettiä, että hyppäänpähän tuossa kohtaa bussista pois, jotta löydän tieni tuonne tai tänne. Tiesin tasan tarkkaan, missä asuin ja mistä kadun kulmasta kääntyä milloinkin. Hostelli, mistä olin varannut kaksi yötä, oli uusi ja vastavalmistunut: Huoneessa odotti perinteiset ikean kerrossängyt ja isot peltikaapit rinkkoja varten. Naisten sotkuisuuden tasoa en tosin muistanut tai sitten satuin vaan sen epäsiistimmän kämppiksen lähelle: Mun ihana yläpetikämppis oli nimittäin levittänyt tavaransa hujan hajan lattialle niin, että sain tehdä pienen polun omalle alasängylleni. :D Mutta alasänky. Paras asia ikinä jaetussa hostellihuoneessa. Pikainen rinkanpurku, lämmin suihku ja pikapäikkärit toivat kummasti energiaa loppupäivään. Ilta mulla menikin Riverlifella. Meillä oli jäähyväisbbq Kalisille ja Kevinille. Kevin lähti kohti Uutta-Seelantia wh-viisumi takataskussaan ja Kalisi päätti duuninsa Riverlifen leivissä. Saatiin tuona iltana myös vihdoin nähdä Kevinin valtava afrotukka jokeen hypyn jälkeen! Sillä herralla, kun oli aina tiukalla ponnarilla hiukset kiinni. Myös Kalisi hyppäsi iloisesti jokeen! Parin tunnin bbq venyi lopulta pitkäksi illaksi ja jutteluksi Kalisin ja Dadan kanssa työstä, ihmisistä ja elämästä. Mikä parasta, illan päätteeksi, mulla oli katto pään päällä Kalisin luota niin pitkäksi aikaa, kun oli tarvis.

Nukuin seuraavana päivänä yli puolen päivän, kun jetlag painoi päälle. Sain myös englantilaiselta kaverilta viestin, että budjasi sattumalta samassa hostellissa. Davidin tapasin Sri Lankalla tammikuussa. Meidän piti mennä syömään myöhemmin, mutta näkeminen jäi lopulta lyhyeksi, koska David sai pikakutsun duuniin Perthiin. Aikaa pakkaukseen ja lentokentälle lähtöön oli 20 min, joten ehdittiin sanoa vain hei ja moi! En mäkään ehtinyt kauaa siinä turista, kun mun puhelin pärisi ja sain trialin Eat Street Marketeille. Tarjoiluvaatteet niskaan ja sinne! Trial meni tosi hyvin, mutta ei siitä paikasta mitään kuulunut, vaikka sanoivat, että ilmottavat joka tapauksessa. Enpä kyllä ihmettele. Täällä, kun jotain luvataan, ei siihen todellakaan kannattaa luottaa ja laittaa toivoaan. Kun pääsin takaisin hostellille, menin hengittämään raikasta ilmaa terassille. Jämähdin sitten suustani kiinni yhden vanhemman aussinaisen ja englantilaisen miehen kanssa muutamaksi tunniksi. Niissä keskusteluissa kyllä vaihdettiin kaikki mahdolliset mielipiteet ja faktat toisistamme. Otin pikäsuihkun, söin vähän evästä ja suuntasin yläkerran terassille pelaamaan uunoa! Sama ja yksi uuno-peli kesti viitisen tuntia. Miksikö? Yksi säännöistä oli mm. näin: Jos kysyt kysymyksen, joudut nostamaan kaksi korttia. Moni tulikin kysyneeksi useamman kerran, että ”Onko mun vuoro?”. Saatin jokainen nostaa vuorollamme nuo pari korttia. Pääsin nukkumaan tuona yönä noin viiden maissa tämän korttipelin takia. :D Ehdin mä pari tuntia ottamaan unta palloon ennen aamuista rinkan pakkausrumbaa.

Olin tasan kymmeneltä ulkona ja suuntasin kohti lähiöalueita. Siellä mä vetelin google mapsin avulla kilometrin verran ylä- ja alamäkiä Brisbanelaisessä lähiössä rinkan kanssa. Ovet olivat talossa auki. Ei muumitaloa lukita yöksi vai miten se meni. Pääsin asumaan perinteisessä queenslander-talossa viiden päivän verran. Mulla oli OMA huone, OMA sänky ja OMA kaappi! Täysin ilmatteeksi. Toki autoin siivoamisessa, tein ruokaa ja pesin pyykkiä sekä muita kotitaloustöitä. Huomasi, että oli kesän alku. Ei tarvinnut kuin istua paikoillaan ja hengittää, niin jo pukkasi soijaa! Vietin nuo päivät aika pitkälti koneella istuen, hakien töitä sekä farmeilta että hospasta. Alunperinhän mun piti lähteä paimentamaan lampaita seitsemän tunnin päähän Brisbanesta Jumalan selän taakse, mutta totesin, että mun onnettomuusalttiudella ja migreenipäällä se ei yksinkertaisesti ollut turvallinen vaihtoehto. Kylästä olisi kyllä löytynyt lentokenttä, muttei ruokakauppaa saatika sairaalaa kaiken varalta. Mulla olisi ollut myös mahdollisuus jäädä Brisbaneen tekemään töitä siihen samaan kahvilaan, missä olin ennen lähtöä. Sesonkikin oli tulossa, joten keikkatöitäkin olisi ollut myös paaaaaaaljon tarjolla. Täysin sattuman kautta päädyin kuitenkin suositulle farmi-ilmoitus-sivustolle (lienee jäänyt mulle kirjanmerkkeihin joku merkintä) ja selaisin muutaman uuden ilmoituksen läpi. Yksi ilmoitus kolahti ja lannistuin, kun näin, että hakemuksia oli mennyt jo yli 30. 30 ei ole vielä mitään, sillä samalla sivustolla on ilmoituksia, joihin on hakenut jopa 5000 ihmistä! Päätin kuitenkin googlata farmin. Täällä se on vähintään suositeltavaa tehdä, koska feikki-ilmoituksia on ihan yhtä paljon kuin oikeitakin. Farmi oli ihan oikea farmi, josta löytyi arvosteluita ja nettisivut näyttivät aidoilta, joten päätin soittaa. Puhuin farmarivaimon kanssa pitkän puhelun ja sanoi ilmoittavansa seuraavana päivänä, mikä tilanne olisi. Sainko nukuttua? No en! Puhelin oli soinut kuuden jälkeen aamulla. Mulla oli puhelin äänettömällä. Tietysti. Soitin takaisin ja sain farmipaikan! Mitämitämitämitä? Wauuuuuuuuuu! Jeeeeeeeeeeee! Hypittiin Kalisin kanssa yhdessä kuin pikkulapset heti aamusta flanelliyökkäreissä tottakai! :D Viikonlopun sitten säntäilin ympäri kaupunkia yrittäessäni löytää turvakenkiä itselleni ja halpoja työvaatteita mukaan otettavaksi sekä koneella istuessa metsästäen halpoja lentoja Melbourneen. Ehdittiin lopulta Davidinkin kanssa nähdä tuona viikonloppuna, käydä syömässä ja juomassa sekä vaihtamassa yhdeksän kuukauden kuulumiset pelkkien heippamoikka-läpsyjen sijaan. Maailma on niin pieni. Ensin tavattiin Sri Lankalla ja nyt Australiassa. Oisko seuraavana kohtaamispaikkana vaikka Peru?

Koska Kalisi pitää puolisonsa kanssa talonsa yläkertaa airbnb:nä, muutettiin koko konkkaronkka yläkerrasta alakertaan tuon viiden päivän jälkeen. Ne siihen grannyflattiin ja mä autotalliin. Laitoin ison patjan keskelle lattiaa ja kamppeet sohvalle. Siinä oli tosi mukava nukkua joskin hieman kylmä! Ei kai se ole ihme, jos VÄHÄN vetää, kun autotallin ovien alla on melkein kymmenen sentin raot ja lämpötila tippuu alle +15:sta. Taas yksi esimerkki täkäläisten tavasta rakentaa taloja. Onneksi rottia, hiiriä tai käärmeitä ei kömpinyt viereen nukkumaan noina kahtena yönä, mitä siellä nukuin. Toinen yö tosin jäi lyhkäiseksi joka tapauksessa, koska mun piti olla lentokentällä viideltä aamulla. Uberin käyttäminen ja lentokentälle pääseminen ei ollutkaan mitään halpaa huvia tiemaksujen vuoksi, mutta eipä ollut mulla muutakaan vaihtoehtoa.

Brissyn kentällä söin vielä viimeset hyvät (ja halvat) sushit ennen turvatarkastukseen menoa sekä ennen kaupungin ja osavaltion vaihtoa. Tapani mukaan kääntyilin ja vääntyilin istuimessa koko lennon. Tigerairin penkit kun ovat samaa luokkaa kuin Ryanairilla; järjettömän epämukavat ja pysyen juuri ja juuri kasassa. Mua ei tuona aamuna kamalasti napannut maksaa Melbsissa lentokenttäkyydityksestä 15e keskustaan jo senkin vuoksi, että maksoin jo uberista sen verra, ja toiseksi mun ei tarvinnut mennä keskustaan asti. Soitin kentältä myös kaupungin matkakorttipalveluun, koska en halunut ostaa matkakorttia omaksi yhden matkan takia. Ois se pitänyt kuitenkin ostaa, mutta mun onneksi henkilö luurin toisessa päässä erehtyi sanomaan, että ko. kortteja saa ostettua myös bussista. Marssin paikallisbussipysäkille rinkkani kanssa vain todetakseni, että ei niitä saakaan ostettua bussista. Kuski onneksi kysyi mun rinkan nähdessään, että lähimmälle juna-asemalleko olen menossa. YES! Pääsin ilmatteeksi! Rahansäästöä. Pienet ilot reppureissaajan elämässä. Pitkänmatkan juna-asema oli vanhan puoleinen, varsin yksinkertainen ja näytti olevan naapurustossa, missä en olisi halunut viettää aikaa pimeällä. Kävin vessassakin rinkka selässä. :D


Juna tuli viimein parin tunnin odotuksen jälkeen ja lähdin kohti Benallaa. Istuin turistiluokassa vaunussa, jonka yhteydessä oli pieni kahviokulmaus. Täällä junissa ei ole erikseen ravintolavaunuja. Mua vastapäätä istui alunperin englantilainen nykyään aussilaistunut nainen, jonka kanssa tuli turistua koko 2,5h junamatka. Olin ainoa reppureissaaja siinä vaunussa ja varmaan koko junassa. Yllätys? No ei, koska reppureissaajat eivät pahemmin käytä junia Australiassa; Junat maksavat melkein saman verran pitkälle matkustaessa kuin lento kaupugista toiseen ja vievät viisi kertaa enemmän aikaa. Turistiluokan penkeillä myös istuu pari tuntia, mutta ei viittätoista. Mulla oli vatsanpohjassa pieni jännitys koko junamatkan ajan, kun en tiennyt käytännössä yhtään mitään. Olinhan matkalla Australian outbackiin, maaseudulle, ”keskelle ei mitään”. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti